Kirjat, jotka ovat muovanneet elämäni

Ressu ja punainen paroni. Sitä luettiin minulle etu- ja takaperin ja vielä kirjoitettiin kirjan tekstitkin uudestaan vielä selkeämpään muotoon jokaisen sivun alalaitaan, niin että ei ihme, että yksi kaunis kerta osasin lukea. Kolmivuotiaana, vielä istuessani rattaissa, järkytin syvästi vanhempiani kysyessäni vastapäisen ala-Elannon ikkunamainoksesta: "miksi tuossa lukee voita tarjouksessa"? Tämä, lukemaan oppiminen, määritti minua koko lapsuuteni. Sain monta vuotta etumatkaa ikätovereihini, joihin saattoi syöttää haikara- ja banaanimaatarinoita, kun taas minä saatoin itse tarkistaa asiantilan isäni kirjahyllystä, ja vielä valistaa ystäviäni, joiden maailmankuva järkkyi kun jouduin kavaltamaan heidän vanhempiaan joko valistumattomiksi tai valehtelijoiksi.

Roope-sedän miljoonat. Aku Ankan taskukirja numero 19. Muistan vielä sen hetken, kun sain sen plus yhden Aku Ankka-lehden, jotka odottivat minua mamman ja papan eli äitini vanhempien keittiön pöydällä, joka oli silmieni tasolla. Tämä on myös ensimmäinen varma oma muistikuvani. Oli kesää 1974, olin siis muutaman kuukauden yli kolmevuotias. Osasinkin Roope-sedän miljoonien repliikit sanasta sanaan, ja niitä jäi myös käyttövarantooni. Hiljainen kääk!

Löytöretki luontoon. Joku ruotsalainen sen kirjoitti, nimikin saattaa vielä palautua joskus mieleeni. Siinä tehtiin luonnosta kiehtovaa tarinaa, laakasukeltajasta, joka söi sammakonpoikasia, töyhtöhyypästä, ketusta. Luin sitä isäni kanssa, ja hän teki siihen reunahuomautuksiaan: "vietkö tuhkakupin keittiöön". "Isi ei välitä kirjoittaa hassuja juttuja".

Tunne itsesi. Lennart Nilssonin pyyhkäisyelektronimikroskooppikuvissa solut näyttävät sinisiksi värjätyiltä perunoilta. Minulle on turha ollut keskustella mitään kukista ja mehiläisistä. Saatoin tarkistaa kaiken itse.

Eläinten maailma. Vuonna 1930 eläinten maailma oli enimmäkseen mustavalkoinen, ja silloin vielä Australaasiassa eli muutamia pussihukkia ja Etelä-Afrikassa kvaggoja, joissa muutenkaan ei ole niin kovasti väriä. Silloin sudet vielä olivat julmia.

Viattomat tappajat. van Lawick-Goodallien kirja, joka laukaisi elämäni ensimmäisen kaukokaipuun, joka ei vieläkään ole saanut tyydytystään: Tansaniaan! Serengetiin, Ngorongoron kraateriin hyeenakoirien ja gnuiden luokse, asumaan teltassa ja laskemaan sitä, kuinka monta leijonaa ehtisi laskea ennen kuin...

Sata sientä. On edelleenkin Mauri Kunnaksen muutamaan kertaan päivittämänä alan ajaton perusteos loistavine kuvineen.

Jules Verne: Matka maan keskipisteeseen. Yhdistää paleontologian, arkeologian, tähtitieteen, historian ja oikeastaan melkein koko inhimillisen tutkimuksen ainutlaatuisen jännittävällä tavalla. Se on iktyosauruksen pää!

Korpien kutsu. Ensimmäinen lukemani varsinainen romaani, siis sellainen, jonka luin itse kannesta kanteen. Jack Londonin kirjassa pää"henkilönä" on eskimokoiraksi joutuva Buck, johon eläinrakkaana lapsena tietysti samastuin.

Richard Adams: Ruohometsän kansa. Ensin sitä luettiin minulle iltasatuina, ja sittemmin olen aika ajoin lukenut sen uudestaan. Samastun täysin Pähkinään, Viikkaan, Isopäähän ja Hopeaan kaniiniyhdyskunnan paetessa kaivinkoneita ja muita vaaroja halki Englannin nummien. Ensimmäistä kertaa Englannissa käydessäni minun oli tarkoitus lähteä paikan päälle tarkistamaan, miltä kirjan maisemat oikeasti näyttävät, mutta liikenneyhteydet ja suhteellisen niukka käytettävissä oleva aika sai minut keskittymään matkallani vain Lontooseen.

Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun klaani. Edelleen ainoita kirjoja, jossa samastun naispäähenkilöön, mutta mikä paljon merkittävämpää, siinä tuodaan ihmisen esihistorian ehkä kiinnostavin taitekohta, Neandertalin ja Cro Magnonin ihmisten kohtaaminen eläväksi. Vielä jatko-osa Hevosten Laakso on hyvää luettavaa, mutta siinä löytynyt Jondalarin kalu hallitsee jatko-osia niin että niistä tulee paleopornoa.

Mauno Saari: Juoksemisen salaisuudet. Kun noin 11-12 -vuotiaana aloin ylipäätään kiinnostumaan urheilusta, fantasioin joskus ryhtyväni juoksijaksi. Tämän kirjan innoittamana kirjoitin kouluaineenkin, jossa Rautiaisen poika rynkytti kovia vauhtileikittelyjä Eltsun kentällä matkalla kohti olympialaista voittoa. Lisäksi tein lukion terveystiedon tunnilla esitelmän dopingista, joka pääasiassa oli tämän kirjan innostama. Parikymppisenä toisinaan motivoin itseäni juoksemaan kertailemalla kirjaa.


Yleisurheilun tuhat tähteä. Kirja tuo entisaikojen sankarit, niin Pauli Nyt, Iolanda Balasit, Alfred Shrubbit, Leo Sextonit kuin Kauko Harloksetkin penkkiurheilijan sohvalle. Tämä kirja on niin kädessä kulunut että se on jo parisenkymmentä vuotta sitten irronnut kansistaan. Onpa sen tilasto-osion pohjalta myös erinäisiä ranking-listoja laadittu.

Erik Allardt: Sosiologia I. Kun se ei enää ollutkaan niin selvää että lähtisin lukemaan biologiaa Helsingin yliopistoon kun siinä oli liian vähän eläimiä, liikaa yhteyttämistä, olin avoin kirja. Äitini sen minulle keksi, sosiologian. Kävin läheisessä Malminkartanon kirjastossa vilkaisemassa pääsykoekirjaa, Allardtin sosiologia ykköstä, ja avasin sen umpimähkään. Siellä oli Johan Galtungin rankiteoria, ja se oli niin käsittämätöntä tavaraa, että minun oli pakko lainata kirja tutustuakseni siihen lähemmin. Sitten sille tielle jäin. Luin reilun vuoden aikana Allardtini vähintään viisikymmentä kertaa, parhaina päivinä jopa kahdesti, töissäkin kun olin saanut siihen luvan kun eivät pystyneet aina antamaan minulle niin paljoa järjellistä tekemistä. Muistakaamme, että Pitirim Sorokinin äiti oli syrjääni!

Jukka Törrönen & Pekka Sulkunen (toim.): Semioottisen sosiologian näkökulmia. Sain käteeni paksun nivaskan Hesarin urheiluaineistoa, ja vapaat kädet. Ristiintaulukoituani niitä yhden lukukauden opiskelijakollegani Mian kanssa, havaitsin olevani maihintuomassa greimasilaista semiotiikkaa. Sillä tiellä edelleen olen, diskurssianalyytikko, retoriikan, sanomisen tapojen ja oletettujen vaikutusten, oletettujen sisäislukijoiden maassa. 

Daniil Harms: Sattumia. Harmsin groteski maailma, jossa mummot putoilevat ikkunoista, poliisit piileskelevät penkkien takana ja saappaat putoilevat jaloista on aina takuuvarma piristyskeino vaikka menisi kuinka muuten kehnosti.

Solomon Volkov: Dmitri Sostakovitsin muistelmat. Samantekevää, onko kirja autenttista Dmitriä, Volkovia vai onko Seppo pannut parastaan, mutta kirja on tragikoominen - paino yhdyssanan molemmissa osissa - kaskukokoelma säveltäjän elämästä mutta myös elävä kuvaus taiteilijan, herkän ihmisen ja toisinajattelijan elämästä Stalinin Neuvostoliitossa, joka kiinnostaisi vaikka ei piittaisi Sostan musiikista tuon taivaallista.

Penguin Guide to compact discs. Vaikka  kiitos tämän Greenfeldin, Laytonin ja Marchin laajahkon klassisten levytysten katsauksen, osaankin paremmin kuvailla musiikkia attribuuteilla kuin englanniksi, siinä on pompia, panacheta ja swaggeria yllin kyllin. On hämmästyttävän viihdyttävää tarkistaa jälleen taas kerran, miksi Richard Hickoxin Beethoven ei sittenkään pärjää (?) Charles Mackerrasille. Sen näkee, että tällaista on tehty kun ei kannet pysy tässäkään. Saa unohtamaan ulkomaailman ja ajankulun yhtä tehokkaasti kuin musiikin kuuntelu, musiikista lukeminen.

Dmitris Haitalis: The best traditional recipes of Greek cooking. Kreikkalainen ruoka kantaa eri elämänvaiheiden ylitse, se tekee aina onnelliseksi, Aegeanmeren kalakeitto, mustasilmäpapupata, Isoäidin spagetti. Kreikka tuo sentään jotakin positiivistakin eurooppalaisten elämiin, ainakin pöytiin.

Arto Melleri: Runot. Luulen ymmärtäväni, mistä Melleri kirjoittaa ja ehkä hieman jopa puolisalaa idolisoivani hänen boheemielämäntapaansa, mutta aina tarttuessani Melleriin, uinuva runoilija minussa herää. Tosin Melleri on sanonut sen jo.

Ansioluetteloni

KOULUTUS

·         Valtiotieteiden maisteri, Helsingin yliopisto 1998. Pääaineena sosiologia, sivuaineet käytännöllinen filosofia ja sosiaalipsykologia.

·         Teen väitöskirjaa Helsingin yliopiston kaupunkitutkimuksen laitokselle.

TYÖKOKEMUS

Osastonsihteeri, Porvoon sairaala, 04/2011-

                            

Luokanopettajan  ja liikunnanopettajan sijaisuuksia, eri peruskouluja (luokka-asteet 1-6), 03-04/2011

Valtakunnallinen työpajakoordinaattori, Valtakunnallinen työpajayhdistys TPY ry, 02/2010-

·         ESR-rahoitteinen nuorten palveluiden verkostoimishanke Onnistuvat opit II. Osallisuusselvitys (http://tpy-fi-bin.directo.fi/@Bin/9bca782df52a8ff863de7f37c61bdfb1/1294738657/application/pdf/130705/tyopajatoiminta_nuoret_ja_.pdf)  ja osallisuusharjoituksien vetäminen ja valtakunnallinen työpajapalveluiden ja välityömarkkinoiden maisemakartoitus.

·         Osallisuuspelin ”Elämän valttikortit” kehittäminen

·         Osallistumista Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan fasilitointiryhmään

Projektikonsultti, NordForsk, 01-03/08. (Oslo)

·         Pohjoismaisen tutkimuksen huippuyksikkörahoituksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden indikaattoriselvitys

RAY-projektin vetäjä, Kumppanuustalo Horisontti, 03/06-07/07

·         Osallistumista Helsingin kaupunginosat Helka ry:n Kansalaiskanava –hankkeeseen.

·         Pienryhmätoiminnan järjestämistä ja opettamista: retket, talkoot, elokuvaopintopiiri, fotokerho, liikuntakerhoja, atk-opetus ja venäjän keskustelukerho, ympäristöprojekteja yhteistyössä Kierrätyskeskuksen kanssa.

·         Rekrytointia työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin, käsityöpajojen esimies, työharjoitteluiden ohjausta.

·         Media-, päättäjä-  ja kansalaisjärjestösuhteista huolehtiminen. Eduskuntavaalipaneelin järjestäminen ja johtaminen.

·         Sisällöntuottaminen www.horisontti.net-sivulle.

Freelancertutkija (tulevaisuuden tutkimus ja kulttuurintutkimus), toiminimiyrittäjä, 01-05/05.

·         Kuluttajalähtöisten innovaatiohankkeiden suunnittelua.

·         Kiasman markkinoinnin ja markkinointiviestinnän tutkimusprojekti A Head Network Oy:lle.

·         Toiminimiyrittäjien neuvontatehtäviä, toimitustöitä.

Tutkija, Helsingin sosiaalivirasto,  04/03-07/04.

·         Vanhusten ja vaikeavammaisten kuljetuspalvelupilottikokeilun asiakastyytyväisyyskyselyn analyysi.

·         ESR –rahoitteisen CareKeys -tutkimuksen vanhustenhoidon laatuindikaattorien kirjallisuuskatsauksen laadinta.

Suunnittelija, Etelä-Suomen lääninhallitus, 08-12/02

·         Koululaisten liikkuvan iltapäivätoiminnan päätökset, nuorten ESR – työpajojen hallinnointi, liikuntaseurayhteistyö.

Koulutussuunnittelija, Sibelius-Akatemia, 09/01-07/02.

·         Pianomusiikin osaston budjetin, tulossopimuksen ja opetussuunnitelman valmistelu.

·         Henkilökohtaisen opetuksen suunnittelu, yhteisten pedagogiikkaopintojen suunnittelu ja koordinointi.

·         Valintakokeiden ja mestarikurssien järjestelyt, pianon alkeisopetuksen ESR-pedagogiikkaprojektin yhdyshenkilö.

Opintosihteeri, toimialasihteeri, tuntiopettaja, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, 10/99-05/04.

·         Yhteisten ja vapaasti valittavien aineiden opetus ja tentit.

·         Opetussuunnitelmien laatiminen, näyttötutkintojen suunnittelu, opintorekistereistä vastaaminen, hyväksiluvut.

·         Tutkimusavustajana Tuire Ranta-Meyerin musiikinopetusta selvittävässä haastattelututkimuksessa.  

Sihteeri, galleristi, Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunta Tokyo, 03-08/99

·         Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunnan hallintotehtävät ja taidenäyttelyiden järjestämistä.

Toimistovirkailija, Helsingin sosiaalivirasto, ulkotyöyksikkö, työtoimisto, 06-08/98. Helsingin ulosottovirasto, 05-08/90, Helsingin yliopiston atk-keskus 09/90-04/91.

Lisäksi: mm. mainosten ja sanomalehtien jakajana, markkinatutkimushaastattelijana, siivoojana, keittiöapulaisena, puistotyöntekijänä.

 

JULKAISUT

·         ”No, se on jotenki niin kaukainen asia tai sillee”. Työpajatoiminta, nuoret ja osallisuus. Valtakunnallinen työpajayhdistys TPY ry:n Onnistuvat opit II –projekti. http://tpy-fi-bin.directo.fi/@Bin/9bca782df52a8ff863de7f37c61bdfb1/1294738657/application/pdf/130705/tyopajatoiminta_nuoret_ja_.pdf.

·         Esitelmä ”The Right to Urban Parks” Göteborgin yliopiston konferenssissa”What are the Commons” 2009;  www.kurrents.org.

·         Artikkeli “Urheilun moraali on velvollisuus haluta” Mia Pakalénin kanssa Pekka Sulkusen ja Jukka Törrösen toimittamaan teokseen ”Semioottisen sosiologian näkökulmia”. Helsinki, Gaudeamus 1997.

·         Ydin-lehden kaupunkitoimittaja 2008, päätoimittajana Horisontin aviisissa 2006 ja Linnake-lehdessä 1991-1992.

·         Artikkeleita Vihreään Lankaan, Veikkaajaan, Ydin-, Tutkain, HOAS -asukas- ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen Takiainen -lehteen, Juoksijaan, Expatriumiin, Töölöläiseen, Tanotorveen, Valtiotieteilijän ja Iltalehden verkkolehteen.

·         Lukuisten Facebook-ryhmien perustaja ja ylläpitäjä

·         Kaupunkimetsäaiheisten blogien perustaja; keskuspuisto.blogspot.com ja kaupunkimetsaliike.blogspot.com alasivustoineen, skutta.blogspot.com:in ja kaupunkimetsa.blogspot.com:in kirjoittaja.

LUOTTAMUSTEHTÄVÄT

·         Porvoon Seudun Vihreiden puheenjohtaja 2012, kunnallisvaaliehdokas.

·         Helsingin terveyslautakunnan varajäsen 2008.

·         Helsingin Vihreiden kuntavaaliehdokas 2008.

·         Sydkustens Landskapsförbundetin liittokokousedustaja 2008.

·         Heidi Hautalan presidentinvaalikampanjassa 2006, Johanna Sumuvuoren eduskuntavaalikampanjassa 2007,  

Osmo Soininvaaran apulaiskaupunginjohtajakampanjassa 2008.

·         Länsi-Helsingin Vihreiden sihteeri 2006, taloudenhoitaja 2007, varatilintarkastaja 2008, Helsingin Vihreiden viheraluetyöryhmän jäsen, mukana liikennepoliittisen ja polkupyöräilytyöryhmän toiminnassa.

·         Oslon Sagene-Torshov Local Agenda 21- ryhmässä 2007-2008.

·         Ei enää palaakaan Keskuspuistosta-kansalaisliikkeen perustaja, mukana Kaupunkimetsäliikkeessä.

·         Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestö Kannunvalajien kulttuurivastaava 1993, opintovastaava 1994. Järjestin poikkitieteellisen Syysseminaarin v. 1994.

·         Helsingin yliopiston sosiologian opiskelijajärjestö Kontaktin kulttuurivastaava 1993, Kontakti -lehden toimituskunnassa 1994, tilintarkastaja 2000. Tutor 1993 ja 1995.

·         Suomenlinnan rannikkorykmentti, rannikkotykkimiestoimikunnan Linnake-lehden varusmiespäätoimittaja 1991. 

KIELITAITO

·         Suomi                                                           äidinkieli

·         Englanti                                                        sujuva

·         Ruotsi                                                           sujuva

·         Norja (bokmål)                                              hyvä

·         Saksa                                                            hyvä

·         Ranska                                                          perusteet

·         Italia                                                              perusteet

TÄYDENNYSKOULUTUS, KURSSIT

·         Maahanmuuttajapuolisoiden työnhakukurssi Oslossa, ProOffice syksy 2009.

·         Yhdyskuntamaantieteen (samfunnsgeografi) opintoja Oslon yliopistossa 2007-2009 50 opintopistettä

·         WWW -kurssi ja työpaja, kuvankäsittelykurssi Kumppanuustalo Horisontissa, kevät 2007.

·         Kansalaisareena RY:n vapaaehtoistyön kurssi, kevät 2007.

·         Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY:n projektihallinnon kurssi, kesä 2006.

·         Markkinointi -instituutin avoin yrittäjäkurssi 2005.

·         WinhaPro –opintohallintojärjestelmäkoulutus, Novo.

·         Johdon talouskoulutusta Sibelius –Akatemiassa.

·         TKK:n Dipolin koulutuskeskuksen kurssi YmpPro - Yhteiskuntavastuu yritystoiminnassa,2004. Aiheina mm. ISO - standardit, muutosviestintä, CSR, ympäristö- ja yhteiskuntavastuuraportointi, ympäristövaikutusten arviointi.

ATK -TAIDOT

·         MS Office, Apple McIntoshin perusteet, Photoshop.

·         HTML:n perusteet, SPSS:n perusteet.

·         Ariel- ja Musti-potilastietojärjestelmät

·         Webropol-kyselyohjelma.

·         Winha—opintohallintojärjestelmän erityisasiantuntija.

HARRASTUKSET

·         Jalkapallo, kuntosali, uinti, sienestys, luonnonsuojelu, musiikki, kirjallisuus, valokuvaus, elokuvat, sosiaalinen media.

Suomalaisurheilijan oikeus äidinkieleensä

Suomalaiset urheilutoimittajat ovat kielitaidottomia. Tai kyllä he siis englantia puhuvat, paremmin kuin entinen suomalainen rallikuski. Osaavathan he kysyä ulkomaalaisilta urheilijoiltakin samat kysymykset, aina, ulkomaaksi. Englanniksi. Onneksi sentään useimmat ulkomaalaiset urheilijat osaavat ulkomaata, tietävät paikkansa, keitä he ovat. Saavat ilmaista itsensä omalla kielellään, ulkomaaksi.

Tätä samaa oikeutta ei ole suomalaisilla edustusurheilijoilla. Pettyneellä suomalaiskeihäänheittäjällä sentään on oikeus ilmaista olevansa huono omalla kielellään, suomeksi. Pitkämäki. Hän sentään puhuu, jopa ulkomaata. Ei murise kuten Rädyn Seppo. Suurin osa suomalaiskeihäreistä ei tarvitse äidinkieltään kun eivät käytä sitä. Jonatan Åstrandille ja Sandra Erikssonille tätä oikeutta ei suoda, vaikenemista omalla kielellään. Osaavat sentään sanoa että repikää tuo paskarata. Suomeksi kiroaminen on niin tehokasta että sen osaavat ruotsalaisetkin, eikun siis suomalaiset, ne, jotka puhuvat ulkomaata äidinkielenään. Paitsi että ruotsi ei ole ulkomaata. Se on toinen kotimainen kieli. Urheilutoimittajat eivät ole tainneet suorittaa oppivelvollisuutta?

Suhteellisen kielitaidottomuuden hypoteesi

Pidän itseäni kohtalaisen kielellisesti suuntautuna ja jopa kielellisesti kohtalaisen lahjakkaana yksilönä. Kielellinen lahjakkuus on yleistettävissä siinä missä mikä hyvänsä lahjakkuuden laji, kuten esimerkiksi matemaattinen, motorinen, visuaalinen, musikaalinen tai mikä hyvänsä, että jos ihminen kykenee osaamaan (siis oppimaan) yhden kielen hyvin, hän todennäköisemmin oppii myös muita kieliä hyvin, riippumatta siitä ovatko nämä kielet sukua toisilleen vai eivät. Kuitenkin: mitä kielellisesti suuntautuneempi ja kielellisesti lahjakkaampi ihminen on, sitä puutteellisemmaksi hän oman kielellisen ilmaisuarsenaalinsa kokee, etenkin niissä kielissä jotka eivät ole hänen äidinkieliään. Miksi?

Kielellisesti suuntautunut ihminen, joka tykkää sekä käyttää kieltä että ylittää kielen rajoja keksimällä uusia käsitteitä ja yhdistelemällä eri kieliä, eri kielenkäyttötilanteita, tyylilajeja ja rekistereitä, kokee kroonista kielivammaisuuden tunnetta millä tahansa kielellä paitsi omalla äidinkielellään/äidinkielillään (niitä voi olla ihmisellä myös enemmän kuin yksi!) Tosin, äidinkieli tai ainakin ykköskieli riippuu asiayhteydestä. Jos on tottunut esimerkiksi lukemaan kaupunkitutkimusta, jalkapallojournalismia (kyllä, sellaistakin on, uskokaa tai älkää!) tai musiikkijournalismia englanniksi, silloin saattaa kehittyä erikoisalakohtaisia äidinkieliä. Jos minun pitäisi kirjoittaa levyarvosteluja, harkitsisin vakavasti niiden kirjoittamista englanniksi, en suomeksi, koska alan viitekehys on minulla englanninkielinen. Enkä minä englantia sen ihmeellisemmin osaa kuin suurin osa kavereistani.

Sitten on tietysti aihepiirejä, joita ei hallitse millään kielellä. Kerran minulta pyysi Helsingin messukeskuksessa kaksi sähkömiestä jotakin. Ymmärsin lauserakenteesta ja yhdestä kysymyssanasta, että he esittivät minulle suomenkielisen pyynnön.

Mitä kielellisesti lahjakkaampi ja kielellisesti suuntautuneempi (siis, ihminen kokee kielellisen ilmaisun itselleen olennaiseksi ilmaisumuodoksi) ihminen on, sitä suhteellisesti kielitaidottomammaksi hän itsensä siis kokee, vaikka hän mitä todennäköisimmin hallitsee paitsi oman äidinkielensä, myös muita kieliä keskivertoa paremmin.

Kielitaidottomuuden tunnetta lisää vielä se, että tällainen ihminen saattaa olla taipuvainen problematisoimaan käsitteitä, joita käytetään usein itsestäänselvästi. Hän on kuin siivetön varis, joka erehtyy räyhäämään huuhkajalle pitäessään ulkomaailman kielipelejä syynä siivettömyyteensä. Kun oma kieli on itseilmaisun väline, vieraita kieliä osataan käyttää kommunikointiin, ja vain siihen.

Esimerkiksi käyköön jälleen toimihenkilön käsite. Sanallisesta ilmaisusta tykkäävä ihminen tapaa myös ajatella paljolti kielikuvilla, ja hänellä sakkaa kiinni kun hän ei pääse jonkun käsitteen ytimeen.

Kielellisellä ihmisellä sanat edeltävät usein toimintaa, ja silloin kun ei ymmärretä sanoja itselle riittävästi, saattaa toiminta tyssätä kuten sillä entisellä ihmisellä, jolle lääkäri oli määrännyt ainoaksi parannuskeinoksi hedelmäinsyöntiä. Kun hänelle tuotiin omenoita, banaaneita, appelsiineja, ties mitä pomeloita, hän kuoli nälkään koska hän ei saanut hedelmiä.

Käsitteiden olemus on kuin hedelmienkin. Ken niiden määrittely-yritykset ottaa vakavasti, om tuomittu elämän mittaiseen amok-juoksuun. Joka on enimmäkseen aika hauska matka.

Urheilun salakieli

Kirjoitin 13 vuotta sitten tutkimusartikkelin urheilujournalismista (Mia Pakalénin kanssa, Gaudeamuksen kirjassa Semioottisen sosiologian näkökulmia, vastaavat päätoimittajat Pekka Sulkunen ja Jukka Törrönen). Tuolloin minun piti löytää näkökulma aiheeseen, joka oli minulle tuttu. Liiankin tuttu. Tuli siitä vähäsen essiivitiedettä. Etäännytin itseni aiheesta niin kauas että en enää tunnista aihetta.

Rinnastin tuossa artikkelissa urheilujournalismin musiikkikritiikkiin yhtenä asiantuntijadiskurssin muotona (ja musiikkikritiikistä tein gradunikin). Rinnastus pätee edelleen. Nyt kuitenkin korostaisin enemmän samankaltaisuuksia erojen sijasta.

Tuossa artikkelissa väitettiin, että urheilun kieli olisi demokraattisempaa ja urheilumaailmaa pyritään jakamaan, kun taas musiikissa asiantuntijuutta pönkitetään vahvemmin. Ei se kuitenkaan nyt niin ole, ainakaan 13 vuotta myöhemmin.

Siitä, että määrällisesti useampi tietää paitsion ja ajolähdön kuin koodan ja kadenssin, ei voi johtaa demokraattisuutta. Tämän väittäminen olisi kuin väittäisi Pohjois-Korean olevan demokraattisempi kuin Suomi. Demokraattisuus ei juonnu edes käytettävästä kielestä, siitä, että musiikin terminologia on lähtökohtaisesti italiankielistä, urheilussa taas enemmän suomenkielistä. Näinkään ei nimittäin tarvitsisi olla: esimerkiksi norjassa paitsio on offside, kulmapotku corner ja niin edelleen. Eikä englanti edelleenkään ole kotimainen kieli, kaikesta huolimatta.

Jos pesäpalloa ymmärtämätön tulee katsomaan ottelua, hän ei ymmärrä kokemastaan mitään. Konserttiin ensi kertaa tulevalle saattaa käydä niin, että hän sentään pitää musiikista, tempautuu sen mukaan. Ei musiikkia tarvitse ymmärtää, riittää että kuuntelee. Urheilussa ei tämä yleensä aivan riitä.

Vaikka olen syntyperäinen suomalainen, en ole missään oppinut, mitä tarkoittaa se, että pesäpallossa on merkki päällä. Mikä merkki, missä päällä? Oletetaan vain, että suomalaiselle tällainen on itsestään selvää.

Jos urheilua ja jotain nimenomaista lajia seuraamaton lukee sanomalehtien urheilusivuja, hän on hämillään katsoessaan esimerkiksi joukkuepelien uutisointia. Otteluseloste saattaa kertoa Rovaniemestä, sarjataulukko Lakkapäästä. Eivät ole joukkueiden nimet pääsääntöisesti mallia "Helsinki", "Rauma" tai "Petäjävesi".

Niin että miten niin urheilun kieli ja maailma muka jotenkin avautuisivat ulkopuolisille? Urheiluunkin pitää vihkiytyä, ja ei vain urheiluun vaan urheiluihin. Ei jalkapallo- ja yleisurheilufani mitään ymmärrä taitoluistelusta tai pesiksestä. Sen sijaan mikään ei estä pianomusiikin ystävää tuntemasta myös viulumusiikkia.

Loppuun tietokilpailukysymys: mitä lajia edustaa ja missä pelaa Nilan Bisons? Tai Queens' Park Rangers?

Naisten urheilu vaietaan kuoliaaksi

Kun kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki moitti suomalaisen median vaimeaa kiinnostusta juuri päättyneisiin naisten jalkapallon mm-kisoihin, hän on ihan oikealla asialla. Näytettiin otteluita sentään telkkarista, ja kanaville sattuneista monesta varmaan tuli fani. Niin hyvin naiset pelaavat, ja miltei tyystin ilman miehisiä pelin oheisilmiöitä, kuten jatkuvaa mussutusta, itseskelyä ja itsetarkoituksellista kaupallisuutta. Työssäkäyvälle vaan matsit tulivat liian myöhään.

Hesari sentään huomioi naisten urheilun ihan siedettävästi, mutta muutoin Suomen paras urheilulehti Veikkaaja on käytännössä sitonut naisten roolin lipunmyyjiksi ja pyykkimuoreiksi: jalkapallon mm-kisat on tähän mennessä kuitattu tulossivuilla suunnilleen samankokoisella palstatilalla kuin vaikka Suomen kakkosdivarin etelälohko. Yhtään henkilökuvaa naispelaajasta en muista nähneeni lehdessä sinä noin 10 vuotena kun olen sitä säännöllisesti lukenut.

Suomen naishuuhkajat selvittävät tiensä pelaamalla säännöllisesti em-lopputurnaukseen. Tämä kaikki tapahtuu silkasta rakkaudesta lajiin: he harjoittelevat kuin ammattilaiset, ilman median tai yleisön tukea.

Jos pelaajat ja peli katsottaisiin journalismin arvoisiksi, ehkä yleisö saattaisi seurata perässä. Jos urheilujournalisti rakastaa urheilua, hänen velvollisuutensa on puhua pelin puolesta, tehdä sitä tunnetuksi, ei tyytyä silkkaan reagointiin.

Tyttöpelaajat voisivat saada esikuvia laurakalmareista ja annemäkisistä, jos he vain tietäisivät keitä nämä ovat ja miten nämä pelaavat. Sen sijaan he fanittavat Messiä, Villaa ja Torresia. Syyksi ei kelpaa se, että he pelaisivat paremmin: eihän esimerkiksi Javier Sotomayorkaan ollut Stefka Kostadinovaa parempi korkeushyppääjä. Molemmat olivat parhaita.

Hiljaa ja ole kaunis - urheilija mediassa

Ostaisitko häneltä maitoa?


...vai häneltä?

Urheilijoita pidetään usein tyhminä, koska he puhuvat joko vähän, tyhmiä tai tylsiä. Tätä kommentoi tyhjentävästi Lasse Virén Mauno Saaren mainiossa kirjassa Juoksemisen salaisuudet jotenkin siihen tapaan, että jos hän olisi harjoitellut puhumista yhtä paljon kuin juoksemista, hän olisi aika poika sanomaan.

Joillakin urheilijoilla kuitenkin voisi olla ihan mielenkiintoistakin sanottavaa. Jalkapalloilija Aki Riihilahdella siinä määrin, että hän vuosia piti säännöllistä kolumnia London Timesiin. Muita urheilijoita, joiden ajatukset olivat punnittuja ja jotka osasivat pukea ne sanoiksi ovat esimerkiksi kävelijä Valentin Kononen ja juoksija Janne Holmén, samalla yleensä puhuen vähän enemmän kuin mitä haastattelija osaa kysyä, mennen urheilun ulkopuolelle. Samalla he tulevat sparranneeksi sekä urheilutoimittajaa että vähän jumppauttaneeksi myös urheiluyleisön reseptiohorisonttia. Jari Litmasta paremmin tuntevat tietävät miehen omaperäisenä ajattelijana, mutta tästä ei valitettavasti välity medioihin mitään. Miksei?

Ehkä tyhmiä eivät olekaan urheilijat, vaan urheilutoimittajat, jotka eivät osaa kysyä urheilijoilta mitään sellaista, johon voisi vastata mitään muuta kuin tyytyä toistamaan aina samaa vanhaa tiimibulshittia. Silloinkin kun urheilijoista tehdään nk. syvähaastattelu, jossa koetetaan hieman valaista urheilijan persoonaa myös hänen identiteettiään keskeisimmin leimaavan aktiviteetin ulkopuolelta, yleensä heiltä tullaan kysyneeksi automerkkiä, musiikkimakua tai ruokamakua, ja näitäkin usein ota tai jätä -tyyppisesti. Volvo vai Audi, räppi vai päppi ja kana vaiko kala.

Suhteellisen artikuloituja Jani Sievistä ja Saku Koivua tekee häijyä kuunnella, sillä he kuulostavat opetetuilta apinoilta. He ovat päättäneet toimia urheilumaailman ehdoilla, ja ovat opetelleet viimeistä piirtoa myöten sen, mitä urheilumedioissa voi sanoa. Eikä se ole kovin paljon. Siksi Matti Nykänen onkin niin virkistävä ilmiö: koskaan ei tiedä, mitä se suustaan päästää.

Miksi sitten urheilijoita yleensäkään haastatellaan? Jotta ihmiset saataisiin lukemaan urheilusivuja, sidottua mukaan jännittävään jatkokertomukseen. Kuten taas Lasse Virén sanoi: kun hän lopettaa, hän ei lopu vaan esitykset. Esityksiä ihmiset katsovat, mutta lisäksi he kaipaavat sankareita, kasvoja. Kun suomalainen (mies)hiihtäjä saa näyttää kärsiviä kasvoja, suomalaisen (nais)taitoluistelijan tukka on suorassa, ja meikki virheetön. Uimari Hanna-Mari Seppälänkin ehostus taitaa olla vedenkestävä.

Ymmärrän oikein hyvin, miksi Kiira Korpi on viimeisten vuosien kuvatuin suomalaisurheilija. Kamerahan rakastaa häntä, ja tunne on molemminpuolinen. Kiira on myös sponsoreiden unelma: kun kamera viipyilee hänessä, sinne sivuun on helppo lykätä myös joku vaalealla, skandinaavisella puhtaudella myytävä tuote. Hänen suomalainen kollegansa Laura Lepistö saa keskittyä tekemiseensä aika lailla rauhassa, mikä näkyykin hänen tuloksissaan. Kun Laura on Kiiraa parempi urheilija, niin Kiiran tulot viimeksi vahvistetussa verotuksessa olivat Lauraan verrattuna 20-kertaiset. Vaikka Laurakin näyttää hyvältä, Kiira näyttää vieläkin paremmalta, ja hänen kädessään rasva- tai maitopurkkikin muuttuu taide-esineeksi.

Urheilu on arvostelulaji. Sen ymmärtää, miksi urheilua katsotaan teeveestä tai miksi mennään jäähalliin. Oikea kilpaurheilu on jännittävää, viihdyttävää, esteettistä draamaa, johon liittyy aina yllätyksen mahdollisuus. Burnleykin voi voittaa Manchester Unitedin, ja luxemburgilainen juoksija voi voittaa miesten eurooppalaisella maililla olympiakultaa. Tietenkin paikan päällä kokemus on vielä täyteläisempi kuin kotisohvalla, siellä haisee hiki ja yhteisöllisyyden tunne vahvistaa omaa kokemusta. Miksi sitten lehtien urheilusivuja luetaan?

Lehtien urheilujutut ovat urheiluesityksen arvosteluja, vähän samaan tapaan kuin musiikkiarvostelutkin. Niissä kerrotaan, miksi HIFK voitti Saipan, kuka ratkaisi ja kuka oli heikko lenkki. Lisäksi niissä saatetaan paljastaa salaisuus, joka ei päällepäin tapahtumaa seuranneelle näkynyt ilmeisenä: Suomi voitti Neuvostoliiton Calgaryn olympialätkässä, koska edellisen illan kultajuhlat olivat menneet neukuilla vähän pitkiksi.

Jos lukija oli itse paikalla todistamassa urheilunäytöstä, hänestä on mukavaa tarkistaa asiantuntijatekstin varmentamana, että asiat tapahtuivat todella niinkuin hän itse ne näki. Samalla lukija-katsoja tuntee itsensä edes vähän asiantuntijaksi. Jos taas lukija ei ollut paikalla katsomassa näytöstä, hän haluaa salattua taustatietoa tapahtumasta, ja tunteen siitä että ikään kuin hän olisi itse ollut paikalla. Nostamalla yksittäisiä urheilijoita esiin lehdissä, kerronnasta tulee täyteläisempää.

Urheilujutut voisivat kuitenkin olla vieläkin jännittävämpiä, jos urheilijoilta kysyttäisiin jotakin muutakin kuin miten peli meni. Ei, en tarkoita sitä, että heitä pitää nöyryyttää Nyt-liitteen malliin, kysymällä, tietääkö urheilija, mikä on Burkina Fason pääkaupunki tai kuka on Slovenian pääministeri. Mitä jos kysyttäisiin heiltä, miten he oikeasti elävät ja mitä he oikeasti ajattelevat?

Näin ei kuitenkaan tehdä, sillä urheilujutut kirjoitetaan kuvitellusti homogeeniselle tyyppiyleisölle, joka koostuu autoista, rockista, viinasta, armeijasta ja naisista kiinnostuneista miehistä ja vain heistä. Jos tämä teoria ei pitäisi paikkansa, silloin Jevgeni Plushenkosta olisi enemmän kuvia lehdissä kuin Laurasta, sillä taitoluistelun yleisö lienee yhtenä melko harvoista urheilulajeista naisvaltaista.

Jutussa esitetyt väitteet perustuvat Mia Pakalénin ja Soile Veijolan kanssa tekemiini tutkimuksiin urheilujournalismista ja -diskurssista Modalistiryhmässä vuosina -95-97.

Kuvalähteet:
Parlour: www.msxlabs.org
Korpi: http://img218.imageshack.us/img218/5325/kiirakorpi3kv2.jpg