Imetysfasismia meillä ja muualla
En ole koskaan sietänyt nähdä verta. Tästä huolimatta olin mukana poikani synnytyksessä, ja voin suositella kokemusta kaikille.
Oslossa on Ullevaalin synnytyssairaalan yhteydessä hotelli, jonne äiti ja lapsi majoitetaan kunnes he ovat valmiita kotiutumaan. Voi sinne tulla isäkin, jolloin tuore perhe saa rauhassa tutustua toisiinsa, eikä kenenkään tarvitse olla kuluttavan kokemuksen jälkeen yksin.
Ullevaalin systeemi kuulostaa periaatteessa hyvältä. Hotellissa päivystää jatkuvasti kätilö (norjaksi jordmor), jonka voi hälyttää paikalle jos tuoreilta vanhemmilta menee ns. sormi suuhun. Kätilö antaa neuvoja tuoreille vanhemmille tarvittaessa; tarkoituksena on, että kun perhe kotiutuu, tuoreet vanhemmat selviytyisivät arjesta itsenäisesti.
Tämäkin kuulostaa hyvältä, ainakin periaatteessa. Sellaisille tuoreille vanhemmille, joita minäkin edustan - joille vauva oli yhtä vieras asia kuin marsilainen - kaikki apu onkin alussa tarpeen. Kuitenkin, ainoa apu, jota Ullevaalissa saimme, oli erilaisten imetysasentojen näyttäminen. Me - ja moni muukin kohtalotoveri - olisimme kaivanneet erilaisia pieniä käytännön vinkkejä siihen, miten vauva pestään, miten vaippa vaihdetaan ja miten vauvaa pidetään. Mutta ei, sillä vallitseva äitiystulkinta redusoi äidin ruokinta-automaatiksi, ja isän äidin tukitoiminnoksi, esimerkiksi perheensä autokuskiksi (on tietenkin itsestäänselvyys, että kaikilla miehillä on auto). Sama arvomaailma näkyy myös synnytykseen valmistautuville vanhemmille jaettavissa synnytysoppaissa: miehet siittävät ja elättävät, naiset hoitavat ja kuluttavat.
Ensimmäisinä öinä vauva piti meitä hereillä, koska se näytti saaneen trauman siitä, että sille heti syntymänsä jälkeen tuputettiin rintaa, vaikka se hädin tuskin pystyi vielä hengittämään, saatikka imemään. Koko perheemme edes minimaalisen mielenrauhan ja yöunen takaamiseksi, olisimme olleet valmiita miltei mihin hyvänsä, tuttipulloruokintaankin. Tällainen mahdollisuus ei kuitenkaan tullut kyseeseenkään, sillä Norja - kuten kuulemani mukaan Suomikin - pitävät itsepintaisesti kiinni Maailman terveysjärjestö WHO:n rintaruokintasuosituksista. Tietenkin äidinmaito on lapsen parasta ravintoa, mutta on väärin syyllistää äitejä, jotka eivät syystä tai toisesta pysty imettämään. On kohtuutonta väittää, että pulloruokituista lapsista tulisi sairaita aikuisia, sillä näin tullaan samalla väittäneeksi, että heillä olisi kelvoton äiti.
Ymmärrän, että sairaalat toimivat alimiehitettyinä Norjassakin - vaikkakin suomalaisella henkilökunnalla vahvistettuina - ja että jokainen kätilö luulee, että juuri hänellä on hallussaan ammattikuntansa paras hiljainen tieto. Vuorotyössäkin tiedonkulkua voisi kuitenkin parantaa: hotellihuoneeseemme tunkeuduttiin varoittamatta keskellä yötä pakkoimetyttämään, ja me emme koskaan olleet ajan tasalla, mitä seuraavaksi tapahtuu. Rauhallisesta perhe-elämän opettelusta ei ollut tietoakaan. Esimerkiksi eräänä aamuna kuulimme vahingossa eräältä kätilöltä, että tunnin päästä olisi verikoe.
No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Suosittelen kuitenkin kaikille tuleville vanhemmille, että he vaalivat omaa hyvinvointiaan, sillä vanhempien pahoinvoinnista kärsii vauvakin. Tuttipullo ja äidinmaidonvastike kannattaa ottaa mukaan synnytyssairaalaan, ihan kaiken varalta. Ja vaikka kätilöt tekevätkin tärkeää työtä, vanhemmat kuitenkin ovat oman lapsensa ensisijaisia hoitajia ja heidän asiansa on päättää, miten he lapsensa ruokkivat ja hoitavat. Heidän on selvittävä arjessakin lapsensa kanssa. Ja ehkä synnytysvalmennuksessa ja synnytyssairaaloissa välitettävät perhe-elämän roolimallit ja -odotukset olisi syytä päivittää.
Tuore isä,
Michael Perukangas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti