Miten oikein rohkaisin työntekoon niitä, jotka ainakin tosielämästä syrjäytyneet vuoristoneuvokset syyllistävät työtä vieroksuviksi, siipeileksi elämäntapaintiaaneiksi? Melkein kaikki työnteko nimittäin kannattaa, myös se surullisen kuuluisa paskatyö. Jos paskatyö on sisällöllisesti mielettömältä vaikuttavaa puuhailua, jonka työehdotkaan eivät ehkä kestä päivävaloa, sitä ei missään tapauksessa pidä sekoittaman paskoihin töihin, joita ovat sellaiset työt, joissa ei ehkä ihan kaikilta osin oma osaaminen ja persoona pääse kukkeimmillaan kukkimaan.
Kun paskatyöstä koituu hygieenisia ongelmia omalle itsekunnioitukselle ja mielenterveydelle, paskoista töistä saastuu korkeintaan ansioluettelo. Sillä tosin en ole koskaan päätäni vaivannut. Saastuu se nimittäin myös valkoisista laikuista ansioluettelossa, sellaisista jaksoista, joita ei edes n:nnen vuoden jatko-opinnoilla voi poisselittää. Paskojakin töitä siis kannattaa tehdä uramielessä.
Kaikkea työtä kannattaa tehdä ainakin kahdesta syystä: ensiksikin, siitä kertyy työeläkettä. Toiseksikin, siitä saa työkokemusta. Jollei nyt ihan suoralta kädeltä keksisikään, mitä hyötyä siitä on sille seuraavalle työlle, jota muuten ei vielä edes ole saanutkaan, niin siitä voi kertyä kokemuslisään oikeuttavaa työkokemusta. Jos ei seuraavassa, niin sitten ehkä sitä seuraavassa duunissa. Ja jos ei siitä tule palkkaan kokemuslisää, elämään tulee. Jos ei vielä tässä elämässä, niin ainakin sitä seuraavassa elämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti