Aina kun kirjoittaa Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta jotain, on varminta pyytää anteeksi kirjoittamaansa jo etukäteen koska tulee joka tapauksessa loukanneeksi jonkun uskoa. Pyydän siis anteeksi jos seuraavaksi kirjoittamani loukkaa jonkun uskoa. On varmempi olla lukematta tästä eteenpäin jos yhtäänkään tuntuu siltä. Pyydän anteeksi, vaikka oikeastaan koen ettei ole mitään anteeksipyydettävää. Jos loukkaan jonkun pyhää arvostelemalla kirkkoa, eivät kai usko ja kirkko ole synonyymejä? Jos usko on vahva, ei se kirkon loukkaamisesta kai järky? Ja ei pyhää kaiketi voi loukata, sillä se lienee maallisuuksien yläpuolella? No, vihdoinkin pääsen itse asiaan. Jos jaksan. Huh. Itse asiassa jaksankin, hä hää, sillä kirjoitin tämän apologian postyymisti!
Otsikon alta löytyvän kyselyn mukaan homojen kohtelu on suurin yksittäinen laukaiseva tekijä kirkosta eroamiseen. Helsingin seurakuntayhtymän tekemään kyselyyn on vastannut vain 130, joten kovin edustava se ei ole. Olettaisin, että tämä motiivi koskee sekä niitä homoseksuaaleja, jotka kokevat olevansa kirkkokiusaamisen asianosaisina ja niitä homo sapienseja, jotka kokevat olevansa ihmiskunnan asianosaisia.
Yhteisöillä on oikeus valita jäsenensä ihan miten lystäävät. Jos homoseksuaalit kokevat, että Suomen evankelisluterilainen kirkko ei ole heitä varten, minun on vaikea kirkosta eronneena ateistina olla asiasta kovin pahoillani. Ei varmaan uusnatsikaan kokisi esimerkiksi Vasemmistoliiton naisjärjestöä omakseen. Tartteeko sinne mennä nenäänsä panemaan. Varmaan paljon kivempaa olisi leikkiä muiden klanipäiden kanssa. Ei johonkin tiettyyn yhteisöön kuuluminen ole mikään ihmisoikeus. Asiaan vaan liittyy muttia. Muutamiakin muttia.
Ensimmäinen mutta liittyy siihen, että joskin yhteisöt saavat toimia Suomen lakien mukaan miten lystäävät, pellossakin, niin yksilöt eivät. Yksilö ei voi valita sitä, kuuluuko hän kirkkoon. Suomessa on oletusarvoinen pakkojäsenyys koko sillä suurella enemmistöllä, joiden vanhemmat - viime kädessä äiti - kuuluu valtiokirkkoon. Onneksi sieltä on aika helppo erota. Aivan oikein, kirkkoon kuuluminen ei olekaan oikeus vaan velvollisuus.
Toinen mutta liittyy tämän mainitun yhteisön ja valtion epäsymmetriseen suhteeseen. Vaikka kirkolle on annettu joitakin viranomaistehtäviä - kuten hautaaminen, perhe- ja diakoniatyö, jotka se kiitettävästi hoitaakin - ja oikeuksia, kuten väestökirjanpito, se on vapautettu kaikista velvollisuuksista. Tästä seuraa kolmas, kaikkein tärkein mutta.
Kaikkein tärkein velvollisuus missä hyvänsä sopimussuhteessa on vastavuoroisuus. Oikeuksista seuraa velvollisuuksia, ja jos jokin yhteisö sanoo edustavansa koko yhteiskuntaa - johon kuuluvat kaikki, siis myös ateistit, mormonit, muslimit, katolilaiset, ortodoksit, juutalaiset, buddhalaiset, wiccat ja bahait - niin silloin sen tulee myös edustaa niitä kaikkia. Olivat he sitten hetero-, homo-, bi- tai aseksuaaleja.
Evankelisluterilainen kirkko vaikuttaa kaikkien meidän elämäämme, haluamme me tai emme. Olen kulttuurinen kristitty, joka tykkää kirkkoarkkitehtuurista, joka ei jaksa ottaa ns.herneitä nenään siitä, että oletusarvoinen perusihmisoikeuteni on kuunnella koulussa suvivirsi tai jos joku pahaa-aavistamaton moukka erehtyy toivottamaan minulle hyvää joulua, mutta kyllä minä mieleni pahoitan, jos minulta evätään oikeus vaikuttaa kirkon asioihin, olettaen että minua voisi vähempää kiinnostaa. Jos kirkollisvaaleissa eivät saa äänestää kaikki, joiden kotipaikka on Suomessa ja jos kirkon ei-sielunhoidollisia virkoja ei avata kaikille muodolliset hakukriteerit täyttäville, vaadin valtion erottamista kirkosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti