Kirjoitus julkaistu HS Yleisönosastolla 27.4.
Kiitos äideille (HS 15.4.) iseille antamasta tunnustuksesta!
Kokemukseni norjalaisesta ja toisen käden tietoni suomalaisesta äitiys- ja isyysvalmennuksesta ja synnytyssairaaloista ei nimittäin salli iseille kovinkaan moniulotteista roolia: he typistyvät korkeintaan alaviitteiksi. Eipä äitinäkään oleminen tosin ole kovinkaan monimutkaista, vaikkakin raskasta, nimittäin jos uskoo virallisesti ylläpidettävää kuvaa äitiydestä.
Oppaissa ja vallitsevissa kätilöiden ammatillisissa käytännöissä äidinkin rooli typistetään lähinnä ruokinta-automaatiksi, ja ainoat käytännön ohjeet, joita saimme oslolaisessa sairaalassa, rajoittuivat erilaisten imetysasentojen näyttämiseen. Suomessa on kuulemma samoin, kiitos WHO:n rintaruokintasuositusten, joihin takerrutaan kuin ainoaan oikeaan uskontunnustukseen.
Kaltaiseni vanhemmat, joille lapsi oli tätä aikaisemmin yhtä vieras asia kuin marsilainen, olisivat kaivanneet vähän enemmän: miten vaihdetaan vaippa, miten lapsi pestään ja miten sitä pidetään niin, ettei se mene rikki. Jos äiti ruokkii, mihin sitten isää enää tarvitaan??
Saamani opastuksen mukaan isän tehtävä rajoittuu äidin tukemiseen tämän ruokinta-automaattitehtävässä, ja toimintaan perheensä autokuskina, olettaen tietenkin itsestäänselvyytenä, että ei se ole mies eikä mikään, joka ei omista autoa.
Ehkä isyyteen ja äitiyteen, miehuuteen ja naiseuteen liittyvät roolit olisi todellakin syytä päivittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti