Oslon kaupunkimetsän asemasta vallitsee täysi yksimielisyys. Kuva Trollvannetin rannalta.
Helsingin kaupungin rakennusviraston osastopäällikkö Raimo K. Saarinen puolustaa vapunpäivän Hesarissa kaupungin tehometsän"hoitoa", väittäen, että luonnonhoidon yhtenä lähtökohtana on asukasmielipide. No, kuten Maankäyttö- ja rakennuslain kuulemispykälästäkin tiedetään, kuuleminen ei vielä tarkoita kuuntelemista. Toiseksikin, mielipiteellä voidaan perustella mitä erilaisempia ja jopa keskenään ristiriitaisia toimenpiteitä. Jos esimerkiksi yksikin hieman liikaa luonnosta vieraantunut kokee metsät pelottavina pusikkoina, jotka kätkevät sisäänsä itsensäpaljastajia ja seksuaalirikollisia, tämäkin jo saattaa riittää syyksi metsän parturoimiseen.
Saman päivän lehdessä oli toinenkin kirjoitus, joka osoittaa nykykaupunkilaisen luonnosta vieraantumisen lieveilmiöt. Professori Tari Haahtela peräänkuulutti kaupunkilaisilta sienimetsään menemistä, kasvimaan möyrimistä, ylipäätään luontosuhteen hankkimista, jos sellaista ei vielä ole. Haahtela toteaa poleemisesti, että "lasten olisi hyvä olla hieman kylmissään, hieman nälkäisiä ja hieman likaisia". Kun ihmisen omalla vastustuskyvyllä ei ole kosketusta luonnon mikrobeihin, hänen alttiutensa allergioihin moninkertaistuu.
Kaupungissa luonnosta vieraantumisella on siis todellisia seurauksia. Kaupunkimetsät ylläpitävät ja luovat luontosuhdetta, mikä pitää turhat möröt ja pöpöt loitolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti