Kuluva viikko on ollut Aasialle katastrofaalinen. Ensin luonnonkatastrofi Burmassa surmasi tämänhetkisen tiedon mukaan pitkälti toistasataatuhatta ihmistä, ja sitten perään toinen luonnonkatastrofi tappoi arviolta 12 000 kiinalaista.
Joku saattaa ihmetellä, miksi puhun tässä Burmasta. Norjassa maasta todellakin käytetään vanhaa nimitystä Burma, ja kieltäydytään tunnustamasta nimeä Myanmar, koska se on sotilasjuntan nimi. Siis sen saman juntan, joka kieltäytyy päästämästä maahansa ulkomaalaisia avustustyöntekijöitä ja jonka mielestä demokraattisten rituaalien esittely on tärkeämpää kuin ihmishenkien pelastaminen. Tämä siksi, että myanmarilaisen vallitsevan käsityksen mukaan, kansa on olemassa sotilasjunttaa varten, sen vallan pönkittäjänä, ja sotilasjuntta taas ei palvele kansalaisia vaan itseään.
Kiinan onnettomuudesta – kuten kaikista muistakin ulkomaan katastrofeista – uutisoitaessa oli tärkeää todeta, että kukaan paikalla ollut – suomalaisen yrityksen – suomalainen – työntekijä – kuollut. Miksi näin monta erotusviivaa? Siksi, koska tapaus ja siitä uutisointi todisti monellakin tasolla siirtomaa-ajattelun voivan edelleenkin hyvin, ja suomalaisten ylläpitävän tätä perinnettä parhaiden perinteiden mukaisesti. Oleellista oli, että kyse oli suomalaisesta yrityksestä, koska tämä taas osoittaa sen, ettei pääomalla ole kotimaata eikä moraalia: yrityksen päätehtävänä on aina voiton maksimointi, ihmiset ovat työvoimaa ja moraali imagonrakennustekijä. Toiseksikin, oleellista oli, että suomalaisia ei kuollut, sillä niistä aasialaisistahan ei nyt ole niin väliä: ne ovat keltaisia, niitä on vaikea erottaa toisistaan eikä niiden nimiäkään ymmärrä.
Jos yritysmaailma ja talous ovat nykyään globaaleja, niin kansainvälistyneessä maailmassa kaikki vaikuttaa muutenkin kaikkeen. Sillä, minkä maan kansalaista katastrofi sattuu kohtaamaan, ei ole mitään väliä, sillä seuraukset koskettavat – tavalla tai toisella - kaikkia. Oli sitten kyse luonnonkatastrofista, kulkutaudista, talouslamasta tai raaka-aineiden hintojen noususta tai niiden loppumisesta.
Burmassa kuoli yli satatuhatta ihmistä. Oulussa on suunnilleen saman verran asukkaita. Kiinassa tämänhetkisen tiedon mukaan kuoli noin 12 000 ihmistä; suunnilleen saman verran asuu kotikylässäni Kannelmäessä. Pistää ajattelemaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti