Norjassa on viime aikoina keskusteltu paljon keinohedelmöitys- ja avioliittolaista, ja tässä yhteydessä etenkin siitä, pitäisiko heteroparien subjektiivisesti määritelty oikeus omiin lapsiin ulottaa myos homo- ja lesbopareihin.
Puhuminen subjektiivisista oikeuksista on ongelmallista. Yleensä subjektiivisia oikeuksia käytetään kaikkein vahvimpana puolustavana argumenttina, jolla peitellään todellista argumenttia. Tulisi erottaa toisistaan vapausoikeudet (oikeudet johonkin) ja oikeudet olla joutumatta jonkin asian kohteeksi, kuten M.A. Numminen kuuluisassa laulussaan ”Vapaudesta”. Omat lapset määritellään tässä keskustelussa yleensä biologisiksi lapsiksi, ja mikäli biologisia lapsia ei voi saada, silloin voi saada hedelmöityshoitoa.
Homo- ja lesboparien keinohedelmöityshoidon vastustajat puolustavat kantaansa yleensä lapsen oikeudella molempiin biologisiin vanhempiin, siis isään ja äitiin. Vastustajilta jää kuitenkin huomioimatta, etta adoptiolapsillakaan ei ole biologisia vanhempia, ainakaan biologiset ja sosiaaliset vanhemmat eivät ole sama asia. Eikä perhe ole mikään monoliitti; ihmiset ja heidän elämäntilanteensa muuttuvat. Esimerkiksi avioerot ovat nykyään kovin yleisiä.
Sukupuolineutraalin avioliittolain vastustamiseksi ollaan esitetty sellainenkin argumentti, että avioliittoa ei tulisi redusoida lailliseksi instituutioksi. Avioliitto on kuitenkin nimenomaan lailla sinetöity parisuhde, ja vallitsevan, nykyaikaisen, länsimaisen käsityksen mukaan, parisuhde taas perustuu yksilölliseen valinnanvapauteen, haluun rakastaa toista ihmistä, joka sitten omalla päätöksellä voidaan sinetöidä lain edessä. Avioliitto ei ole mitään muuta kuin omaan valinnanvapauteen perustuvan rakkaussuhteen sinetöinti lain edessä, siinä ei ole mitään mystistä eikä se suhtaudu luonnollisuuteen tai luonnottomuuteen mitenkään.
Useimmiten homo- ja lesboparien keinohedelmöityshoidon (ja adoption) vastustajat perustelevat kantaansa biologisella ”luonnonlailla”, käyttäen argumenttinsa tukena usein Raamattua. Näin tehdessään he tulevat väittäneeksi, etta uskonnon normien tulisi olla yhteiskunnan yleisiä normeja. Näinhän onkin joissakin islamilaisissa maissa; sitä kutsutaan sharia-laiksi. Pitäisikö näiden kristinuskoon pohjaavien lakien sitten päteä myos ei-kristittyihin kuten esimerkiksi muslimeihin ja ateisteihin?
Avioliittolain ulottamista homo- ja lesbopareille vastustavat ovat käyttäneet muun muassa argumenttia, jonka mukaan avioliittolain laajennusta toivovat ovat elitistisiä, ja että yhteiskunnan tulee määritellä yksilön puolesta, mikä on oikein ja mikä on väärin ja että yhteiskunnan itse asiassa tulee ajatella yksilöiden puolesta monimutkaisissa kysymyksissä.
Näin ajattelevat tulevat sahanneeksi itseään jalkaan, sillä miten he itse sitten voivat tietää, mikä on oikein ja mikä on väärin? He tulevat väittäneeksi, että jos yksilöt siirtävät ajattelemismandaattinsa toisille - viisaammille ihmisille tai yhteiskunnalle - he eivät itse osaa ajatella. Näin he samalla jättävät yksinoikeuden aivojen käyttoon niille, jotka osaavat niitä itsenäisesti käyttää. Tämäkö on elitismiä: itsenäinen omien aivojen käytto? Seuraako siitä, että jotkut ajattelevat itse, että he samalla nostavat itsensä niiden yläpuolelle, jotka eivät ajattele itse? Ilmeisesti elitismin pelkääjät tarkoittavat elitismillä tätä, peläten, että yhteiskunnan sijasta heidän puolestaan ajattelevatkin ajattelukykyisimmät yksilöt.
Homo- ja lesboparien hedelmöitys- ja adoptio-oikeuden vastustajat väittävät, että lapsi toimii homo- ja lesbopareille lemmikkieläimen korvikkeena. Tämä vertaus ei tee oikeutta sen paremmin homoille, lapsille kuin lemmikkieläimillekään. Kyky rakastamiseen ja huolenpitoon ei ole sidoksissa seksuaali-identiteettiin.
Käyttäessään biologistisia perusteita luonnollisuudesta ja epäluonnollisuudesta, sukupuoli- tai seksuaali-identiteettineutraalin perhemallin vastustajat tulevat samalla paradoksaalisesti myöntäneeksi, että he ovat itsekin ihmisiä, mutta myös eläimiä. Olemmehan me tietysti, mutta muista eläimistä meidät erottaa kyky abstraktiin ajatteluun, kulttuuri ja arvot, joista muuten kukaan - eivät neutraalin perhemallin vastustajatkaan - ole vapaita.
Homo- ja lesboparien vanhemmuuden kieltävät tai heidän vanhemmuudentarpeensa kiistävät perustelevat kantansa usein samoilla argumenteilla, joita sosiobiologi Desmond Morris käytti jo 70-luvulla, peläten, että homo- tai lesboparin lapsi kasvaisi ”vääriin” malleihin. Kun sorsanpoika oppii, että puupalikka on hänen emonsa, lapsi voikin mennä sekaisin kun ei ymmärrä, onko setä täti vai sittenkin setä tai kenties jopa puupalikka.
Vastustajien pitäisi perustella kuitenkin se, miksi homo- tai lesbomalli on väärä. Ainakin käsky lisaantymälla täyttää maa on nykyaikaisen demografian valossa kyseenalainen ja väärä. Jos esimoderneissa yhteiskunnissa lapset toimivatkin vanhempiensa henkivakuutuksina, osallistuen perheen elatukseen, voidaankin väittää, että ne uskonnot, jotka kannattavat luonnollisena ja siten ainoana mahdollisena perhemallina estoitta lisääntyvää ydinperhettä, eivät oikein ole kehityksen tasalla.
Jos sukupuolineutraalin perhemallin vastustajat perustelevat tämän Raamatulla, he tulevat itse asiassa kannattaneeksi Sharia-mallia, tai ainakin sen kanssa analogista ajatustapaa, jossa uskonnolliset lait ovat ensisijaisia maallisiin lakeihin verrattuna. Heitä sietäisi muistuttaa siitä, että tutkimukset eivät tue sitä, että vanhempien preferenssit siirtyisivat suoraan heidän jälkikasvulleen. Empiria osoittaa, että asia on usein pikemminkin aivan päinvastoin. Ei alkoholistienkaan lapsista tule välttämättä alkoholin suurkuluttajia; usein pikemminkin absolutisteja, vanhempiensa alkoholismin uhreja tosin yhtä kaikki.
Joillekin biologinen lapsi on itsestäänselvyys. Näin ei todellakaan ole. Yhä useampi on kykenemäton saamaan biologista lasta, ja joillekin tämä asia on myös suuri henkilökohtainen tragedia. Ehka hedelmöityshoitojen sijaan pitäisi tukea adoptioita, jolloin autettaisiin jo syntyneitä lapsia, sen sijasta että tuotettaisiin lisää lapsia jo muutenkin liikakansoituksesta kärsivään maailmaan.
Joku voi pitää kantaani epäreiluna, sillä kuulun tutkitusti 10% hedelmällisimpien miesten joukkoon, mistä konkreettinen käytännön muistutus - terve poika - saapui eilen, eli tiistaina 26.2. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Minulle oma lapsi ei todellakaan ole itsestäänselvyys, pikemminkin ihme, johon olen koettanut totuttautua kuluneina yhdeksänä kuukautena.
Satun olemaan heteroseksuaali ja ateisti. Minulle on aivan sama, millaisen seksuaalikäyttäytymisen tai millaisen elämänkatsomuksen tuleva jälkikasvuni valitsee – tai millainen identiteetti vetää hanet omaan taikapiiriinsä - kunhan vain hän toivottavasti oppii kunnioittamaan kaikkia uskonnollisia vakaumuksia ja kaikenlaisia elämänmalleja. Tämän näkemykseni toivon voivani siirtää eteenpäin jälkipolville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti