Moottoriteitä ei pidä bulevardisoida

Nostaessani epäilyksiäni esimerkiksi helsinkiläisten vihreiden yleisesti hyväksi Helsingin asuttamiskeinoksi priorisoimaa moottoriteiden bulevardisointia kohtaan, sain tiedokseni Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tekemän, moottoriteiden bulevardisointia koskevan raportin. Sen mukaan bulevardisointi todennäköisesti ruuhkauttaa autoliikennettä lisää, ellei bulevardisointiin liitetä tietulleja. Kun nyt pullonkaulana esimerkiksi Porvoon moottoritieltä Helsinkiin on 1,6 km matka Lahdentietä ennen Kehä ykkösen risteystä, se tulisi ruuhkautumaan entisestään. Raportissa myös todettiin, että pitää odotella ihmisten liikennekulttuurin muutosta, jotta liikenteen voisi toivoa vähenevän. Toki työmatkamatkustavaisia pitäisi saada autojen rateista mahdollisimman paljon julkiseen liikenteeseen, mutta esimerkiksi sen kaverini kohdalla, joka työskentelee ei vain Helsingissä vaan koko pääkaupunkiseudulla kopiokoneiden käyttötukihenkilönä, ei voida puhua liikennekulttuurista vaan työn luonteesta.

Bulevardisointi merkitsee lisää liikennevaloja, ja myös ajonopeuksien laskua moottoriteiden niillä osuuksilla, jotka ovat kaupungissa. Tätä en voi kannattaa, sillä se johtaa työmatkaliikenteen vaikeutumiseen. Kun työmatka-ajat kasvavat, tämä pitää samalla kompensoida rakentamalla lisää nopeita raideyhteyksiä Helsingin ja ympäristökuntien välillä, muuten vaikeutetaan niiden elämää, jotka eri syistä asuvat kehyskunnissa.

Kaikki eivät halua asua Helsingissä, eivätkä voi. Tämän luulisi sopivan helsinkiläisillekin: ei tarvitse kaataa kaikkia viheralueita tonttimaaksi uushelsinkiläisille tai siis niille, joilla ei ole nyt varaa tulla köyhdyttämään pääkaupunkiseudun asujaimiston sosioekonomista rakennetta. Ihmisillä on juuria: lapsilla koulunsa, heillä ja aikuisilla ystävänsä ja aikuisilla työnsä, ja niitä juuria on myös muualla kuin Helsingissä.

Niin kauan kuin kehyskunnissa ei ole työpaikkoja, niistä sukkuloidaan isompiin kaupunkeihin töihin. Tätä tapahtuu, halusimme "me" ("me" olkoon sitten suomalaiset, porvoolaiset, helsinkiläiset, elinkeinoelämä, Eduskunta, kaikki) sitten mitä hyvänsä, eikä Porvoon kaupunkimaista vetovoimaa lisäämällä sinne luoda yhtään akateemista tutkijanpaikkaa, kansalaisjärjestötyöpaikkaa tai julkisen hallinnon suunnittelijanpaikkaa. Tätä tosiasiaa ei muuteta Helsingin kaupunkisuunnittelulla. Me porvoolaiset, pornaislaiset, nurmijärveläiset, vihtiläiset sukkuloimme siis vastedeskin Helsinkiin, ja silloin sukkuloinnin haittoja pitää vähentää eikä lisätä muuttamalla Helsingin sisäänajoväyliä tukkoisiksi ränneiksi. Siitä kärsivät niin kehyskuntalaiset kuin helsinkiläisetkin. Mitä useampi ihminen käy töissä, sitä parempi, ja työmatkaliikenteen sujuvuutta ei saa huonontaa. Muuten vaihtoehtoina ovat työttömyys tai väkipakolla Helsinkiin tunkeminen. Sitähän helsinkiläiset eivät halunne, joten lienee parempi, että edes jotkut pysyvät kehyskunnissa.

Helsingin kaupunkisuunnittelu pitäisikin nostaa valtioneuvostolle, sillä se on aivan liian tärkeä jätettäväksi helsinkiläisille, sillä se pitää kytkeä yhteiskuntasuunnitteluun yleisemmin. Metropolipolitiikkaa ei voi tyydyttävästi tehdä ilman aluepolitiikkaa, elinkeinopolitiikkaa, ympäristöpolitiikkaa ja liikennepolitiikkaa.

Sitäpaitsi Porvookin on keskuskunta, omalle maakunnalleen eli itäiselle Uusimaalle. Tänne sukkuloidaan töihin Sipoosta, Askolasta, Mäntsälästä, Myrskylästä, Pornaisista, Loviisasta ja niin edelleen. Niin se kuntien hierarkia menee: pienimmistä kunnista sukkuloidaan keskisuuriin, joista sukkuloidaan isompiin, eikä kukaan ole vielä keksinyt keinoa pysäyttää tätä. Ei voi, eikä ihan kokonaan edes pidä, vaikka on ihan selvä, että paikallista kulttuuria ja palveluntuotantoakin pitää tukea, eikä vain pieni on kaunista -mielessä.

Toki bulevardisointi tukisi osaltaan työpaikkojen siirtymistä keskustasta bulevardien varteen, jolloin ihan kaikkien ei tarvitsisi päästä keskustaan. Tosin selvityksessä puhutaan "yrityksistä", ja työpaikkojahan on paljon muuallakin kuin yrityksissä. Mitä tulee kansainvälisiin esimerkkeihin, niin selvityksen mukaan kaikissa mainituissa esimerkeissä maan arvo bulevardisoitujen moottoriteiden varrella on noussut. Miksi sitä halutaan, eikö se siirry asuntojen hintoihin, joita piti saada laskemaan?

Helsinkiin varmaankin pitää rakentaa, mutta moottoriteiden hidastaminen ei ole oikea keino, ei myöskään viheralueiden pilaaminen. Tiivistettäköön siis, ja vallattakoon lisää alueita asumiselle: Malmin lentokenttä, Santahamina, Talin golfkenttä. Eikä mikään estä rakentamasta asuntoja moottoriteiden varteen: aina niiden ja tien väliin voi jättää ohuen viherkaistaleen. Ja onhan Helsingissä jo nyt paljon asuntoja sellaisten teiden - esimerkiksi Mannerheimintien, Hämeentien, Mechelininkadun - varsilla, joiden liikennemäärä ja melu täyttää moottoritien kriteerit. Ainoa ero moottoriteihin on liikenteen hitaus. Uskoisin Manskun, Hämeentien ja Mechelininkadun varren asukkaiden valinneen voittopuolisesti asuinpaikkansa ihan vapaaehtoisesti ja viihtyvänkin, he kun tiesivät saavansa liikenteen hinnaksi hyvistä liikenneyhteyksistä ja keskeisestä sijainnista.

Se muuten aina seuraa hyvistä liikenneyhteyksistä: liikenne. Yllätys?

KSV:n raportin voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Santiksen ja Malmin saa rakentaa

Kun viimeisessä, edelleen voimassa olevassa Helsingin vuoden 2002 Yleiskaavassa asetettiin tavoitteeksi rakentaa 50-60 tuhatta uutta asuntoa, tämä on valitettavasti tullut tarkoittamaan asukkaille kallisarvoisten viheralueiden nakertamista, jopa suoranaista tuhoa. Näin ei tarvitsisi olla. Jos rakennettaisiin Malmin lentokentälle ja Santahaminaan, yhteenkään virkistyskäytössä olevaan viheralueeseen ei tarvitsisi kajota.

Tässä vaiheessa joku varmaanki haluaa esittää vastalauseen. Malmin lentokenttäaluetta kiertää alueellinen viheralue, ja moni muukin kuin minä on saanut tutustua Santiksen ainutlaatuiseen luontoon, joka sotilaiden mielestä on säilynyt sellaisena koska saarella ammutaan, sinne kätketään aseita ja siellä pidetään leirejä. Haloo?

Jos Malmi ja Santis kerran ovat niin upeita viheralueita, silloin niiden nimenomaan pitää olla kaiken kansan ihasteltavissa ja käytettävissä. Muuta väittävä tulisi esittäneeksi niiden rauhoittamista suojelualueiksi. (katso otsikkoa klikkaamalla Osmo Soininvaaran blogi aiheesta)!

Voin helpottaa helsinkiläisten vihreiden ystävieni taakkaa heittäytymällä uhrilampaaksi. Tiedän, että meikäläiset jakautuvat tässä asiassa. Olisin tämän tosin tehnyt vaikka olisinkin asunut Helsingissä ja kenties asettunut kunnallisvaaliehdokkaaksi. Uhraan paljon mieluummin Malmin ja Santiksen asuinalueiksi kuin Lääkärinkadun, Kuninkaantammen, Mustavuoren ja Meri-Rastilan, puhumattakaan Kruunuvuorenlammen ja Stansvikin ympäristöistä. Myllypuron metsä on jo menetetty. Ja nämä alueet ovat jo nyt asukkaiden suosimia virkistysalueita, useimmilla seudullista merkitystä ja jopa valtakunnallisia luontoarvoja, kun taas Santiksella ei ole nykyisellään virkistysarvoa ja lentokentän kutsuminen virkistysalueeksi on perverssiä, ellei sitten satu tykkäämään lentokoneiden bongailusta. Santiksen asuinrakentaminen poistaisi myös sieltä ammuntojen aikana kuuluvan älämölyn, joka kantautuu kauemmaskin kuin kymmenien tuhansien laajasalolaisten iloksi.

Jos kerran Helsingillä on sanottu asuntopula, ja meillä pääkaupunkina ja luontaisena vetovoimakeskuksena on erityinen velvollisuus pysäyttää omakotitalomaton haulikolla ammuttu, hallitsematon leviäminen, silloin meillä ei pidä olla varaa varata isoja maa-alueita eksklusiivisille harrastuksille tai poikien kaupunkisotaleikeille. Sama muuten koskee myös golfia, olen nyt vakuuttunut.