Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uudenmaan Virkistysalueyhdistys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uudenmaan Virkistysalueyhdistys. Näytä kaikki tekstit

24.7.2013

Retkellä Porvoon virkistysalueilla

Uudenmaan Virkistysalueyhdistys ry:n hallitukseen valittuna katson moraaliseksi velvollisuudekseni tutustua ainakin oman kuntani virkistysalueisiin, kuten yleensäkin katson moraaliseksi velvollisuudeksi perehtyä luottamustehtäväni substanssiin. Tänään tein pyöräretken kahteen yhdistyksen virkistysalueeseen Emäsalossa: Stornäsuddeniin ja Varlaxuddeniin.

Stornäsudden on suhteellisen pieni alue, joka löytyy kun ajetaan Emäsalon sillan jälkeen heti ensimmäistä vasemmalle kääntyvää tietä toista kilometria. Paikalle on hyvät opasteet. Varlaxudden taas sijaitsee aivan Emäsalon eteläisimmässä päässä, eikä siitäkään voi erehtyä kun vaan ajaa Emäsalontietä. Noin 13 kilometriä Varlaxuddenin risteyksestä osoittaa viitta vasemmalle.

Yhdistyksen missionahan on hankkia virkistyskäyttöön soveltuvia maa-alueita Uudeltamaalta, mieluiten mahdollisimman hyvin joukkoliikenneyhteyksien päästä. Tässä onkin jo ensimmäinen kompastinkivi: Emäsaloon menee ja sieltä tuo kaksi bussivuoroa päivässä, ainoastaan. Suhteellisen hyväkuntoiselle ja tervejalkaiselle henkilölle, kuten minulle, ei tuota ongelmia pyöräillä kotoani Varlaxuddeniin noin 26 kilometrin matka.

Tästä seuraakin sitten tietty ristiriita: jos virkistysalueelle ei oikein tahdo päästä julkisella liikenteellä, tämä ei toki karsi nauttijoiden joukosta autollisia ja tervejalkaisia. Pyöräilijänä mietin kuitenkin hyvin tarkoin, minne lähden virkistäytymään. On merenrantakohteita saatavilla paljon lähempänäkin kotoani.

Ristiriita on siis seuraava: siitä, että jonnekin pääsee jalkaisin, ei seuraa sitä, että sinne myös mennään, jos ulkoilu onnistuu lähempänäkin. Periaatteellisesta saavutettavuudesta ei siis seuraa käyttöä, ja omin jaloin (mihin luetaan myös pyöräily) liikkuvalla on enemmän valinnanvaraa kuin autoilijalla. Tämä tarkoittaa sitä, että hänen ulottuvillaan ja käytettävissään on sellaisia lähivirkistysalueita johon ei ilman omia jalkoja pääse, kuten esimerkiksi Holken. Seuraus tästä huomiosta on se, että yhdistyksen missio hankkia virkistysalueita hyvien julkisten liikenneyhteyksien päästä on sitäkin tärkeämpi.

Kuitenkin Stornäsuddeniin ja Varlaxuddeniin kannattaa kyllä tehdä retki, ja ottaa eväitä mukaan ja nauttia niistä Stornäsuddenin nuotiopaikalla tai Varlaxuddenin laavulla. Reissu on vaivan väärti pyörälläkin.



Stornäsudden.



Varlaxudden.



Holkenin laavu.

Yhdistyksen toimintaan voi tutustua klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.

7.5.2013

Aloitan Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen hallituksessa

Sain tänään vahvistuksen, että minut on valittu yhdeksi Vihreiden edustajista Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen hallitukseen, jossa edustan samalla myös Porvoota. Mikä sitten on Uudenmaan Virkistysalueyhdistys?

Virkistysalueyhdistys hankkii virkistysalueiksi sopivaa maata Uudenmaan alueelta. Yhdistykseen kuuluvat miltei kaikki nykyiset Uudenmaan kunnat, ja kuntauudistuksien myötä se tullee pian kattamaan koko maakunnan. Porvoossa yhdistyksellä on nykyisellään seitsemän virkistysaluetta, jotka sijaitsevat kaikki saaristossa.

Virkistysalueet toimivat jokamiehenoikeusperiaatteella. Ne ovat siis Suomeen viety brittiläisen Commons-tradition sovellus, yhteismaita siinä mielessä että niitä voivat käyttää kaikki vastuullisesti noudattaen kansallisia ja paikallisia sääntöjä ja ohjeistuksia luonnonvarojen hyödyntämisestä, asuinpaikkakuntaa ja -maata kysymättä.

Yhdistyksen toiminnasta saa tietää lisää klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa. Tulen aika ajoin raportoimaan täällä virkistysalueista. Taipaleeni aion aloittaa tutustumalla yhdistyksen hallinnoimiin virkistysalueisiin, joten tiedänpä jo nyt paljolti alkavan kesän pyöräretkieni kohteet.