Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

7.5.2013

Aloitan Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen hallituksessa

Sain tänään vahvistuksen, että minut on valittu yhdeksi Vihreiden edustajista Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen hallitukseen, jossa edustan samalla myös Porvoota. Mikä sitten on Uudenmaan Virkistysalueyhdistys?

Virkistysalueyhdistys hankkii virkistysalueiksi sopivaa maata Uudenmaan alueelta. Yhdistykseen kuuluvat miltei kaikki nykyiset Uudenmaan kunnat, ja kuntauudistuksien myötä se tullee pian kattamaan koko maakunnan. Porvoossa yhdistyksellä on nykyisellään seitsemän virkistysaluetta, jotka sijaitsevat kaikki saaristossa.

Virkistysalueet toimivat jokamiehenoikeusperiaatteella. Ne ovat siis Suomeen viety brittiläisen Commons-tradition sovellus, yhteismaita siinä mielessä että niitä voivat käyttää kaikki vastuullisesti noudattaen kansallisia ja paikallisia sääntöjä ja ohjeistuksia luonnonvarojen hyödyntämisestä, asuinpaikkakuntaa ja -maata kysymättä.

Yhdistyksen toiminnasta saa tietää lisää klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa. Tulen aika ajoin raportoimaan täällä virkistysalueista. Taipaleeni aion aloittaa tutustumalla yhdistyksen hallinnoimiin virkistysalueisiin, joten tiedänpä jo nyt paljolti alkavan kesän pyöräretkieni kohteet.

Ei kommentteja: