Kun vielä itsekin olin ainakin henkisesti lapsi, ajattelin, että on niin ainakin periaatteellisesti tärkeää suojella omaa mahdollista lastansa väkivaltaisilta kuvastoilta, symboleita tai elementtejä sisältäviltä leikeiltä, että jo sen takia lapsia ei pitäisi altistaa julkiselle päivähoidolle, niistä kun tunnetusti saa tartuntoja sairauksille, kuluttamiselle, muotivirtauksille, rumalle kielenkäytölle ja väkivaltaleikeille.
Nyt ymmärrän paremmin. Lapset tulisi eristää kokonaan ulkomaailmasta, jos haluttaisiin ehkäistä altistumista kaikelle moraalisesti tai tyylillisesti epäilyttävälle ainekselle, eikä näin saa tehdä ihmisille, pienillekään.
En nyt niin hirveästi välittäisi tietenkään ruokkia 5-vuotiaan poikani innostusta erilaisia taistelullisia aineksia sisältäville leikeille, puhumattakaan kulttuurituotteista, jotka sisältävät näitä elementtejä. Tosin kulttuuri itsessään on jo kulttuurituote; jos vaatisin ehdotonta nollatoleranssia ninjoille ja roboteille, samalla eristäisin lapseni kokonaan hänen ystäviensä sosiaalisesta todellisuudesta, jolloin syyllistyisin hänen kiusaamiseensa idealismin nimissä. Leikkiköön siis niillä, vaikka olisinkin sitten enemmänkin yleisönä kuin aktiivisena lapseni taistelullisen sosiaalisen todellisuuden kanssakonstruoijana.
Kun poikaani on nyt alkanut viehättämään useimmiten japanilaisperäisten taisteluleikkien asemesta Trash Pack -nimiset kumiörkit, joissa juustoa ei voi erottaa pesukoneesta, ekoisillä minussa voisi olla joitakin varauksia esitettävänä. Trash Pack -hahmot (joita lapsen logiikalla kutsutaan siis Trash Packeiksi, eli siis yksittäisiä kumihahmoja nimitetään pakkauksille nimensä antaneen kulttuurituotteiden sarjan mukaan) ovat roskia simuloivia pieniä kumiolentoja, joita voi luokitella itikoiden, pilaantuneiden ruokalajien ja kodinkoneromujen kategorioihin, ja nämä Trash Packit tosiaan ovat nimensä veroisia kun pakkauksen tilavuudesta varmaankin 93% on muoviroskaa ja pakkauskartonkia. Ja nämä roskat taipuvat moneen: niillä voi laskea mäkeä, niillä voi skeitata ja ne keskustelevatkin keskenään. Mielikuvitus vain on rajana. Joka tapauksessa nämä ovat rauhanomaisia hahmoja verrattuna aikaisempiin suosikkeihin, kuten Bakuganeihin.
Nyt pasifistiminäni näyttää kieltä kierrättäjäminälle. Vaikka olen työksenikin muun muassa propagoinut ajatusta, jossa kierrätysasenteet lähtevät liikkeelle lapsista, niin leikkiköön mieluummin kumisilla roskaleluilla kuin muovisilla taisteluleluilla. Jos jollekin lapselle nämä lelut vielä kylvävät ymmärryksen siemenen siitä, että roskia on eri lajityyppejä, silloin voinee tarkoituskin pyhittää keinot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti