Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

9.6.2008

Kuulumisia Laajasalosta ja Vuosaaresta


Tästä alkaa useiden ulkoilijoiden suosimia reittejä syvemmälle Mustavuoren metsään. Myös meidän.


Shamanistisen rummutusseremonian johtaja, Susanna Aarnio kuvassa vasemmalla.


Ihmisketjun alkupää. Pian siihen olisi yhtyvä lisää.


Tänne ihmisketju päätyi koristelemaan männyn.


Mustavuoressa ollaan "hoidettu" metsää. Näin komeita ja paksuja puita täältä ollaan kaadettu. Vai ollaanko ne raahattu Mustavuoreen jostakin muualta?


Keskiviikkona, 4.6 Stansvikin kartanoravintolassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa mainittiin, että alueen raideliikenneratkaisu on vielä epävarma. Asiasta päätetään kuitenkin pika-aikataululla, jo kaupunkisuunnittelulautakunnan tämän viikon kokouksessa, eli 12.6.

Lauantaina 7.6 Vuosaaren kaavasuunnitelmien uhkaaman, ainutlaatuisen Mustavuoren luontoalueen kohtalosta huolestuneet kokoontuivat kello 12 Niinisaarentien parkkipaikalle. Tästä noin 40 ihmisen tie vei syvemmäs metsään, jossa Susanna Aarnio johti shamanistista rummutusseremoniaa, ja Lapin yliopiston uskontotieteen dosentti Juha Pentikäinen puhui shamanismista. Seremonia päättyi ihmisketjuun, jossa paikallaolijat sitoivat valkoisia nauhoja känkkärämännyn ympärille.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olin Mustavuoressa paikalla ja rummutinkin. Harmitti kun itsellä ei tullut kameraa mukaan, olisikohan sinulla kenties lähettää joitakin muitakin kuvia tuolta, jos löytyy..? Olisi mukavaa. Osoitteeni on syksynsusi@gmail.com

Unknown kirjoitti...

Koetan laittaa vielä lisää kuvia blogiini, mutta enemmän kuin mitä tässä on julkaistu, löytyy osoitteesta kaupunkimetsa.blogspot.com