Vaikka presidentinvaalit ovat maassamme vasta noin kahden vuoden päästä, on aika aloittaa spekulaatio ehdokasasettelusta tähän maamme korkeimpaan virkaan, johon kohta kukaan ei enää halua, ainakaan kukaan joka haluaa käyttää valtaa.
Vaikka yleinen viisaus kaikessa ennustamisessa on, että se on vaikeaa, niin tällä hetkellä lähtökohta kevään 2012 presidentinvaaleihin on yksinkertainen: vaaleissa on kaksi mahdollista skenaariota. Ensimmäinen niistä on niinistöllinen, toinen niinistötön.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa spekulaation jatkaminen näyttää turhalta. Jos Sauli suostuu Kokoomuksen ehdokkaaksi, hänet myös valitaan presidentiksi. Lähtekäämme siis tarkastelemaan vaihtoehtoja, mitä tapahtuu, jos Sale ei lähde.
Jos Niinistö ei lähde ehdokkaaksi, Kokoomuksen vaihtoehdot ovat tässä järjestyksessä: Stubb, Katainen tai musta hevonen politiikan ulkopuolelta arvo- tai bisnesjohtajaksi. Katainen on kuitenkin vielä näihin vaaleihin liian nuori, puhtaan subjektiivisista syistä, tai ainakin nuorekas. Stubbkin on nuorekas, mutta hänellä on kansainvälistä näyttöä. Mustista hevosista tulee tällä hetkellä lähinnä mieleen Jorma Ollila tai Jari Sarasvuo. Ollila ei kuitenkaan lähtene ehdolle, sillä hän ei siinä henkilökohtaisesti voittaisi mitään. Sarasvuosta tulisi Virpin kanssa komea kuninkaallinen pari, mutta hän ei onnistuisi kovinkaan kauaa tv-tenteissä peittelemään poliittisen substanssin ohuutta silkalla pinnallisella arvobuustilla.
Kepun ehdokasasettelu voi alkaa vasta ensi kesän puheenjohtajanvaalien jälkeen. Vanhasen vetäydyttyä hänellä on puolitoista vuotta aikaa kerätä emerituskarismaa ja kuivua päivänpolitiikan ulkopuolella. Oletan kuitenkin, että Kepu tavoittelee ehdokkaakseen Olli Rehniä, jonka etuna on se, että hän on ollut päivänpolitiikan ulkopuolella jo pitkään. Jos ja kun Rehn ei kuitenkaan lähde kisaan, ehdokasehdokkaita on pilvin pimein: Anneli Jäätteenmäki, Paavo Väyrynen, Mari Kiviniemi, Seppo Kääriäinen, ja mustana hevosena Esko Aho. Paula Lehtomäen noste - ja pyrky - on lopussa, enkä näe Pekkarista presidenttinä. Hän on nimittäin poliitikko, ja erittäin pätevä sellainen. Ollila on tälläkin listalla vanhana kepulaisena nuorisopoliitikkona outsideri, ei kuitenkaan siideri, vaikka se olisikin omenamehua parempi vaihtoehto ruokapöytäjuomaksi.
Demareilla tilanne näyttää olevan yhtä lailla levällään kuin kepulla, tosin eri syystä. Keskusta saa täytettyä valtavakuuminsa, mutta demareilla vain odotetaan sitä että lähteekö Jutta vai ymmärtääkö hän lähteä. Jutta Urpilaisen lähtölaskenta alkoi jo ennen hänen valintaansa puoluejohtajaksi, enkä näe hänen kestävän haastavassa paikassaan koneistonsa työpaikkakiusaamista vaaleihin asti. Sori, Jutta, ei mitään henkilökohtaista. Toivottasti pelastautuu ajoissa. Jutan vahvimmin haastaa Eero Heinäluoman varjo, jonka takana taas väijyy Lipposen haamu. Nyt kun se on kai uskottava ettei Lipposta (enää) kiinnosta, niin todennäköisesti SDP:n ehdokas on Heinäluoma. Muista nimistä on mainittu Antti Kalliomäki ja Erkki Liikanen. Kalliomäki koetaan jokseenkin värikkääksi kuin Paavo Nurmen patsas ja Liikanen taas on kasvanut korkoja Euroopassa niin kauan, ettei kukaan enää muista, mikä hänestä tekee pätevän. Sitten demareilla on yksi ikiongelma, ja sen nimi on Erkki Tuomioja. Jos demarit valitsisivat nytkin ehdokkaansa avoimella kansanvaalilla kuin -94, jolloin "kansa" jyräsi Ahtisaaren ohi koneiston lempilapsen Sorsan, Erkistä voisi hyvinkin tulla ehdokas.
Vasemmistoliitolla on vain yksi potentiaalinen ehdokas. Hänen nimensä on Paavo Arhinmäki. Koska presidenttiehdokkaaksi on kuitenkin hyvin vaikea nähdä henkilöä, joka on 30jotain, Vasemmistoliitto lähtee kenen tahansa demariehdokkaan taakse. Päällepäin voi näyttää siltä, että Arhinmäki olisi yhdistänyt rivit, mutta se on näennäistä. Rivien hajanaisuudesta ja puolueen messiasriippuvuudesta kertoo se, että kaikki muut mahdolliset ehdokkaat ovat puolueensa vastarannankiiskiä tai syrjäytettyjä: Suvi-Anne Siimes, Esko Seppänen tai Jaakko Laakso. Tietysti Vassarit voisivat kiertää ongelman hakemalla ehdokkaan puolueen ulkopuolelta, esimerkiksi jostakin rauhanjärjestöstä tai jonkun kulttuurihenkilön, kuten esimerkiksi jonkun viisaan kirjailijan, mutta kuka sellaisen tuntisi? Tai jonkun räppärin tai radiotoimittajan, mutta sellaiset ovat liian nuoria. Ei Ydin-lehden lukijoiden äänillä pääse toiselle kierrokselle, eivätkä lökäpöksyt äänestä, eivät ainakaan sitä samaa tyyppiä kuin Ytimen lukijat. Ehdokkaan pitäisi siis olla sekä kabinetti- että rokkiuskottava. Ehkä Tuomari Nurmio?
Vihreät ovat kokeilleet Heidi Hautalaa kaksi kertaa. Heidi on äärettömän sympaattinen ja kansainvälisesti kokenut, mutta vaalit ovat tulosurheilua. Nyt on aika kokeilla jotakin muuta. Jos arvojohtajaa ja keskustelun ruokkijaa halutaan, Vihreiden ehdokas on Soininvaara. Hänen vahvuutensa on asiantuntemus, joka kuitenkin voidaan tulkita ylimielisyytenä. Eikä hän oikein ole hurmaaja tai kansanvillitsijäkään. Satu Hassi on hankkinut kokemusta Euroopasta, on harrastunut energia- ja tasa-arvoasioissa. Hautalaa ollaan kokeiltu juuri samanlaisilla agendoilla, ja Hassi ehdokkaana vain sementoisi Vihreät entistäkin tiukemmin samaan lokeroon. Cronbergin ongelmana on koukeroinen puheenparsi, jonka hänen seuraajansa, ehdokkaaksi liian nuori työministeri-pj Sinnemäki on perinyt. Vihreille ylivertainen ehdokas on sympaattisella tavalla karismaattinen, kansainvälisesti kokenut Pekka Haavisto.
Perussuomalaiset, tuo yhden miehen henkilökultti, on pystytetty siksi jotta Timo Soinista saataisiin presidentti. Ja jos Niinistö ei lähde, voidaan hyvinkin saada. Näen Soinin jo etukäteen hykertelevän tilannetta, jossa hän ja Stubb ovat vastakkain finaalissa, ja Soini nasevana retorikkona kääntää Stubbin ruotsinkielisen, yläluokkaisen taustan omaksi voitokseen.
RKP:llä ei ole ehdokasta. Stefan Wallin on puheenjohtaja, muttei tehty presidenttiaineesta. Hän on aivan liian tavallinen. Jos heidän kuitenkin on uskottavuutensa takia pakko hankkia oma ehdokas, hänen nimensä on Astrid Thors, joka saa kerättyä osan niiden suomenruotsalaisten äänistä, jotka äänestävät RKP:tä, sekä ehkä muutaman sellaisen äänen, jotka äänestivät aikoinaan Lillania, samoista syistä kuin he äänestivät Lillania. Puhun siis niistä suomenkielisistä henkilöistä, jotka tykkäävät muumeista, leppäkertuista ja Strömsöstä ja joiden mielestä suomenruotsalaisuus on ihan kivaa. RKP:n uskottavuus pelastuu kuitenkin kirkkaasti, jos Kokoomuksen ehdokkaana on Stubb, koska silloin hän on myös RKP:n ehdokas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti