Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

14.3.2010

Menestyksen mannerlaattojen pojan koston paluu

Sori, Hannu O., jouduin kierrättämään otsikkosi, sillä se - alkuperäinen copyright Matti Vanhanen - suorastaan huutaa bloggaamista. Oli järisyttävää lukea, että muuten tasaisen harmaa pääministerimme loihe runolliseksi Pekka Himasen raportista, jossa hän ehdotti maallemme luovuus- ja onnellisuusstrategiaa, ja on tietysti mukavaa, että pääministerimme saa edes jostakin hyviä viboja. Onnellisuus ei maksa mitään, joten sitä voi tilata lisää Jyrki Kataiselta.

Virallinen nuori viisas miehemme Himanen teki työnsä asevelihengessä ilmaiseksi, joten onkin äärimmäisen kyynistä olla kyyninen ja lytätä Himasen hyvää tarkoittava työ. Kyynisyyttä Himanen juuri pitääkin yhtenä suurimmista esteistämme tiellä kohti kukoistusta.

Miksi sitten ns. kriittinen älymystö ja punavihreät kyynikot ovat lytänneet Himasen työn? Kyse on pohjimmiltaan prekariaatin kollegiaalisesta kateudesta. Himanen on onnistunut myymään oman erityisosaamisensa - viisauden - siten, että jopa Vanhanen sen tunnistaa. Tosin Himasen työ onkin jokseenkin yhtä akateemisella tavalla tieteellistä kuin Kauko Armas Niemisen, mikä reflektoituu myös Vanhasen lausunnossa; "menestyksen mannerlaatat" ovat kuin Sarasvuota plus Niemisen värähtelypyörähtelykeskuksia. Himasen status filosofian professorina oikeuttaa hänet valtionviisaaksi, mutta Himasen kunniaksi on sanottava, että hän osaa ilmaista itsensä sen verran ei-akateemisesti, että myös ministerit ymmärtävät. Ja samalla menee ripaus akateemista uskottavuutta, mutta karavaani kulkee.

Värähtelypyörähtely on ihan kannatettava proseduuri. Sille voi olla oma paikkansa esimerkiksi tanssilattialla tai lakanoiden välissä. Epäilen vain, että Valtioneuvoston kyky erottaa kvasitiede pseudotieteestä on vähän alikehittynyt; mikä tahansa, jonka on tehnyt filosofian professori, ei kestä argumentatiivista giljotiinia. Itse asiassa, epäilen, että tutkimuksen tilaajat eivät ymmärrä kvasin ja pseudon eroa, koska tässä tapauksessa susi on naamioitunut lampaaksi tai päinvastoin.

Kun valtionhallinto koettaa saada kaikista osaamisyrittäjiä, oma osaaminen pitäisi pystyä käsittellistämään ja tuotteistetamaan markkinointikelpoiseksi paketiksi. Tähän tuotteistamiseen ovat perinteisesti suhtautuneet kaikkein nihkeimmin taiteilijat ja tutkijat: siis prekariaatti, joiden työn edellytyksenä on paitsi Himasenkin peräänkuuluttama luovuus mutta ennen kaikkea kestävät istumalihakset. Johtuuko tämä tuotteistamisen vaikeus huonosta ammatillisesta itsetunnosta, romanttisesta haihattelusta vai siitä, että tuotetta ei ole, beats me. Istumalihaksista Himanen ei taida kuitenkaan puhua mitään. Sitkeä peffa ei oikein mene kaupaksi.

Ei kommentteja: