Eväspaketit ylläpitävät luokkayhteiskuntaa Norjassa

Norja on niin tasa-arvoinen, että sillä on varaa ylläpitää jäänteenä luokkayhteiskunnasta ”matpakkekulttuuria”, jossa lämmin lounas työpaikoilla, kouluissa ja päiväkodeissa ei ole ihmisoikeus. Matpakken ideana on, että jokainen voi koostaa mieleisensä kylmän lounaan mukaansa; koska kuitenkin ruokailutottumukset ja sosioekonominen tausta korreloivat positiivisesti, samalla ylläpidetään luokkayhteiskuntaa, jossa hyväksytään lähtökohta, jossa kunnolliseen ruokakulttuurin kasvaneet ovat terveempiä ja elävät pidempään. Samalla pönkitetään kateutta; kuvittelisin, että ainakin kouluissa ja päiväkodeissa katsellaan vesi kielellä, kun vieruskaveri ahmii samosaa.

Matpakkekulttuurin sisäistäminen onkin yksi norjalaistumistesti; norjalaiset kyllä jaksanevat pakata mukaansa brunostilla ja lohisiivuilla terästettyjä hiivalimppuja.

Mitähän sitten soisi kuuluvan suomalaiseen matpakkeen? Karjalanpiirakoita? Ai niin, ne pitää valmistaa itse, niitä ei saa Rema tuhannesta. Entäs sitten ne muutamat harvalukuiset venäläiset? Julienneja ja pelmeneitä? Ai mutta kun hiivatti, kaupoista ei saa smetanaakaan. Ei kai muuta auta kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen - ai niin, lusikkaa ei tarvita matpakken sisällön syömiseen - ja integroitua, ja ostaa sitä brunostia ja niitä kelvottomia norjalaisia limppuja, reissumiehiä kun ei ole kaupan.

Jumal'avita mitä uutisointia!

Koska ilmeisesti Hesarin toimittajille ei sopinut se, että kritisoin heidän tapaansa kirjoittaa kunnallispolitiikasta, kommenttini sensuroitiin. Julkaisemattoman kommenttini joka ei sekään ole mikään webbijournalismin helmi - voi lukea alta. Hesarin kuntavaaliblogikeskusteluun, johon yritin puheenvuorollani osallistua, pääsee klikkaamalla otsikkoa.

Tällaisella uutisoinnilla ei ketään saada kiinnostumaan kunnallispolitiikasta. Jos sitä valitettavan yleistä käsitystä vahvistetaan, jonka mukaan kunnallispolitiikassa on kyse siltarumpujen sijainnista ja ruotsin (tai suomenkielisen) työväenopiston toisen sijaisopettajan palkkaussuhdeasioista, niin on turha kuvitella, että tällä houkuteltaisiin lisää kansalaisia uurnille. Mikä vielä toivottavampaa, itse mukaan päättämään. Jutussa valitetaan, että kunnallispolitiikka on hiuksien halkomisesta julkisen performanssitaiteen tekemistä, ja toisaalta kuitenkin päätöksenteon ja sen valmistelun toivottaisiin olevan avoimempaa. Ota tästä nyt sitten selvää.

Riku Jokinen on siinä kyllä oikeilla jäljillä, että vaalien alla varotaan tekemästä päätöksiä, joka sattuisi olemaan miellyttämästä ketään. Joskus kuitenkin vaalienkin alla, poissa median vahtivan silmän alta, salassa kansalaisilta, lautakunnilta putkahtelee sammakoita. Sellaisesta käy esimerkiksi ylösnousemuksen tehnyt Munkkiniemen vesigolf-hanke, jota munkkiniemeläisten äänekäs enemmistö – joista suurin osa muuten on kokoomuslaisia – vastustaa. Pienenä vinkkinä Kokoomukselle todettakoon.

Mitä tulee niihin asioihin, joita tässä jutussa toimittaja selkeästi vain pitkällä tikulla suostui sohaisemaan, niin kouluruokailu on viimeisiä peruspalveluita, joista kunnassa saa karsia. Kouluruokailu on sekä kansanterveydellinen että kansansivistyksellinen kysymys, ja sitä ei saa korvata kotona tehdyillä eväspaketeilla Norjan malliin, lähikaupassa käymisellä välitunnilla, puhumattakaan karkkiautomaateista.