Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

12.10.2007

Ilmastopolitiikka on rauhanpolitiikkaa



Punainen matto on valmiina. Ketähän se odottaa?

Olin saanut juuri sisäpiiriystäviltäni tekstiviestillä asiantuntijavinkin, että mattoa tulisi pian astumaan USA:n melkein presidentti Al Gore. Odotin kamera kädessä Al Goren saapumista Oslon Rådhusetin eli kaupungintalon pääovista useita tunteja, palellen, nälkäisenä ja kusihätäisenä.



Ja sitten sieltä ulostautuikin vain joukko tällaisia vakavan ja viisaan näköisiä miehiä. ME HALUAMME AL GOREN!



Tämänvuotisen Nobelin rauhanpalkinnon saamisen kunnian Yhdysvaltain entinen varapresidentti Albert "Al" Gore onnistui miltei omimaan hallitustenväliseltä ilmastopaneeli IPCC:ltä, jonka kanssa sen jakoi.

Leikki sikseen, Al Gore on käyttänyt tunnettuuttaan hyväkseen kiitettävällä tavalla, nostaessaan ilmastonmuutoksen yleiseksi keskustelunaiheeksi. Hän, jolla on melkein valta mutta mikrofoni ihan kokonaan, kuunnellaan, ja kuunnellaan vieläkin enemmän nyt kun hänellä on myös kunnia.

Al Gore on nostattanut tietoisuutta maapalloa väistämättä uhkaavasta ilmastonmuutoksesta jo kymmeniä vuosia. Tuomiopäivän profeetta? Ehkä. Vaikkei ilmaston lämpenemistä - johon ihmisen osuutta muutamat tuomaat vieläkin epäilevät - voisikaan kokonaan pysäyttää, muutoksen kulmakerrointa voi kuitenkin hidastaa, ostaa meille ja jälkipolvilleen lisää aikaa. Samalla voi ehkä ostaa hieman lisää aikaa Al Gorelle, jonka epäillään tekevän comebäckin politiikkaan takaovista, joskin paraatisellaisista tätä seuraavissa USA:n presidentinvaaleissa, joissa häntä ei ehkä pidetä ainoastaan enää ehkä tavalliselle kansalle hieman liian fiksuna miehenä vaan messiaana.

Al Gore on kiertänyt eräänlaisena saarnamiehenä, jonka aseina Raamatun sijasta ovat olleet Powerpoint, diaprojektori ja kavereidensa tilastot. Retorisesti Gore on taitava, tosin retoriikan tutkijalle hänen keinonsa ovat helposti läpivalaistavissa. Hän sitoo kuulijansa seuraamaan tarinaa kertomalla sydäntäsärkeviä omakohtaisia tarinoita keuhkosyöpään kuolleesta siskostaan ja miltei auto-onnettomuudessa kuolleesta pojastaan, jotka herättivät Goren tajuamaan - mutta mitä? Kun Gore vetoaa tutkittuun asiantuntijatietoon, hän käyttää episteemisiä modaliteetteja hyväkseen, vakuuttaen kuulijansa asiantuntemuksestaan lisäämällä lähteensä pienellä epiteetillä "my (good old) friend".

Al Goren sanoma on tullut tunnetuksi myös parhaan dokumenttielokuvan oscarin voittaneesta elokuvasta Epämiellyttävä totuus, jonka myös Gore miltei onnistui omimaan. Useimmat tietävät Al Goren elokuvan, mutta harvat sen, että sen on ohjannut Davis Guggenheim. Jutun elokuvasta ja sen esitelleestä Kai Ovaskaisesta - yritys Suomen Al Goreksi - voi lukea tämän blogin juttuarkistosta heinäkuulta (linkki http://perukangas.blogspot.com/2007/07/epmiellyttv-totuus.html).

Oscar-komiteaankin Goren retoriikka puri. Toki ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen ilmiö, ja se koskettaa kaikkia. Sen ehkäisyssä ovat rikkaat maat avainasemassa, mutta eniten se tulee koskettamaan köyhiä. Tässä mielessä kyse onkin kansainvälisestä solidaarisuusprosessista par excellence.



Ylläoleva valokuva osoittaa, että ympäristöpolitiikka todellakin on rauhantyötä. Infotaulun mukaan saasteet tappavat 3 miljoonaa henkeä vuodessa, ja tämäkin arvio taitaa olla alakanttiin. Kuva on englantilaisvalokuvaaja Steve Bloomin luontokuvanäyttelystä "Spirit of the World", joka on esillä Oslon Rådhusetin ja Nobelin rauhankeskuksen välissä. Upeita valokuvia ryydittävät tilastotiedot. Metodi on siis samankaltainen kuin Al Gorella, tuetaan omaa esitystä auktoriteeteilla.

Suomen ilmastopolitiikka on ollut tähän mennessä surkeaa, siellä Albanian ja Valko-Venäjän, näiden demokratian ja uuden teknologian edelläkävijämaiden tasolla. Nyt tosin Matti Vanhanen on yrittänyt kerrankin osoittaa edelläkävijyyttä (ehkä kuiskaajansa Oras Tynkkysen opettamana), ja ilmastosta on tullut Suomessa asia ihan vasta viime viikkoina; ero siinä, missä määrin aiheesta kirjoitetaan Hesarissa verrattuna viime käyntiini Suomessa, on tuntuva. Norjan päälehti Aftenpostenissa asiasta tosin kirjoitetaan päivittäin, ja äskettäisissä kunnallisvaaleissa ilmasto oli jopa kunnallisvaaliteemana, ja SV:n epäillään hävinneen vaalit siksi, että heidän ympäristöministerinsä ei ole onnistunut pitämään oman sektorinsa puolia.



Ylläoleva kuva kertoo, että Lontoossa ruuhkamaksut ovat vähentäneet liikennettä 20% neljässä ja puolessa vuodessa. Tukholmassa ruuhkamaksut ovat vähentäneet liikennettä 10% vaivaisessa vuodessa. Ilmastonsuojelun voisikin aloittaa esimerkiksi säätämällä Helsinkiin tietullit, tai edes ruuhkamaksut.

Suurin yksittäinen syy ilmastonmuutoksen on tuhlaileva luonnonvarojen - etenkin orgaanisten polttoaineiden - käyttö. Allaoleva kuva toteaa, että nyt käytämme öljyä kahdessa viikossa saman verran kuin vuonna 1950 käytettiin vuoden aikana, ja että siitä puolet kuluu liikenteessä. Liikennettä on siis pakko rajoittaa, ja energiaystävällisiä kulkuneuvoja kehitettävä. Saastuttamatonta energiaa on suosittava.

2 kommenttia:

Juha kirjoitti...

Tuosta puuttuu "6 uker"-sanojen suomennos. Tuntejakohan se on vai päiviä?

"Allaoleva kuva toteaa, että nyt käytämme öljyä saman verran kuin vuonna 1950 käytettiin vuoden aikana, ja että siitä puolet menee liikenteessä"

Hyvä artikkeli.

Michael Perukangas kirjoitti...

Tervehdys,

hyvä huomio tuo 6 uker. "Uke" on samaa kantaa kuin "vecka" tai "woche", eli tarkoittaa viikkoja.