The last day of the transfer window in football is about to approach. As the ongoing summer has been a hectic period of upgrading the teams for the rigourous demands of the next season, this list of transfers can't be extensive in here. Instead here are the most persistent or most interesting rumours to be realised during the last day of the transfer window, which is Monday the 1st. These are awaited to happen ... or then not.
Jalkapallon kansainvälisen siirtoikkunan viimeinen ilta on hektistä aikaa. Se huipentaa joukkueiden valmistautumisen uuteen kauteen. Alla useissa spekulaatioissa esiintyneitä mahdollisia siirtoja:
Robinho from Real Madrid to Chelsea? No. To Man City, who are fancying to become the biggest club in the world (sic!)
Dimitar Berbatov from Spurs to Manure? Or to Bayern Munich instead? He opted to go to Manure.
Louis Saha from Manure to Everton? It happened indeed.
Vedran Corluka from Man City to Spurs? It happened as well
Albert Riera from Espanyol to Liverpool? It happened also.
Walter Pandiani, Edison Cavani, Stephan Appiah and Gael Givet to West Ham from Osasuna, Palermo, Fenerbahce and Marseille respectively?
He saivat uuden työnantajan siirtoikkunan viimeisinä päivinä:
They managed to beat the deadline:
Pablo Zabaleta from Espanyol to Man City
Nene from Monaco to Espanyol (on loan)
Glauber Berti from Nurnberg to Man City
Thiago Neves from Fluminense to HSV
Malkhaz Asatiani from Lokomotiv Moscow to Dynamo Kiev
Eduardo Costa from Espanyol to Lecce
Tyrone Mears from Derby to Marseille (on loan)
Ricardo Quaresma from Porto to Inter Milan
Steve Finnan from Liverpool to Espanyol
Nadir Belhadj from Lens to Portsmouth
Ignacio Gonzalez from Valencia to Newcastle (on loan)
Tulio de Melo from Palermo to Lille
Mauro Esposito from Roma to Chievo (on loan)
Rachid Bouaouzan from Wigan to NEC Nijmegen (on loan)
Andrei Voronin from Liverpool to Hertha Berlin (on loan)
Ryan Donk from AZ Alkmaar to West Bromwich
Amadou Sidibe from Djoliba Bamako to Auxerre
Kevin Mirallas from Lille to St Etienne
Collins John from Fulham to NEC Nijmegen
Albert Luque from Ajax to Malaga
George Ogararu from Ajax to Steaua Bucuresti (on loan)
Dusan Basta from Udinese to Lecce
Cosmin Moti from Dinamo Bucuresti to Siena
Park Chu-young from FC Seoul to Monaco
Michal Kadlec from Sparta Praha to Bayer Leverkusen
Diego Milito from Zaragoza to Genoa
Guglielmo Stendardo from Lazio to Lecce (loan)
Paul McShane from Sunderland to Hull
Danny Higginbotham from Sunderland to Stoke
Nikola Zigic from Valencia to Racing Santander (loan)
Carlo Nash from Wigan to Everton
Daniel Cousin from Glasgow Rangers to Hull
Mika Väyrynen from PSV to Heerenveen
Michael Bradly from Heerenveen to Mönchengladbach
Sergio Garcia from Zaragoza to Betis
Rob van Dijk from Heerenveen to Feyenoord
Julian Gray from Coventry to Fulham
Aleksei Smertin was freed from his contract at Fulham
Antoine Sibierski from Wigan to Norwich
Xisco from Deportivo la Coruna to Newcastle
Maroaune Fellani from Standard Liege to Everton
Tom Soares from Crystal Palace to Stoke
Michael Tonge from Sheffield United to Stoke
and finally:
David di Michele from Torino to West Ham (on loan)
Herita Ilunga from Toulouse to the Hammers (on loan as well)
George McCartney from us, Irons to Sunderland. That's pity indeed as he was our single recognised left-back. Hope that Ilunga makes no one to miss him.
Watch this space...
30.8.2008
27.8.2008
Vaalipäällikökseni on valittu Sam Makkonen
Kuntavaalitukiryhmäni kokoontui suunnittelemaan vaalistrategioita White Ladyssa eilen keskiviikkona keskustelevassa hengessä ja intiimissä tunnelmassa. Vaalipäällikökseni ilmoittautui vapaaehtoisesti Sam Makkonen. Tähän saakka näkymättömänä pysytellyt Sam tullaan näkemään myös vaalitilaisuuksissa. Samin rooli tulee olemaan ehdokkaan kannustamista, tilaisuuksista raportoimista sekä yhteishengen luomista. Puhumisen hän jättää suosiolla ehdokkaalle itselleen. Samin mukaantulon myötä vaalikampanjan luonnonsuojellinen painotus korostuu; lisäksi lapsiperheille on luvassa lisähuomiota.
Sam Makkonen.
Sam Makkonen.
25.8.2008
Kaupunkimetsät Uudenmaan uutisissa
Satuin olemaan paikalla kun huhtikuussa Pirkkolaa pantiin muovipussiin. Haastattelun aikana HKR oli palannut rikospaikalle. Ei, en ole selvänäkijä.
Eilen illalla tv kakkoselta klo 19 näytettiin Uudenmaan uutiset, jonka teemana olivat kaupunkimetsät. Minua haastateltiin Pirkkolassa virkistysmetsien hoidosta ja käytöstä, Helsyn puheenjohtaja Kati Vierikkoa Helsingin luonnonhoidon strategioista ja rakennusviraston Tiina Saukkonenkin sanoo sanasen.
Julkaistua haastattelunpätkää pidemmässä haastattelussa totesin muun muassa, että Helsingissä viheralueiden suojelu alistetaan kaavoitukselle; esimerkiksi Stansvikin, Mustavuoren ja Lääkärinkadun alueen lehtometsän suojeleminen on ollut vaikeaa, koska niiden maankäyttösuunnitelma ei ole ollut valmis. Näin ollen, Helsingissä viheralueisiin kohdistuu monia intressejä, ja näitä intressejä koordinoivat hallintokunnat - liikuntatoimi, ympäristötoimi ja kaupunkisuunnittelu- ja rakennustoimi - kommunikoivat huonosti. Vielä heikompaa kommunikointi on asukkaiden kanssa.
Totesin myös, että nähtävästi Rakennusvirastolla on tulkintavaikeuksia kaupunkimetsien statuksesta, sillä niitä näytetään hoidettavan kuin talousmetsää - vaikka Tiina Saukkosen mukaan näin ei ole - mutta siltikin niiden usein avohakkuita muistuttava "hoito" perustellaan sillä, että kaupunkilaisten sanotaan arvostavan hyvinhoidettuja ja valoisia puistoja. Rakennusvirasto voisi päättää, mitä kaupunkimetsät oikein ovat. Miten olisi kaupunkimetsä?
Totesin, että esimerkiksi New Yorkissa keskuspuisto on pyhä, vain virkistyskäyttöön varattu, ja täällä sama voitaisiin taata julistamalla alue muiden tärkeiden virkistysmetsien kanssa kansalliseksi kaupunkipuistoksi. Helsingissä hanke ei kuitenkaan ole saavuttanut myötätuulta, kiitos lähinnä Kokoomuksen vastahangan.
Kaupunkimetsät ovat tärkeitä paitsi virkistysalueina, myös kaupunkiluontona. Monelle ne ovat lähimpiä - ja ainoita virkistysalueita, joissa voi hoitaa kuntoaan. Elintasosairauksien - kuten tyypin II diabeteksen - räjähdysmäinen yleistyminen on kansantaloudellinen pommi, jonka seurauksia ei osata laskea. Siksikin virkistysmetsät on niin kovin helppo uhrata lyhytnäköisemmän voiton tavoittelun nimissä esimerkiksi rakennusmaaksi.
Kaupunkiluontona kaupunkimetsät ovat monille ainoa kosketus luontoon. Partiolaiset, päiväkodit ja koulut retkeilevät niissä, ja ne toimivat - kuten Yleiskaavassakin todetaan - tärkeinä eläin- ja kasvilajien esiintymispaikkoina ja leviämisreitteinä. Yleiskaavassa nämä ekologiset käytävät on typistetty vihersormiksi, jotka kapenevat maankäyttöpaineiden myötä koko ajan.
Uudenmaan uutisissa näytetyn haastattelun voi katsoa klikkaamalla otsikkoa.
Ei enää palaakaan Keskuspuistosta!
Pilleripurkki ei ole avohoitoa
Mielenterveysongelmat ovat suuri inhimillinen tragedia, yleensä kärsijälle itselleen ja tietenkin hänen läheisilleen. Yhteiskunnalliseksi ongelmaksi mielenterveysongelmat räjähtivät 90-luvun alun lamavuosina, jolloin hoitopaikkoja vähennettiin ja siirryttiin avohoitoon, joka usein on peiteltyä heitteillejättöä: yhteiskunta on siirtänyt vastuun potilaille itselleen, ja antanut heille pilleripurkin käteen. Saman kehityksen onneton toinen seurausilmiö oli kaikista verkostoista tipahtaneiden ihmisten määrän kasvaminen.
Pahiten ehkä 90-luvun laman seuraksena karsittujen palveluiden ja turvaverkostoista tipahtamisten jälkipyykkiä pesevät juuri nuoret, sillä monien heistä vanhemmat ovat itse kärsineet 90-luvun seurauksista, jolloin heistä ei ehkä aina ole ollut sitä tukea nuorille jota nämä tarvitsisivat. Nuorten työnäkymät myös ovat koko ajan muuttuneet epävarmemmiksi ja kulttuuri pirstoutunut.
Noin kaksikymppistä käsitellään Suomessa virallisesti aikuisena, mutta aika monella tuossa iässä on aika heikot eväät ottaa itse vastuu elämästään. Monilla ainoa vakituinen suhde on terapia, ja jatkuva pelko terapiasuhteen mahdollisesta päättymisestä vain siksi että täysi-ikäisyysikäraja on jo päässyt ylittymään, voi aiheuttaa lisäahdistusta.
Jos yhteiskunta on nostanut kätensä pystyyn ja valuttanut vastuun kansalaisyhteiskunnalle, olisi suotavaa että sille myös annettaisiin resursseja hoitaa tehtävänsä. Järjestöt tekevät hyvää työtä järjestämällä tuettua asumista – mieleeni tulee esimerkiksi Etappi – tai harrastuksia ja muita sosiaalisia verkostoja - esimerkiksi Majakka – ja sosiaalistavat nuoria työelämäkokeilujen ja –harjoittelupaikkojen avulla, kuten Horisontti. Kansalaisjärjestöt tarvitsisivat tehtäväänsä kaiken mahdollisen tuen: varoja palkata ohjaajia ja ohjaajien koulutusta. Nuorten mielenterveyskuntoutujien elämää pitää lähteä kohentamaan yhteistyöverkostossa, jossa olisivat mukana kaikki heidän elämäänsä vaikuttavat tahot. Näitä voivat olla esimerkiksi oppilaitokset työvoimahallinto, sosiaalitoimi ja mielenterveyspalvelut.
En usko pääministeri Matti Vanhasen tavoin, että nuorten sekundaarisosialisaation voi jättää toisen asteen oppilaitosten tehtäväksi. Kaikki nuoret eivät opiskele, eivät, vaikka heille tarjottaisiin keppiä taikka porkkanaa. En yhtään ihmettele kaikista verkostoista väliinputoamista, jos edes valtiovalta ei tunnusta tai ymmärrä ongelman luonnetta. Jollei ilmiötä ymmärretä tai edes sen olemassaoloa ei tiedetä, lienee liikaa vaadittu, että siihen voisi tehokkaasti puuttua.
Tavoitteen pitäisi olla, että jokainen nuori tekisi jotakin mielekästä, oli se sitten opiskelua, työharjoittelua tai työtä. Yksilölliset mieltymykset ja taipumukset ovat kovin erilaisia, ja juuri tämän vuoksi jokaisella peruskoulunsa päättäneellä nuorella pitäisikin olla henkilökohtainen vastuuaikuinen, eräänlainen mentori, jonka hän voisi tavata edes pari kertaa vuodessa, jolta hän saisi perspektiiviä ja joka katsoisi edes hieman nuoren perään.
Liberalistit olisivat valmiita jättämään kasvatustehtävän perheelle, ja tietystikin vanhempien pitäisikin olla lapsensa ensisijaisia vastuuaikuisia. Kaikista ei kuitenkaan ole siihen. Markkinaliberalismin huumassa olisi syytä muistaa, että kaikista ei ole markkinasubjekteiksi ja täysivaltaisiksi asiakkaiksi saatikka vastuullisiksi ja aikuisiksi kansalaisiksi. Heidän kohdallaan yhteiskunta on nostanut kätensä pystyyn jo 16 vuotta sitten.
Pahiten ehkä 90-luvun laman seuraksena karsittujen palveluiden ja turvaverkostoista tipahtamisten jälkipyykkiä pesevät juuri nuoret, sillä monien heistä vanhemmat ovat itse kärsineet 90-luvun seurauksista, jolloin heistä ei ehkä aina ole ollut sitä tukea nuorille jota nämä tarvitsisivat. Nuorten työnäkymät myös ovat koko ajan muuttuneet epävarmemmiksi ja kulttuuri pirstoutunut.
Noin kaksikymppistä käsitellään Suomessa virallisesti aikuisena, mutta aika monella tuossa iässä on aika heikot eväät ottaa itse vastuu elämästään. Monilla ainoa vakituinen suhde on terapia, ja jatkuva pelko terapiasuhteen mahdollisesta päättymisestä vain siksi että täysi-ikäisyysikäraja on jo päässyt ylittymään, voi aiheuttaa lisäahdistusta.
Jos yhteiskunta on nostanut kätensä pystyyn ja valuttanut vastuun kansalaisyhteiskunnalle, olisi suotavaa että sille myös annettaisiin resursseja hoitaa tehtävänsä. Järjestöt tekevät hyvää työtä järjestämällä tuettua asumista – mieleeni tulee esimerkiksi Etappi – tai harrastuksia ja muita sosiaalisia verkostoja - esimerkiksi Majakka – ja sosiaalistavat nuoria työelämäkokeilujen ja –harjoittelupaikkojen avulla, kuten Horisontti. Kansalaisjärjestöt tarvitsisivat tehtäväänsä kaiken mahdollisen tuen: varoja palkata ohjaajia ja ohjaajien koulutusta. Nuorten mielenterveyskuntoutujien elämää pitää lähteä kohentamaan yhteistyöverkostossa, jossa olisivat mukana kaikki heidän elämäänsä vaikuttavat tahot. Näitä voivat olla esimerkiksi oppilaitokset työvoimahallinto, sosiaalitoimi ja mielenterveyspalvelut.
En usko pääministeri Matti Vanhasen tavoin, että nuorten sekundaarisosialisaation voi jättää toisen asteen oppilaitosten tehtäväksi. Kaikki nuoret eivät opiskele, eivät, vaikka heille tarjottaisiin keppiä taikka porkkanaa. En yhtään ihmettele kaikista verkostoista väliinputoamista, jos edes valtiovalta ei tunnusta tai ymmärrä ongelman luonnetta. Jollei ilmiötä ymmärretä tai edes sen olemassaoloa ei tiedetä, lienee liikaa vaadittu, että siihen voisi tehokkaasti puuttua.
Tavoitteen pitäisi olla, että jokainen nuori tekisi jotakin mielekästä, oli se sitten opiskelua, työharjoittelua tai työtä. Yksilölliset mieltymykset ja taipumukset ovat kovin erilaisia, ja juuri tämän vuoksi jokaisella peruskoulunsa päättäneellä nuorella pitäisikin olla henkilökohtainen vastuuaikuinen, eräänlainen mentori, jonka hän voisi tavata edes pari kertaa vuodessa, jolta hän saisi perspektiiviä ja joka katsoisi edes hieman nuoren perään.
Liberalistit olisivat valmiita jättämään kasvatustehtävän perheelle, ja tietystikin vanhempien pitäisikin olla lapsensa ensisijaisia vastuuaikuisia. Kaikista ei kuitenkaan ole siihen. Markkinaliberalismin huumassa olisi syytä muistaa, että kaikista ei ole markkinasubjekteiksi ja täysivaltaisiksi asiakkaiksi saatikka vastuullisiksi ja aikuisiksi kansalaisiksi. Heidän kohdallaan yhteiskunta on nostanut kätensä pystyyn jo 16 vuotta sitten.
21.8.2008
Kokonaisvaltaista yhdyskuntasuunnittelua
,Kun puutarhakaupungin ideaa luonnosteltiin viime vuosisadan alussa, ihanteena oli rakentaa pikkukaupunkeja raideyhteyksien päähän suurkaupungeista työpaikkaomavaraisiksi. Hyvä idea sinänsä, mutta Helsingin seudulla tämä edellyttäisi M-junan jatkamista ainakin Klaukkalaan ja Espoon junaradalle lisäraidetta Sunaan sekä raideyhteyden rakentamista Korsosta tai Keravalta Nikkilään.
Kun suunnitellaan uusia asuinalueita, samalla pitäisi miettiä paitsi liikenneyhteyksiä, myös sitä, että alueelle olisi tulossa sellaisia työpaikkoja, jotka sopivat alueen sosioekonomiseen profiiliin tai täydentävät lähialueiden palvelutarjontaa. Tämä ei tietenkään ole aivan helppoa; esimerkiksi Malminkartano rakennettiin sillä idealla, että kerrostalojen kivijalkoihin varattiin liikehuoneistoja työpajoille ja pikku putiikeille; ne vain vaativat menestyäkseen vilkasta päivittäistä elämää, jota Malminkartanon tapaisesta nukkumalähiöstä ei tahdo löytää.
On tietystikin hyvä, että seudulta löytyy työpaikkoja, mutta on kokonaan toinen juttu, millaisia. Esimerkiksi Vantaa on enemmän kuin työpaikkaomavarainen, mutta ei ole mitään takeita siitä, että alueella asuisi sellaisia ihmisiä, joille alueen työpaikat soveltuvat.
On hyvä, että työpaikkoja ja palveluita luodaan myös uusille asuinalueille, itse asiassa yhdyskuntasuunnittelullisesti välttämätöntä. Toinen asia on sitten se, ovatko palvelut sellaisia että lähialueen asukkaat voivat niitä käyttää ja onko niihin olemassa hyvät liikenneyhteydet muualta. Ruotsissa on periaate, jonka mukaan rakennettaville uusille asuinalueille pitää olla valmiina joukkoliikenneyhteys alle puolen kilometrin päässä; tosin esimerkiksi Vantaanportin ja Ylästön seutu on vähän pussissa.
Muutama viikko sitten sunnuntain Hesarissa oli juttu Ylästön uudesta pientaloalueesta, josta tehtiin uudenlaisen omakotiasumisen malli. Jutussa ihannoiden todettiin, että Jumbosta saa kaiken, ja se on vain 2 ja puolen kilometrin päässä. Kahden ja puolen! Jos lähikauppa on noin kaukana, se miltei edellyttää autoa. Alueella ei tietääkseni ole koulujakaan. Julkiset ei-kaupalliset palvelut ovat joko Myyrmäessä tai Tikkurilassa, molemmat 5-6 kilometrin päässä. Asukkaiden virkistysalue, Keskuspuisto on heti Vantaanjoen toisella puolella - toisella puolella kuntarajaa. En halua syyllistää alueelle muuttaneita, sillä alue voi olla sinänsä viihtyisä, mutta yhdyskuntasuunnitteluna näitä Ylästöjä ei pitäisi tuottaa. Bussi kyllä kuljettaa Myyrmäen ja Tikkurilan väliä, joten kunnallisiin palveluihin pääsee, mutta sitten yhteydet Helsinkiin vastaavasti ontuvat.
Vantaanportin alueen kehittäminen edellyttää M-junan jatkeen rakentamista pikaisesti, eikä lentokenttämetrokaan olisi paha, jos sille tulisi pysäkki tai kaksi Vantaan puolelle ennen lentoasemaa. Mutta tämäkään ei riitä; myös lähialueiden liikenneinfraa pitää monipuolistaa. Nyt sentään Jumboon pääsee jo jotenkin polkupyörällä Kartanonkosken ja Ylästön suunnasta, mutta jos asut esimerkiksi Siltamäessä, se matka, joka linnuntietä voi olla vain joitakin satoja metrejä, voi käytännössä olla useita kilometrejä.
Kun suunnitellaan uusia asuinalueita, samalla pitäisi miettiä paitsi liikenneyhteyksiä, myös sitä, että alueelle olisi tulossa sellaisia työpaikkoja, jotka sopivat alueen sosioekonomiseen profiiliin tai täydentävät lähialueiden palvelutarjontaa. Tämä ei tietenkään ole aivan helppoa; esimerkiksi Malminkartano rakennettiin sillä idealla, että kerrostalojen kivijalkoihin varattiin liikehuoneistoja työpajoille ja pikku putiikeille; ne vain vaativat menestyäkseen vilkasta päivittäistä elämää, jota Malminkartanon tapaisesta nukkumalähiöstä ei tahdo löytää.
On tietystikin hyvä, että seudulta löytyy työpaikkoja, mutta on kokonaan toinen juttu, millaisia. Esimerkiksi Vantaa on enemmän kuin työpaikkaomavarainen, mutta ei ole mitään takeita siitä, että alueella asuisi sellaisia ihmisiä, joille alueen työpaikat soveltuvat.
On hyvä, että työpaikkoja ja palveluita luodaan myös uusille asuinalueille, itse asiassa yhdyskuntasuunnittelullisesti välttämätöntä. Toinen asia on sitten se, ovatko palvelut sellaisia että lähialueen asukkaat voivat niitä käyttää ja onko niihin olemassa hyvät liikenneyhteydet muualta. Ruotsissa on periaate, jonka mukaan rakennettaville uusille asuinalueille pitää olla valmiina joukkoliikenneyhteys alle puolen kilometrin päässä; tosin esimerkiksi Vantaanportin ja Ylästön seutu on vähän pussissa.
Muutama viikko sitten sunnuntain Hesarissa oli juttu Ylästön uudesta pientaloalueesta, josta tehtiin uudenlaisen omakotiasumisen malli. Jutussa ihannoiden todettiin, että Jumbosta saa kaiken, ja se on vain 2 ja puolen kilometrin päässä. Kahden ja puolen! Jos lähikauppa on noin kaukana, se miltei edellyttää autoa. Alueella ei tietääkseni ole koulujakaan. Julkiset ei-kaupalliset palvelut ovat joko Myyrmäessä tai Tikkurilassa, molemmat 5-6 kilometrin päässä. Asukkaiden virkistysalue, Keskuspuisto on heti Vantaanjoen toisella puolella - toisella puolella kuntarajaa. En halua syyllistää alueelle muuttaneita, sillä alue voi olla sinänsä viihtyisä, mutta yhdyskuntasuunnitteluna näitä Ylästöjä ei pitäisi tuottaa. Bussi kyllä kuljettaa Myyrmäen ja Tikkurilan väliä, joten kunnallisiin palveluihin pääsee, mutta sitten yhteydet Helsinkiin vastaavasti ontuvat.
Vantaanportin alueen kehittäminen edellyttää M-junan jatkeen rakentamista pikaisesti, eikä lentokenttämetrokaan olisi paha, jos sille tulisi pysäkki tai kaksi Vantaan puolelle ennen lentoasemaa. Mutta tämäkään ei riitä; myös lähialueiden liikenneinfraa pitää monipuolistaa. Nyt sentään Jumboon pääsee jo jotenkin polkupyörällä Kartanonkosken ja Ylästön suunnasta, mutta jos asut esimerkiksi Siltamäessä, se matka, joka linnuntietä voi olla vain joitakin satoja metrejä, voi käytännössä olla useita kilometrejä.
19.8.2008
Adressi kaupunkimetsien puolesta
Mustavuoren metsää Vuosaaressa.
Kaupunkimetsäliike kerää allekirjoituksia kansalaisadressiin, jonka tarkoitus on järjestää kunnallinen kansanäänestys siitä, haluavatko helsinkiläiset säilyttää nykyiset kaupunkimetsät suunnilleen luonnontilaisina virkistyskäytössä. Tarkoitus on kerätä 20 000 nimeä. Keräyspaikka on 3 sepän aukio, ja kerääjiä on paikalla ainakin tänään tiistaina 19.8, torstai-iltapäivänä 21.8. klo 14-18 ja tiistaina 2.9.
Kaupunkimetsäliike syntyi reaktiona siitä säikähdyksestä, joka seurasi kun Yleiskaavassa 2002 suunniteltiin eri puolilla Helsinkiä sijaitsevien viheralueiden kaavoittamista muihin kuin ulkoilumetsiksi. Lisää tietoa Kaupunkimetsäliikkeestä saa klikkaamalla oikealla olevan linkkilistan linkkiä.
Kaupunkimetsäliike kerää allekirjoituksia kansalaisadressiin, jonka tarkoitus on järjestää kunnallinen kansanäänestys siitä, haluavatko helsinkiläiset säilyttää nykyiset kaupunkimetsät suunnilleen luonnontilaisina virkistyskäytössä. Tarkoitus on kerätä 20 000 nimeä. Keräyspaikka on 3 sepän aukio, ja kerääjiä on paikalla ainakin tänään tiistaina 19.8, torstai-iltapäivänä 21.8. klo 14-18 ja tiistaina 2.9.
Kaupunkimetsäliike syntyi reaktiona siitä säikähdyksestä, joka seurasi kun Yleiskaavassa 2002 suunniteltiin eri puolilla Helsinkiä sijaitsevien viheralueiden kaavoittamista muihin kuin ulkoilumetsiksi. Lisää tietoa Kaupunkimetsäliikkeestä saa klikkaamalla oikealla olevan linkkilistan linkkiä.
Porvarihallituksen politiikkaa
Vihreitä on joskus syytetty siitä, että olemme mukana porvarihallituksessa, ja että mukanaolomme tarkoittaisi sitä, että siunaamme kaikki porvarihallituksen päätökset. Tämä ei kuitenkaan tee meistä porvaripuoluetta.
Oppositiopuolueen vaikutusvalta on vähäinen. On parempi olla mukana minimoimassa huonon politiikan aiheuttamia vahinkoja kuin vain kritisoimassa niitä ulkopuolelta.
Vaikka Vihreillä onkin valtioneuvostossa vain kaksi paikkaa, me olemme kuitenkin saaneet läpi lukuisia tavoitteitamme. Niistä mainittakoon selkeä parannus apurahansaajien eläketurvaan, opintotuen (joskin lievä) nosto ja ajoneuvoveron korjaus vähäpäästöisiä ajoneuvoja suosivaksi.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravin mielestä Vihreillä on salarakkaussuhde suurimpaan oppositiopuolueeseen, SDP:hen. Tämän Ravi perustelee sillä, että me olemme kritisoineet tuloverouudistusta, joka kohtelee kaikkia palkansaajia samanarvoisesti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että veronalennus on kaikissa tuloluokissa sama; kuitenkin, nettotuloja ratkaisevampaa on se, mitä verovelvolliselle jää käteen pakollisten menojen - kuten asumisen - jälkeen. Jos esimerkiksi 5000 euroa bruttona ansaitsevalle jää käteen verojen jälkeen 3000 euroa ja asumiskulujen jälkeen 2000 euroa. Toisaalta 2000 euroa bruttona ansaitsevalle jää verojen jälkeen käteen noin 1500 euroa, ja asumiskulujen jälkeen 500 euroa.
Edellämainitut luvut ovat vain suuntaa-antavia, mutta osoittavat sen, miten Kokoomus on ymmärtänyt väärin veroprogression luonteen, luullessaan sen olevan epäoikeudenmukaista. Kuitenkin, riippumatta bruttotuloista, suurin osa pakollisista kuluista on vakio, ne eivät siis riipu tuloista. Bussilippujen tai vuokrien hinnoissa ei tunneta vähätuloisuusvähennystä. Jos Kokoomus on niin huolissaan verotuksen epäoikeudenmukaisuudesta, miksei se sitten ole huolissaan asumisen kalleudesta ja matalapalkkaisten kohtuuttomasta asemasta? Eikö Sari Sairaanhoitajalla ja Sami Sosiologilla olekaan oikeus omistusasuntoon Helsingissä, ainakin yhteen autoon, golfinpeluuseen ja purjehtimiseen?
Me olemme Vihreissä esittäneet työsuhdeautojen verovähennysoikeuden poistamista, koska joukkoliikenteen käyttöön tulisi rohkaista, koska työsuhdeautoilla ajetaan muitakin kuin työsuhdeajoja ja koska liikennettä on vähennettävä. Tämän lisäksi jo joillakin kunnallisilla työpaikoilla käytössä olevan työsuhdematkalipun käyttöä on lisättävä. Kokoomukselle tämä on kuitenkin liikaa. Heidän mielestään autoilijoiden asemaa ei saa "kurjistaa", sillä etenkin bensanhintojen noustua autoilu on jo käynyt entistä kalliimmaksi.
Kritisoin äskettäin Kokoomuksen Laura Rädyn näkemyksiä, joiden mukaan kunnallinen päivähoito ei saa olla ilmaista, koska ei ole yhteiskunnan asia tehdä jostakin päivähoitovaihtoehdosta muita houkuttelevampi. Samoilla linjoilla on myös Pekka Ravi. Kysyisinkin arvon kokoomuspäättäjiltä: miksi he eivät ole huolissaan siitä, että verotuksellisin keinoin saa suosia yhtä liikennemuotoa - eli autoa - muiden kustannuksella, mutta ei saa suosia yhtä päivähoitomuotoa - eli kunnallisia päiväkoteja? Jos Kokoomus on niin huolissaan tarjottavien vaihtoehtojen tasa-arvosta, heidän pitäisi olla ainakin loogisia ja rehellisiä ja vaatia samaa tasa-arvoa myös liikennepolitiikkaan.
Sitten vähän puolustuspolitiikkaa. Pääministeri Matti Vanhasen - jota säestää valtiovarainministeri Jyrki Katainen - mukaan Georgian kriisi vaikuttaa tekeilläolevaan Suomen puolustuspoliittiseen selontekoon. Hänen mielestään Georgian tapahtumat ovat meille hyvä opetus siitä, ettei alueellista puolustusta saa unohtaa. Suomi ei kuitenkaan ole Georgia. Me olemme olleet itsenäinen valtio jo yli 90 vuotta ja länsimaihin suuntautunut ja paljolti ja niihin liittoutunutkin valtio. Georgia taas entisenä neuvostotasavaltana, jossa on huomattava venäläisvähemmistö, ymmärretään vielä Venäjällä historialliseksi osaksi imperiumia.
Luulin kylmän sodan jääneen 80-luvulle. Vanhasen ajattelu on kuitenkin kuin ummehtunut tuulahdus ajalta ennen Berliinin muurin murtumista. Hei haloo, kamaan, Matti, maailma on muuttunut!
Oppositiopuolueen vaikutusvalta on vähäinen. On parempi olla mukana minimoimassa huonon politiikan aiheuttamia vahinkoja kuin vain kritisoimassa niitä ulkopuolelta.
Vaikka Vihreillä onkin valtioneuvostossa vain kaksi paikkaa, me olemme kuitenkin saaneet läpi lukuisia tavoitteitamme. Niistä mainittakoon selkeä parannus apurahansaajien eläketurvaan, opintotuen (joskin lievä) nosto ja ajoneuvoveron korjaus vähäpäästöisiä ajoneuvoja suosivaksi.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravin mielestä Vihreillä on salarakkaussuhde suurimpaan oppositiopuolueeseen, SDP:hen. Tämän Ravi perustelee sillä, että me olemme kritisoineet tuloverouudistusta, joka kohtelee kaikkia palkansaajia samanarvoisesti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että veronalennus on kaikissa tuloluokissa sama; kuitenkin, nettotuloja ratkaisevampaa on se, mitä verovelvolliselle jää käteen pakollisten menojen - kuten asumisen - jälkeen. Jos esimerkiksi 5000 euroa bruttona ansaitsevalle jää käteen verojen jälkeen 3000 euroa ja asumiskulujen jälkeen 2000 euroa. Toisaalta 2000 euroa bruttona ansaitsevalle jää verojen jälkeen käteen noin 1500 euroa, ja asumiskulujen jälkeen 500 euroa.
Edellämainitut luvut ovat vain suuntaa-antavia, mutta osoittavat sen, miten Kokoomus on ymmärtänyt väärin veroprogression luonteen, luullessaan sen olevan epäoikeudenmukaista. Kuitenkin, riippumatta bruttotuloista, suurin osa pakollisista kuluista on vakio, ne eivät siis riipu tuloista. Bussilippujen tai vuokrien hinnoissa ei tunneta vähätuloisuusvähennystä. Jos Kokoomus on niin huolissaan verotuksen epäoikeudenmukaisuudesta, miksei se sitten ole huolissaan asumisen kalleudesta ja matalapalkkaisten kohtuuttomasta asemasta? Eikö Sari Sairaanhoitajalla ja Sami Sosiologilla olekaan oikeus omistusasuntoon Helsingissä, ainakin yhteen autoon, golfinpeluuseen ja purjehtimiseen?
Me olemme Vihreissä esittäneet työsuhdeautojen verovähennysoikeuden poistamista, koska joukkoliikenteen käyttöön tulisi rohkaista, koska työsuhdeautoilla ajetaan muitakin kuin työsuhdeajoja ja koska liikennettä on vähennettävä. Tämän lisäksi jo joillakin kunnallisilla työpaikoilla käytössä olevan työsuhdematkalipun käyttöä on lisättävä. Kokoomukselle tämä on kuitenkin liikaa. Heidän mielestään autoilijoiden asemaa ei saa "kurjistaa", sillä etenkin bensanhintojen noustua autoilu on jo käynyt entistä kalliimmaksi.
Kritisoin äskettäin Kokoomuksen Laura Rädyn näkemyksiä, joiden mukaan kunnallinen päivähoito ei saa olla ilmaista, koska ei ole yhteiskunnan asia tehdä jostakin päivähoitovaihtoehdosta muita houkuttelevampi. Samoilla linjoilla on myös Pekka Ravi. Kysyisinkin arvon kokoomuspäättäjiltä: miksi he eivät ole huolissaan siitä, että verotuksellisin keinoin saa suosia yhtä liikennemuotoa - eli autoa - muiden kustannuksella, mutta ei saa suosia yhtä päivähoitomuotoa - eli kunnallisia päiväkoteja? Jos Kokoomus on niin huolissaan tarjottavien vaihtoehtojen tasa-arvosta, heidän pitäisi olla ainakin loogisia ja rehellisiä ja vaatia samaa tasa-arvoa myös liikennepolitiikkaan.
Sitten vähän puolustuspolitiikkaa. Pääministeri Matti Vanhasen - jota säestää valtiovarainministeri Jyrki Katainen - mukaan Georgian kriisi vaikuttaa tekeilläolevaan Suomen puolustuspoliittiseen selontekoon. Hänen mielestään Georgian tapahtumat ovat meille hyvä opetus siitä, ettei alueellista puolustusta saa unohtaa. Suomi ei kuitenkaan ole Georgia. Me olemme olleet itsenäinen valtio jo yli 90 vuotta ja länsimaihin suuntautunut ja paljolti ja niihin liittoutunutkin valtio. Georgia taas entisenä neuvostotasavaltana, jossa on huomattava venäläisvähemmistö, ymmärretään vielä Venäjällä historialliseksi osaksi imperiumia.
Luulin kylmän sodan jääneen 80-luvulle. Vanhasen ajattelu on kuitenkin kuin ummehtunut tuulahdus ajalta ennen Berliinin muurin murtumista. Hei haloo, kamaan, Matti, maailma on muuttunut!
15.8.2008
Piikapuiston elojuhlat 17.8.
Malminkartanossa, Piikapuistossa vietettiin taas jo perinteeksi muodostuneita elojuhlia sunnuntaina 17.8. klo 12-17 jo 30.kerran. Paikalla oli kymmeniä kirpputorimyyjiä ja lapsiperhehenkistä ohjelmaa. Olin siellä minäkin Vihreiden osastolla Vesa Virrin kanssa. Piikapuistossa sijaitsee paitsi viihtyisä leikkipuisto, myös asukastalo Renki ja sen vieressä on Malminkartanon asukasyhdistyksen hallinnoimia viljelypalstoja. Piikapuistossa panostetaan kestävän kehityksen sisäistämiseen leikin avulla.Piikapuiston karnevaalit ovat suosittu osto- ja myyntipaikka.
Piikapuiston elojuhlien humua.
Piikapuiston elojuhlien ohjelma.
Länsi-Helsingin Vihreiden osastolla minä (vasemmalla) ja Vesa Virri
Yleisön keskellä harmaapartainen mies harmaassa puvussa on tilaisuuden juontanut Olli Salin.
Malminkartanon asukasyhdistyksen puheenjohtaja Erik Haggren, joka vastaanotti onnittelukukat Helkan Pirjo Tulikukalta asukasyhdistyksen 30-vuotisjuhlan kunniaksi.
Pirjo Tulikukka ja kumppanuustalo Horisontin entinen atk-päällikkö Arend Oudman.
Kannelmäen seurakunnan lauluryhmä.
Pikomalan retkeilijöiden muurinpohjaletut olivat sekä ihmisten että ampiaisten suosiossa.
Piikapuiston elojuhlien humua.
Piikapuiston elojuhlien ohjelma.
Länsi-Helsingin Vihreiden osastolla minä (vasemmalla) ja Vesa Virri
Yleisön keskellä harmaapartainen mies harmaassa puvussa on tilaisuuden juontanut Olli Salin.
Malminkartanon asukasyhdistyksen puheenjohtaja Erik Haggren, joka vastaanotti onnittelukukat Helkan Pirjo Tulikukalta asukasyhdistyksen 30-vuotisjuhlan kunniaksi.
Pirjo Tulikukka ja kumppanuustalo Horisontin entinen atk-päällikkö Arend Oudman.
Kannelmäen seurakunnan lauluryhmä.
Pikomalan retkeilijöiden muurinpohjaletut olivat sekä ihmisten että ampiaisten suosiossa.
14.8.2008
Luteita ja perhosia Mustavuoressa
"Luontojärjestö Lude" järjestää opastetun perhosretken Mustavuoreen, jossa Luden pj Jouko Malinen kertoo samalla Mustavuoren suojelutilanteesta. Suojelutilannehan nykyisellään on helposti todettu: Mustavuori on Natura-alue, muttei kuulu Helsingin luonnonsuojeluohjelman ls-alueisiin. Nyt tosin Mustavuoren suojelua on esittänyt Museovirasto kesäkuussa, mikä posiitiivisena asiana todettakoon. Lähtö on Niinisaarentien parkkikselta klo 17.Selvennykseksi todettakoon, että Lude on Luontodemarit ja Jouko Malinen demarijäsen kaupunginhallituksessa. Tähän saakka demareiden toiminta ei anna aihetta antaa heille kunniaa mahdollisesta Mustavuoren pelastumisesta, mutta tietenkin olisi positiivista, mikäli heikäläisissäkin herätään ymmärtämään alueen arvo, vaikka sitten vaalienkin alla. Mustavuorihan on paitsi Natura-alue, joka jatkuu Sipoonkorpena, se sisältää yhden Helsingin merkittävimmistä kallioalueista.Klikkaamalla otsikkoa, pääsee näkemään kuvia ja videonpätkää Kaupunkimetsäliikkeen rummutusseremoniasta kesäkuulta Mustavuoresta.
13.8.2008
Stansvik palautettiin suojelualueeksi
Eilisessä (11.8) Helsingin ympäristölautakunnan kokouksessa Stansvikinharju palautettiin yksimielisesti Kati Vierikon aloitteesta suojelualueiden listalle. Kiitos Kati ja eläköön Stansvik!
Valhtoehtojen tasa-arvo on järjetön ajatus
Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Laura Räty kirjoitti sunnuntain Hesarissa, että ilmainen päivähoito on järjetön ajatus. Hän perusteli asian siten, että hänen mielestään ”ilmainen päivähoito rajoittaisi merkittävällä tavalla perheiden valinnanvapautta päivähoitokysymyksessä”. Myöhemmin hän jatkaa, että ”vasta kun päiväkotihoito, yksityinen hoito ja kotihoito ovat perheille taloudellisesti tasa-arvoisia vaihtoehtoja, voimme puhua todellisesta valinnanvapaudesta päivähoidossa”.
Räty näyttää pitävän perheitä kuluttajina, jotka kantavat hoitosetelinsä parhaaksi katsomaansa paikkaan, eli kunnalliseen päiväkotiin, yksityiselle perhepäivähoitajalle tai jomman kumman vanhemman (melkein aina äidin!) työnantajalle, korvaten näin työnantajalle osan kotiin jäävän vanhemman sijaisen palkkaamiskustannuksista.
Kokoomukselle valinnanvapaus on kaikkein pyhin arvo, kuten Rädyn kirjoituksesta voi lukea. Kansalaisten tasa-arvosta viis, kunhan he voivat suorittaa valintansa tasa-arvoisista vaihtoehdoista. Kuntalaisten uudelleennimeäminen asiakkaiksi on ovela retorinen kikka, jolla tosiasiallisesti yhteiskunta luovuttaa vastuunsa yksilöiden käsiin. Näin voidaan perustella hyvinvointivaltion romahduttaminen.
Vaikka kotihoito olisikin lapselle itselleen ehkä paras vaihtoehto ainakin noin kolmivuotiaaksi, niin käytännössä kotihoitoon kannustaminen tarkoittaa usein sitä, että samalla otetaan monia askeleita taaksepäin sukupuolten tasa-arvossa. Edelleenkin käytännössä äiti on useimmiten vanhemmista se osapuoli, joka jää kotiin lakisääteisen äitiysloman jälkeen; tämä on paitsi palkkauskysymys ja imetyskysymys, myös lainsäädäntökysymys ja työmarkkinakysymys.
Useiden isien työnantajat suhtautuvat hyvin nihkeästi miesten vanhempainvapaaseen tai ylipäätään siihen, että vanhemmuuden kustannukset pitäisi jakaa vanhempien työnantajien kesken, koska tämä merkitsisi isien työnantajille kokonaan uutta menoerää. Toiseksikin, edelleenkin miesten euro on naisilla noin 80 senttiä, eli useimmiten miehen kotiin jääminen ei ole perheelle kannattavaa. Kolmanneksi, voimassaolevien suosituksien mukaan lapsia tulisi täysimettää ainakin puolisen vuotta; tämä istuu aika huonosti työmarkkinoiden tasa-arvoon. Neljänneksi, lakisääteinen isyysloma on ainoastaan 18 arkipäivää. Vaadinkin isänä tasa-arvoista mahdollisuutta vanhemmuuteen!
Olisin mieluummin huolissani sukupuolten, vanhempien ja erilaisten perheiden taloudellisesta tasa-arvosta kuin palvelun tarjoajien keskinäisestä tasa-arvoisuudesta.
Ehdottaisin Suomeen seuraavanlaista vanhempainvapaajärjestelmää, joka perustuisi Islannin malliin: ensimmäisen vuoden aikana äiti olisi kotona ensimmäiset 4 kuukautta, isä viimeiset 4 kuukautta ja keskimmäiset kuukaudet 5-8 vanhemmat voisivat itse jakaa keskenään elämäntilanteensa mukaan ja vauvan ruokinnan mahdollistamalla tavalla. Tämän lisäksi molemmilla vanhemmilla tulisi olla mahdollisuus vuoden vuorotteluvapaaseen, jolloin lapsi ehtisi kolmevuotiaaksi ennen kuin perhe joutuisi kantamaan päivähoitosetelinsä ”päivähoitokauppaan".
12.8.2008
Pyöräily on liikennettä, ei vain liikuntaa!
Tänään taas starttaa Maan Ystävien järjestämä kuukausittainen Kriittinen pyöräretki Mantan patsaalta kello 17. Retken tarkoituksena on saada yleinen mielipide havaitsemaan fillaristin heikon aseman kaupunkiliikenteessä pyöräilemällä Helsingin niitä reittejä pitkin, jotka ovat pyöräilijöille kaikkein ongelmallisimpia.
Suomessa fillari on liikennejärjestelmän ikuinen "toinen": se ei ole jalankulkija muttei autokaan, eli ikään kuin ei kotonaan missään. Tämä näkyy ainakin helsinkiläisessä liikennesuunnittelussa; pyörätiet ovat paikoitellen hyvin epäloogisia, ne katkeilevat, pyörätiet saattavat vaihtaa tien puolelta toiselle tai loppua kuin seinään.
Tästä seuraa ajoittaisia vaaratilanteita; eräs opiskelukaverini kuoli kymmenen vuotta sitten kun pyörätie päättyi, ja bussi tuli eteen. Munkkiniemessä kuoli yksi ihminen viime kesänä, koska pyörätie meni bussin käyttämän tien ylitse,vaihtaen ikään kuin kaistaa yllättäen siten, että tämä vaihto tapahtuu bussin näkökulmasta katsoen pensaikon takana.
Ongelma johtunee siitä, että täällä polkupyöräily koetaan liikunnaksi muttei liikennemuodoksi, eli fillarointia pitää ikään kuin lähteä erikseen harjoittamaan, sitä ei ymmärretä arkipäiväiseksi ja normaaliksi tavaksi liikkua. Eräälle tuntemalleni pyöräilyaktivistille on poliisi useamman kerran tullut kehottamaan poistumista Hämeentien varrelta, jottei vain sattuisi mitään sellaista vaaratilannetta, johon poliisi joutuisi puuttumaan.
Helsinki on sanonut edistävänsä pyöräilyä virallisesti, mutta käytännössä täällä esimerkiksi alikulkutunnelit mielletään kevyen liikenteen eritasoliittymiksi, mikä on tähän saakka ilmennyt siten että käyttäjä maksaa, vaikka aiheuttajan pitäisi maksaa. Nyt onneksi sentään Huopalahdentien alittava tunneli kustannetaan yleisistä liikennemäärärahoista, eikä erikseen korvamerkityistä kevyen liikenteen määrärahoista, mistä muuten leijonanosa palaisikin jo yhteen tällaiseen hankkeeseen.
Helsingin kaupunki voisi näyttää esimerkkiä työmatkapyöräilyn tukemisessa osoittaen suihkutiloja ja nykyistä enemmän pyörätelineitä työmatkapolkijoille, ja samaten työmatkapyöräily pitäisi jollakin mekanismilla saada verovähennyskelpoiseksi, esimerkiksi siten, että fillarin ja kaikki pyöräilyvarusteet voisi vähentää verotuksessa.
Pitääkö aina ensin tapahtua jotakin ennen kuin tehdään jotakin? Huopalahdentien alikulun syntymiseen tarvittiin kaksi kuolonuhria, lasta. Jos Helsingin kaduilla käveleminenkin koetaan vaaralliseksi, se johtaa siihen, että yhä lyhyemmätkin matkat kuljetaan autolla, mikä taas lisää katujen onnettomuusriskiä.
Suomessa fillari on liikennejärjestelmän ikuinen "toinen": se ei ole jalankulkija muttei autokaan, eli ikään kuin ei kotonaan missään. Tämä näkyy ainakin helsinkiläisessä liikennesuunnittelussa; pyörätiet ovat paikoitellen hyvin epäloogisia, ne katkeilevat, pyörätiet saattavat vaihtaa tien puolelta toiselle tai loppua kuin seinään.
Tästä seuraa ajoittaisia vaaratilanteita; eräs opiskelukaverini kuoli kymmenen vuotta sitten kun pyörätie päättyi, ja bussi tuli eteen. Munkkiniemessä kuoli yksi ihminen viime kesänä, koska pyörätie meni bussin käyttämän tien ylitse,vaihtaen ikään kuin kaistaa yllättäen siten, että tämä vaihto tapahtuu bussin näkökulmasta katsoen pensaikon takana.
Ongelma johtunee siitä, että täällä polkupyöräily koetaan liikunnaksi muttei liikennemuodoksi, eli fillarointia pitää ikään kuin lähteä erikseen harjoittamaan, sitä ei ymmärretä arkipäiväiseksi ja normaaliksi tavaksi liikkua. Eräälle tuntemalleni pyöräilyaktivistille on poliisi useamman kerran tullut kehottamaan poistumista Hämeentien varrelta, jottei vain sattuisi mitään sellaista vaaratilannetta, johon poliisi joutuisi puuttumaan.
Helsinki on sanonut edistävänsä pyöräilyä virallisesti, mutta käytännössä täällä esimerkiksi alikulkutunnelit mielletään kevyen liikenteen eritasoliittymiksi, mikä on tähän saakka ilmennyt siten että käyttäjä maksaa, vaikka aiheuttajan pitäisi maksaa. Nyt onneksi sentään Huopalahdentien alittava tunneli kustannetaan yleisistä liikennemäärärahoista, eikä erikseen korvamerkityistä kevyen liikenteen määrärahoista, mistä muuten leijonanosa palaisikin jo yhteen tällaiseen hankkeeseen.
Helsingin kaupunki voisi näyttää esimerkkiä työmatkapyöräilyn tukemisessa osoittaen suihkutiloja ja nykyistä enemmän pyörätelineitä työmatkapolkijoille, ja samaten työmatkapyöräily pitäisi jollakin mekanismilla saada verovähennyskelpoiseksi, esimerkiksi siten, että fillarin ja kaikki pyöräilyvarusteet voisi vähentää verotuksessa.
Pitääkö aina ensin tapahtua jotakin ennen kuin tehdään jotakin? Huopalahdentien alikulun syntymiseen tarvittiin kaksi kuolonuhria, lasta. Jos Helsingin kaduilla käveleminenkin koetaan vaaralliseksi, se johtaa siihen, että yhä lyhyemmätkin matkat kuljetaan autolla, mikä taas lisää katujen onnettomuusriskiä.
9.8.2008
Varokaa koululaisia liikenteessä!
Koulujen alkaessa liikenteeseen tulee paljon uusia liikkujia. Olisi tietysti hyvä, jos jommalla kummalla vanhemmalla tai esimerkiksi jollakin muulla lähellä asuvalla aikuisella olisi mahdollisuus saattaa kouluaan aloitteleva lapsi ensimmäisiä kertoja kouluun, jotta tämä oppisi, miten koulutie kuljetaan.
Munkkivuoressa, jossa olen asunut useita vuosia, näin aika paljon sellaista, että vanhemmat toivat lapsiaan - jopa suhteellisen isoja - autoilla kouluun. Sen voin ymmärtää, että suomalais-ranskalaista koulua käydään Munkkivuoren ulkopuolelta, oikeastaan mistä tahansa pk-seudulta, ja osan ilmiöstä Munkkivuoressa varmaankin selittää juuri suomalais-ranskalainen koulu. Mutta silloin kun esimerkiksi Munkkivuoren ala-asteelle aletaan kuskaamaan autolla - koululle, joka on joka puolelta puistojen ympäröimä ja jonne suurin osa munkkivuorelaisista ei joudu ylittämään ainuttakaan katua, seuraukset ovat vastakkaisia kuin oli tarkoitus. Mitä enemmän autoja on koululiikenteessä kyydittämässä koululaisia, joita ei uskalleta laskea kulkemaan koulumatkaliikenteessä itsenäisesti, koska pelätään autoja, sitä enemmän koululaisia kyyditetään autoilla kouluun. Jos koululaiset kuskataan autolla kouluun siksi että heitä ei uskalleta päästää kulkemaan itsenäisesti, koska liikenne koetaan vaaralliseksi, tämä lisää liikennettä entisestään, ja tilanne on koululaisille yhä vaarallisempi.
Munkkivuoressa, jossa olen asunut useita vuosia, näin aika paljon sellaista, että vanhemmat toivat lapsiaan - jopa suhteellisen isoja - autoilla kouluun. Sen voin ymmärtää, että suomalais-ranskalaista koulua käydään Munkkivuoren ulkopuolelta, oikeastaan mistä tahansa pk-seudulta, ja osan ilmiöstä Munkkivuoressa varmaankin selittää juuri suomalais-ranskalainen koulu. Mutta silloin kun esimerkiksi Munkkivuoren ala-asteelle aletaan kuskaamaan autolla - koululle, joka on joka puolelta puistojen ympäröimä ja jonne suurin osa munkkivuorelaisista ei joudu ylittämään ainuttakaan katua, seuraukset ovat vastakkaisia kuin oli tarkoitus. Mitä enemmän autoja on koululiikenteessä kyydittämässä koululaisia, joita ei uskalleta laskea kulkemaan koulumatkaliikenteessä itsenäisesti, koska pelätään autoja, sitä enemmän koululaisia kyyditetään autoilla kouluun. Jos koululaiset kuskataan autolla kouluun siksi että heitä ei uskalleta päästää kulkemaan itsenäisesti, koska liikenne koetaan vaaralliseksi, tämä lisää liikennettä entisestään, ja tilanne on koululaisille yhä vaarallisempi.
5.8.2008
Kuvareportaasi Pihlajamäen puistoista
Helsingin kaupungin rakennusviraston suositut puistokävelyt jatkuivat keskiviikkona 6.8 Pihlajamäessä. Kello 18 Pihliksen ostarilta starttaavalla kävelyllä oli mukana satakunta ihmistä tutustutamassa Pihliksen seudun historiaan ja komeaan luontoon. Läheskään kaikki osallistujista eivät olleet paikallisia, vaan mukana oli mukana lukuisia "puistoturisteja". Pihlajamäki, joka on ensimmäisenä "lähiöksi" miellettynä kaupunginosana suojeltu kaupunginosa, sijaitsee Viikin ja Vantaanjoen välissä.
Toivottavasti tulevan kansallisen kaupunkipuiston kivijalka, Keskuspuisto, jatkuu Paloheinästä itään Vantaanjoelle ja sitä alas aina Vanhankaupunginlahdelle Helsinkipuistona. Pihlajamäen kainaloon 70-luvun alussa rakennetun Pihlajiston vierelle rakennetaan uusi asuinalue poistuneen ampumaradan tilalle, ja osin uuden asuinalueen tarpeiksi ja osin siksi että HKR haluaa "ennallistaa" alueen luontoa, metsää on kaadettu hurjasti suunnilleen Pikkukoskea vastapäätä.
Pihliksen seudun nähtävyyksistä mainittakoon kaksi jääkautista hiidenkirnua, joista toinen on Suomen suurin. Lisäksi Pihlajamäen ja Pihlajiston välissä sijaitsevassa Kiillepuistossa kävelyn maailmanmestari Valentin Kononen opetteli ensimmäiset alkeet erehtymättömille lantion keinahduksilleen, ja tämä reitti on nyt merkitty maastoon kylän suuren pojan kunniaksi. Vallun reitti ei kuitenkaan osunut kävelymme varrelle.
Vuolukivenpuisto on viikon 32 Viikon puisto. Soittamalla puhelinnumeroon 020 690 090 voi kuulla kulloisenkin Viikon puiston tarinan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Tsaarin hevostallien kivijalka.
Pihlajamäen kaksi hiidenkirnua saivat opaskyltin ja näköalatasanteet viime keväänä.
Suomen vanhin, eli 8 metriä syvä hiidenkirnu nimettiin äskettäisessä nimikilpailussa Aarninpadaksi.
Aarninpadan "morsian", Rauninmalja. Rauni viittaa pihlajan ruotsinkieliseen nimeen rönn.
Tällä paikalla oli Pihlajamäen viimeinen omakotitalo, jota esittävä Ritva Harlen ympäristötaideteos, pylvään päässä nököttävä näköispienoismalli. Paikalla toimi ekoyhteisö, jossa asui muun muassa Rosa Liksom.
Tämänkään leikkipuiston altaassa ei ole vettä, koska kukaan ei suostu ottamaan vastuuta altaan täytöstä, puhdistamisesta ja valvonnasta. Miten olisi oma vastuu?
Näkymä Pihliksen kirkolta ostarin ylitse.
Toivottavasti tulevan kansallisen kaupunkipuiston kivijalka, Keskuspuisto, jatkuu Paloheinästä itään Vantaanjoelle ja sitä alas aina Vanhankaupunginlahdelle Helsinkipuistona. Pihlajamäen kainaloon 70-luvun alussa rakennetun Pihlajiston vierelle rakennetaan uusi asuinalue poistuneen ampumaradan tilalle, ja osin uuden asuinalueen tarpeiksi ja osin siksi että HKR haluaa "ennallistaa" alueen luontoa, metsää on kaadettu hurjasti suunnilleen Pikkukoskea vastapäätä.
Pihliksen seudun nähtävyyksistä mainittakoon kaksi jääkautista hiidenkirnua, joista toinen on Suomen suurin. Lisäksi Pihlajamäen ja Pihlajiston välissä sijaitsevassa Kiillepuistossa kävelyn maailmanmestari Valentin Kononen opetteli ensimmäiset alkeet erehtymättömille lantion keinahduksilleen, ja tämä reitti on nyt merkitty maastoon kylän suuren pojan kunniaksi. Vallun reitti ei kuitenkaan osunut kävelymme varrelle.
Vuolukivenpuisto on viikon 32 Viikon puisto. Soittamalla puhelinnumeroon 020 690 090 voi kuulla kulloisenkin Viikon puiston tarinan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Tsaarin hevostallien kivijalka.
Pihlajamäen kaksi hiidenkirnua saivat opaskyltin ja näköalatasanteet viime keväänä.
Suomen vanhin, eli 8 metriä syvä hiidenkirnu nimettiin äskettäisessä nimikilpailussa Aarninpadaksi.
Aarninpadan "morsian", Rauninmalja. Rauni viittaa pihlajan ruotsinkieliseen nimeen rönn.
Tällä paikalla oli Pihlajamäen viimeinen omakotitalo, jota esittävä Ritva Harlen ympäristötaideteos, pylvään päässä nököttävä näköispienoismalli. Paikalla toimi ekoyhteisö, jossa asui muun muassa Rosa Liksom.
Tämänkään leikkipuiston altaassa ei ole vettä, koska kukaan ei suostu ottamaan vastuuta altaan täytöstä, puhdistamisesta ja valvonnasta. Miten olisi oma vastuu?
Näkymä Pihliksen kirkolta ostarin ylitse.
4.8.2008
Jan Lastuvka as another pair of safe hands
Kuvalähde: www.focus.de
Tsekkiläinen maalivahti Jan Lastuvka liittyy West Hamin vahvuuteen vuoden lainasopimuksella ukrainalaisesta Shaktar Donetskista. 26-vuotias maalivahti on käynyt koko tsekkiläisen juniorimaalivahtimyllyn läpi, ja toivoo saavansa potkua uralleen Hammers-legendan, entisen tsekkimaajoukkuekassari Ludek Mikloskon valmennuksessa. Lastuvka tulee kilpailemaan peliajasta ykkösveskari Robert Greenin lisäksi Jimmy Walkerin ja tsekkilupaus Marek Stechin kanssa. Viime kauden lainassa Bundesliigan Bochumissa viettänyttä Lastuvkaa pidettiin muutamia vuosia sitten yhtenä Euroopan lupaavimmista maalivahdeista, jolloin hänet liitettiin muun muassa Manchester Unitediin.
1.8.2008
Turvaistuimia busseihin!
Allaolevan kirjoituksen lyhennetty versio on julkaistu Hesarin yleisönosastolla 20.7.2008.
Kansanedustaja Päivi Lipponen vahvisti taannoisessa puheenvuorossaan sen yleisen käsityksen, että lapsiperhe ei kerta kaikkiaan tule toimeen ilman autoa.
Pääkaupunkiseudulla asuva lapsiperhe, joka ei tarvitse harrastuksiinsa autoa ja jolla ei ole kesämökkiä, tulee kuitenkin mainiosti toimeen ilman autoa. Tai ainakin pitäisi tulla. Tätä käsitystä testataan kuitenkin, jos helsinkiläisen lapsiperheen pitää kerrankin matkustaa Suomessa junayhteyksien ulottumattomiin.
Suomessa ei pitkänmatkan busseissa ja takseissa ole sijaa sylilapsille. Tai on, mutta omalla vastuulla, jos on valmis ottamaan sen riskin, että pitää sylilapsensa sylissä.
Lapsiperheen näkökulmasta olisi erinomaista palvelua, jos kaukoliikenteen busseissa olisi edes muutama turvaistuin ja jos edes muutamassa taksissa olisi turvaistuin. Vertailun vuoksi, Oslossa on mahdollista ennakkotilata turvaistuimella varustettu taksi. Ei sen luulisi täälläkään olevan mahdotonta.
Turvaistuimen vuokraaminen helposti tuplaa matkakulut, ja yhtä tai kahta matkaa varten sellaista ei kannata ostaa nopeasti kasvavalle sylilapselle. Ei autoakaan luulisi olevan kannattavaa ylläpitää ainoastaan muutamia satunnaisia maakunnissa pidettäviä perhejuhlia varten.
Olen varma, että usea lapsiperhe olisi valmis luopumaan muuten turhasta autostaan, jos kaukoliikenteen bussit ja taksit olisi varustettu turvaistuimilla. Tämä myös olisi virallisen liikennepolitiikan mukaista, jossa pyritään nostamaan joukkoliikenteen osuutta lisäämällä sen palvelutasoa ja houkuttelevuutta.
Ehkä väylä –ja siltarumpumäärärahoista voisikin osoittaa edes pienen osan turvaistuimiin.
Michael Perukangas
ajokortiton isä
Kansanedustaja Päivi Lipponen vahvisti taannoisessa puheenvuorossaan sen yleisen käsityksen, että lapsiperhe ei kerta kaikkiaan tule toimeen ilman autoa.
Pääkaupunkiseudulla asuva lapsiperhe, joka ei tarvitse harrastuksiinsa autoa ja jolla ei ole kesämökkiä, tulee kuitenkin mainiosti toimeen ilman autoa. Tai ainakin pitäisi tulla. Tätä käsitystä testataan kuitenkin, jos helsinkiläisen lapsiperheen pitää kerrankin matkustaa Suomessa junayhteyksien ulottumattomiin.
Suomessa ei pitkänmatkan busseissa ja takseissa ole sijaa sylilapsille. Tai on, mutta omalla vastuulla, jos on valmis ottamaan sen riskin, että pitää sylilapsensa sylissä.
Lapsiperheen näkökulmasta olisi erinomaista palvelua, jos kaukoliikenteen busseissa olisi edes muutama turvaistuin ja jos edes muutamassa taksissa olisi turvaistuin. Vertailun vuoksi, Oslossa on mahdollista ennakkotilata turvaistuimella varustettu taksi. Ei sen luulisi täälläkään olevan mahdotonta.
Turvaistuimen vuokraaminen helposti tuplaa matkakulut, ja yhtä tai kahta matkaa varten sellaista ei kannata ostaa nopeasti kasvavalle sylilapselle. Ei autoakaan luulisi olevan kannattavaa ylläpitää ainoastaan muutamia satunnaisia maakunnissa pidettäviä perhejuhlia varten.
Olen varma, että usea lapsiperhe olisi valmis luopumaan muuten turhasta autostaan, jos kaukoliikenteen bussit ja taksit olisi varustettu turvaistuimilla. Tämä myös olisi virallisen liikennepolitiikan mukaista, jossa pyritään nostamaan joukkoliikenteen osuutta lisäämällä sen palvelutasoa ja houkuttelevuutta.
Ehkä väylä –ja siltarumpumäärärahoista voisikin osoittaa edes pienen osan turvaistuimiin.
Michael Perukangas
ajokortiton isä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)