Lauantain 20.3. Aftenpostenissa kerrottiin nuoresta syntyperäisestä norjalaismiehestä, joka etsiessään elämälleen itseään suurempaa tarkoitusta löysi islamin. Usein käännynnäiset ovat kaikkein kiihkeimpiä uskossaan ja sen julistuksessa, mutta Yousef Assidiq (ent. Per Bartho Hansen) on toista maata.
Assidiq peräänkuuluttaa sellaista Norjaa, joka kuuluu kaikille, niin kristityille, muslimeille, juutalaisille kuin ateisteillekin, miehille ja naisille, terveille ja vammaisille ja yhtäläisesti heteroille ja homoille. Hansenin mukaan epäkulttuuri-ilmiöt (ukultur) kuten esimerkiksi naisten ympärileikkaus, pakkoavioliitot ja terrorismi eivät kuulu elimellisesti islaminuskoon.
Assidiqin ase oman maailmankuvansa julistuksessa on tehokas: hän on perustanut punkyhtyeen Intifada, jonka muut jäsenet ovat norjalaisia musliminaisia. Näin hän hämmentää keskustelua maahanmuuton, uskonnon, kulttuurin, politiikan, yhteiskunnan ja suvaitsevaisuuden suhteesta.
Mitä sitten tapaus Assidiq-Hansen opettaa? Jos eivät kaikki maahanmuuttajat ole muslimeita, eivät edes kaikki "ei-läntiset" maahanmuuttajat, eivätkä kaikki muslimit hakkaa ensin kaavuilla peittämiään naisia, niin eivätpä kaikki muslimitkaan ole maahanmuuttajia. Assidiq opettaa myös sen, että valikoiva, miltei postmoderni synkretismi, jossa yhdistellään eri traditioiden piirteitä ja kriittisyys omaa kulttuuria kohtaan ole länsimainen yksinoikeus ja maltillinen maallisuus mahdollista vain kristinuskossa. Lisäksi Assidiq tulee osoittaneeksi sen, että ei ihminen ole tuomittu lopuksi ikäänsä kiertämään maata, jos hänet on sinne ammuttu. Kyllä oman kulttuuritaustansa voi hinkata pois, jos on tarpeeksi vahvaa hankausainetta. Ei kukaan ole tuomittu loppuiäkseen, olemaan tuomittu tai pelastettu.
Lisää aiheesta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti