Katoavatko palvelut ja demokratia kuntien mukana?

Kaikki minua tuntevat ja tätä blogia seuranneet tietävät, että olen parantumaton metropolisaurus, enkä näe kuntia itseisarvoisina. Kunnat ovat - käyttäen sosiologi Ralf Dahrendorfin käsitteistöä - gesellschaft-tyyppisiä yhteisöjä, joiden tehtävä on tuottaa palveluita asukkailleen, ja identiteettityö jääköön yhdistyksille ja muille yhdessäoloyhdistyksille eli gemeinschafteille.

Suomessa tulee kuntien määrä vähenemään joka tapauksessa, eikä tämä ole mielipide- tai ideologinen kysymys. Ideologinen kysymys on korkeintaan se, miten palvelut katsotaan tarkoituksenmukaisiksi järjestää. Koska moni on huolissaan siitä, että suuremmissa yksiköissä vaikuttamistyö pakenisi asukasta, seuraavaksi esitän Oslon mallin vastalääkkeeksi.

Asuessani muutamia vuosia sitten Norjassa, osallistuin Oslossa kotikaupunginosani Sagenen paikallisdemokratiaan. Oslo on jaettu 27 kaupunginosaan, jotka vastaavat asukkaidensa peruspalveluiden järjestämisestä. Tämän lisäksi paikallisdemokratiastakin on huolehdittu; kaupunginosissa toimii kaupunginosavaltuustot, joihin valitaan edustajat kunnallisvaalien yhteydessä. Kaupunginosavaltuustot saavat pienen budjetin, ja niillä on rajallinen mahdollisuus vaikuttaa siihen, minne kunnalliset palvelut sijoitetaan kaupunginosan sisällä ja miten paikallisympäristöä hoidetaan, niin kauan kuin tämä ei ole ristiriidassa kuntatason strategioinnin kanssa.

Identiteettityötä ei voi samalla tavalla systematisoida kuin paikallisvaikuttamisen menetelmiä ja palvelujen tarjontaa, mutta Oslossa toimii paikallisagendaryhmiä, joihin voi mennä mukaan kuka tahansa. Ne antavat mahdollisuuden vaikuttaa oman alueensa ympäristön ja kulttuuriperinnön tallentamiseen, eteenpäin siirtämiseen ja kehittämiseen. Eikä kukaan estä menemästä mukaan jonkin muunkin kuin oman kotialueensa toimintaan, jos kokee alueen omakseen.

Jos ja kun Suomessa kuntien määrä joka tapauksessa tulee vähenemään, tässäpä yksi malli sovellettavaksi. Tosin Oslonkaan mallia ei kannata sokeasti ihannoida: kun kaupunginosat vastaavat palveluiden tarjonnasta, siinä voi kuitenkin käydä niin että kun esimerkiksi lasten määrä yllättäen hyppääkin kattoon, ettei päivähoitopaikkaa löydykään omasta kaupunginosasta. No, siinä tapauksessa kunta sitoutuu järjestämään sen naapurikaupunginosasta. Hyvä, mutta jos kaupunginosa olisi malliltaan suunnikas, jonka kärjestä kärkeen olisi viisi kilometriä ja se päiväkoti sen naapurisuunnikkaan vastakkaisessa kulmassa, etäisyyttä saattaakin olla 10 kilometriä, joka pitää kiertää keskustan kautta, jopa kahdella liikennevälineen vaihdolla. Pahimmillaan päiväkotimatkoihin voi tässäkin järjestelmässä mennä neljä tuntia päivässä.

Jotta tämänkaltaiset tilanteet voitaisiin välttää, tarvitaan kokonaisvaltaista yhdyskuntasuunnittelua: liikenteen, kaavoituksen, viheralueiden ja palveluiden yhteissuunnittelua. Juuri tämän vuoksi tarvitaankin kuntatason hallintoa, mutta myös nykyiset kuntarajat ylittävää suunnittelua, joka sujuu juoheimmin silloin kun kuntarajat poistetaan. Porvoossa kaupunginosademokratia voisi tarkoittaa kylätoimikuntia, Helsingissä Oslon mallin suorempaa soveltamista.

Aikaisempia aihetta sivuavia kirjoituksiani voi lukea tämän blogin asiasanahaulla, mutta jos on kiinnostunut enemmän Oslon paikallishallinnosta, kannattaa aloittaa paikallisagendatoiminnasta kertovasta tekstistäni, jonne pääsee klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.

Helsinki vs. Oslo

Missä Helsinki hakkaa Oslon? Entä missä Oslo taas on Helsinkiä parempi? Seuraavassa vertailen kahta kotikaupunkiani; jotkut asioista kuuluvat elämänlaatuun ja jotkut taas ovat luonteeltaan objektiivisempia. Numeraalisia faktoja haluavat voivat tarkistaa tilastoista.

Helsinki voittaa:
Kierrätys
Vaikka Helsinkikään ei ole mikään kierrätyksen mallikaupunki, niin Oslossa heitetään biojätteetkin sekajätteisiin poltettaviksi. Vaikka äskettäin alkoi jätteiden lajittelu indeksoimalla palavat roskat vihreisiin pusseihin, ihan liikaa riippuu yksittäisestä keräilijästä ja jätehuoltoyhtiöstä. Tervetuloa kivikaudelle.
Lenkkeilymahdollisuudet
Helsingissä pääsee miltei missä tahansa suoraan kotiovelta kohtuullisessa ajassa metsään tai ainakin kunnolliseen puistoon. Oslossa on kyllä hieno kaupunkimetsä, Oslomarka, mutta sinne pitää mennä useimmista kaupunginosista bussilla tai metrolla. Lisäksi oslolaisista urheilukaupoista ei saa kenkämerkkiäni. Norjassa asuessani jouduin hakemaan kenkiä Suomesta.
Uimapaikat
Helsingissä on alueellisesti melko kattava uimahalliverkosto; Oslossa taas suuri osa uimahalleista on joko remontin takia suljettu, altaat liian lyhyitä tai ne sijaitsevat voittopuolisesti kaukaisissa lähiöissä. On täällä sentään Frognerbad, paikallinen Stadikka.
Asunnot
Helsinkiläiset asunnot ovat voittopuolisesti paremmassa kunnossa ja paremmin varustettuja kuin oslolaiset. Oslossa tuplaikkunat ovat ylellisyyttä, ja home- ja asbestivauriot tavallisia vanhoissa taloissa.
Taidegalleriat
Helsingissä näyttäisi olevan paljon enemmän gallerioita pelkästään Rööperissä kuin koko Oslossa. Oslon tilannetta hieman parantaa se, että täällä on Munch-museo.
Maitotuotteet
Norjasta ei saa mistään smetanaa. Ja rahkaa ja kermaviiliäkin sovelletaan. Ei näin. Moni lajike jää syntymättä.
Pizza
Maksaa ravintolasta tilattuna Oslossa 15-20 euroa; vertaa Helsingin hintatasoon, joka on 5-10 euroa.
Hintataso
Yleinen hintataso on näppituntumalta Helsingissä 20-30%% alhaisempi kuin Oslossa; tosin palkkatasossa on vielä selvästi suurempi ero vastaavasti Oslon hyväksi.
- asuminen: sekä omistusasuminen että vuokra-asuminen on Oslossa vähintäänkin 20-30% kalliimpaa kautta linjan kuin Helsingissä, toki suurin alueellisin vaihteluin.
- päivittäistavarat: vaikka Helsingissä elintarvikkeiden hinnat ovatkin nousseet vuoden aikana tuntuvasti, niin edelleenkin Oslossa selkeästi Helsinkiä kallimpaa on tupakka, alkoholi ja maitotuotteet. Kala ja äyriäiset ovat sen sijaan Oslossa halvempia; samaten laaja etnisten ruokakauppojen tarjonta tuo mausteet, riisit, nuudelit ja maustekastikkeet sekä harvinaiset hedelmät ja vihannekset kuluttajien ulottuville Helsinkiin verrattavilla hinnoilla.
Katujen talvikunnossapito. Tässä on apulaiskaupunginjohtaja Saurilta julkisen anteeksipyynnön paikka henkilöltä, joka on joutunut liian monasti olemaan rikkinäisenä puhelimena. Jos Helsingissä viimeisen kahden harvinaisen lumisen (ja kylmän) talven aikana 30 sentin yön aikana kehkeytynyt lumikerros tekee monien, ei vähiten lastenvaunuja työntävän yksinhuoltajan arjen mahdottomaksi, Oslossa se on sitä 4-5 kuukautta vuodesta, ellei ilmastonmuutos etene ja kunnolla.
Hengitysilma
Oslossa ainakin kantakaupungin valtatuoksuna on Petteröe-tupakka, vaikka Norjassa tupakointi on tilastollisesti lähes sukupuuttoon kuollutta. Se haisee mahorkalta. Ja asuntojakin täällä rakennetaan bensa-asemien yläpuolelle. Ja jopa päiväkoteja. Ei näin.

Oslo voittaa:
Urbaani uudisrakentaminen
Osloon viimeisen 10 vuoden aikana suunnitellut uudet kerrostaloalueet kunniottavat vanhaa ja ilahduttavat silmää. Ne sopeutuvat paljon paremmin kaupunkikuvaan kuin Ruoholahtemme ja Arabianrantamme. Lisäksi niissä on ymmärretty piilottaa autot; parkkipaikat ovat kellarikerroksessa.
Liikennekulttuuri
Oslossa autoilija pysähtyy nähdessään jalankulkijan tai pyöräilijän kadun reunassa. Helsingissä on päinvastoin.
- metrolinjasto. Oslossa on kuusi metrolinjaa, Helsingissä yksi plus.
- pyöräily. Oslossa on pyöräkaistoja melko kattavasti suurien katujen varsilla, mutta mikä tärkeämpää, täällä pyöräily on liikenteessä Helsinkiä turvallisempaa, koska muut liikkujat ovat siihen tottuneita.
Lähidemokratia ja kansalaisvaikuttaminen
Oslossa on kuntavaalien yhteydessä kaupunginosavaalit, ja kaupunginosavaltuustoilla (yhteensä 27) on rajallinen määrä valtaa alueensa lähiympäristöön ja kulttuuriin liittyvissä asioissa. Päättäjät tulevat täällä siis aivan eri tavalla tutuiksi kuin Helsingissä. Lisäksi tarjolla on Local Agenda –ryhmiä, joihin kuka tahansa lähiympäristöstään kiinnostunut voi mennä mukaan, puoluekirjasta viis.
Kirjakaupat
Oslossa on kuulemma eniten kirjakauppoja per asukas kaikista Euroopan kaupungeista. En ole käynyt kaikissa Euroopan kaupungeissa, mutta ainakin niitä on paljon enemmän kuin Helsingissä. Levykauppojen tarjonta sen sijaan ei ole laadullisesti kovin häävi.
Ruokakauppojen tarjonta
Etenkin etniset ruokakaupat, joita on tarjolla paljon, laajentavat ruokakulttuuria kiitettävästi. Oslosta ei kuitenkaan saa smetanaa mistään, mistä miinus.
Palkkataso
Jos elinkustannukset ovat Oslossa selvästi Helsinkiä korkeammat, niin alasta riippuen, palkkataso on vähintäänkin 50% yli Helsingin.
Etniset ravintolat, kebab
Koska Oslossa on Helsinkiä enemmän maahanmuuttajia, niin täällä on luonnollisesti myös laajempi etnisten ravintoloiden haitari. Venäläisissä ravintoloissa Helsinki kuitenkin hakkaa Oslon 100-0. Kebab on Oslossa paljon halvempaa kuin Helsingissä, vaikkei se sielläkään kovin hintavaa ole. Tosin kyllä Helsingissä tarjonta on ihan ok laajaa.
Kuntosalit
Oma empiriani rajoittuu Satseihin, mutta Satsien lukumäärässä Oslo voittaa Helsingin noin 7-5. Ja oma elämänperspektiivini on sikäli vääristynyt, että Oslossa niiitä näyttäisi olevan aina reitistöjen varsilla; Helsingissä kuntosali on oma rituaalinsa, joka sisältää saunan lisäksi potentiaaliset saunakaljat päälle. Sellaisen ansaitseekin kun vielä on kävellyt salille 45 minuuttia. Lisäksi näyttäisi siltä, että Oslossa on muutenkin enemmän kuntosaleja.
Vauvakinot
Kun Helsingissä järjestetään vauvakino kerran kahdessa viikossa, Oslossa sellainen on jokaisen viikon neljänä päivänä.

Tasapeli:
Puistot
Helsingissä ja Oslossa lienee suunnilleen yhtäläisesti nk. rakennettuja kaupunkipuistoja.
Kaupunkiluonto
Oslossa koko asutettua aluetta kiertää laaja Oslomarkan metsävyöhyke, joka on suunnilleen Espoon laajuinen. Helsinki saa kuitenkin pisteet siitä, että siellä luonto on tasaisemmin (ja demokraattisemmin) jakautunut eri puolille kaupunkia. Tämä on sekä kansanterveydelle että lajien leviämiselle positiivinen asia.
Energiansäästö
Vaikka Helsinki on valitettavan kivihiiliriippuvainen, niin Oslo taas on pitkälti öljyriippuvainen. Tosin täällä on enemmän valinnanvaraa kotitaloussähkön toimittajissa. Norja on tottunut siihen, että täällä tuotetaan sähköä enemmän kuin kotitarpeiksi; tämä näkyy esimerkiksi siinä, että lähes kaikissa rappukäytävissä palavat valot yötä päivää, eikä niitä saa pois. Helsingin syntinä taas ovat asuntokohtaiset saunat, joista on tullut vakiovaruste.
Kaupunkikuvan siisteys
Jos Helsingissä etenkin rymyjuhlien jälkeen löytyy kaduilta paikoitellen sietämättömän paljon tupakantumppeja, kaljapullon sirpaleita, mäyräkoiran kuoria ja tyhjiä ruokailupakkauksia, niin lukuunottamatta mäyriksiä, roskia on Oslossakin. Oslossa roskat korjataan viikonloppuisinkin. Täällä erityispiirteenä ovat kertakäyttögrillit, joita on puistoissa niin paljon, että niitä saa varoa. Käytetyt grillit eivät kauniiden kesäpäivien jälkeen mahdu grilliroskiksiin, joita täällä kuitenkin on.

Minä ja Barack

Amerikan Yhdysvallat valitsi uudeksi presidentikseen viime yönä Suomen aikaa Barack Obaman. Uskon, että Obaman voitto on erinomainen asia paitsi Yhdysvalloille, myös koko maailmalle: toivon siitä alkavan uuden kauppapoliittisten, diplomaattisten ja sosiaalisten suhteiden liennytyksen sekä aktiivisemman ympäristö- ja sosiaalipolitiikan.

Yhdysvaltain vaalien äänijakauma osavaltioittain on perinteisesti mennyt siten, että itärannikko ja osa pohjoisista valtioista on äänestänyt demokraatteja ja muu maa republikaaneja. Matemaattisesti ottaen Obama voitti, koska hän onnistui valtaamaan jalansijaa epävarmojen äänestäjien keskuudessa, jotka kovina aikoina luottavat hänen talousosaamiseensa McCainia enemmän ja saamaan kannatusta etenkin nk. vaa´ankieliosavaltioissa, joissa äänet jakautuvat yleensä melko tasan demokraattien ja republikaanien välillä.

USA:n presidentinvaalien tuloksesta tiedetään tässä vaiheessa sen verran, että äänimäärässä Obama voitti McCainin 37 miljoonalla äänellä McCainin 35 miljoonaa ääntä vastaan. Suhteellinen ero äänimäärissä ei siis ollut kovin suuri. Kuitenkin, USA:n vaalijärjestelmä perustuu osavaltiokohtaisiin valitsijamiehiin, joissa Obama voitti vastustajansa selvemmin numeroin 297-139.

Suomessa ei ole käytössä kaupunginosademokratiaa, mutta kuitenkin Helsingin kuntavaaleista on saatavilla tarkat äänestysaluekohtaiset tilastot sekä puolueiden että yksittäisten ehdokkaiden saamista äänistä. Tämä äänijakauma voisi ehkä antaa osviittaa siitä, mihin kaupunginosaan kannattaisi asettua ehdokkaaksi mahdollisissa kaupunginosavaltuustovaaleissa. Omat 111 ääntäni jakautuivat kaupunginosittain seuraavasti:

Meilahti 21
Kannelmäki 19
Munkkiniemi 4
Hakuninmaa 4
Malminkartano 4
Alppila 3
Taka-Töölö 3
Lauttasaari 3
Vuosaari 3
Katajanokka 3
Munkkivuori 2
Konala 2
Pihlajamäki 2
Roihuvuori 2
Tammisalo 2
Äänestysalue 090A 2
Etu-Töölö 2
Haaga 2
Pohjois-Haaga 2
Lassila 2
Hietalahti 1
Punavuori 1
Ruoholahti 1
Ullanlinna 1
Etelä-Haaga 1
Sörnäinen 1
Kallio 1
Hietaniemi 1
Ruskeasuo 1
Pikku-Huopalahti 1
Itä-Pasila 1
Hermanni 1
Länsi-Pakila 1
Paloheinä 1
Ylä-Malmi 1
Herttoniemi 1
Puotila 1
Puotinharju 1
Myllypuro 1
Mellunkylä 1
Vesala 1
Laajasalo 1

Kansalaisvaik(e)uttamisen lyhyt oppimäärä Helsingissä – Never trust a smiling socialdemocrat

Kirsikka Bonsdorffin ja Saara Toivosen kanssa Lääkärinkadun alueella Keskuspuistossa lokakuussa 2006. Kirsikka ja Saara eivät ole vastuussa allaesitetyistä mielipiteistä.

Olen aina ollut sitä mieltä, että puoluepolitiikka on kansalaistoiminnan jatke, ja poliittiset puolueet ovat välineitä, joista jotkut ovat parempia välineitä kuin toiset. Liityin Vihreisiin kolmisen vuotta sitten, kuultuani, että rakastamani Keskuspuisto nk.Lääkärinkadun alueelta Laaksossa oltaisiin uhraamassa muutamien satojen etuoikeutettujen asuinmaaksi. Uskoin, että jäsenyys Vihreissä antaisi minulle suoremmat yhteydet päätöksentekoon kuin vapaana kansalaisaktivistina toimiminen ja välineen säilyttää Keskuspuisto kaikkien yhteisenä virkistysalueena. Olen saanut kansalaisaktivistina paljon kontakteja puoluerajojen ylitse, ja kokemuksia, joiden uskon olevan hyödyllisiä ja opettavaisia.

Poliittiset puolueet eivät ole suljettuja salaseuroja. Niissä on kenen tahansa mahdollista vaikuttaa. Esimerkiksi minä olin aloitteentekijänä ja laatijana kesän 2007 puoluekokousaloitteessa, jossa Helsinkiin ajetaan kansallista kaupunkipuistoa, joka turvaisi nykyisiä kaavamääräyksiä paremmin Helsingin viheralueiden säilymisen virkistyskäytössä. Ilokseni tämän aloitteen sisältö on nyt mukana Helsingin Vihreiden kunnallisvaaliohjelmassa.

Miksi sitten kannattaa äänestää Vihreitä? Vihreiden vahvuus on aina ollut tiiviit yhteydet myös ei-puoluepoliittiseen kansalaistoimintaan; me uskomme, että luottamuksen palauttaminen politiikkaan lähtee sellaisesta yhteisöllisyydestä, jossa poliitikot kuuntelevat kansalaisia, eivät vain kuule.

Vuonna 2000 voimaansaatetussa Maankäyttö- ja rakennuslaissa taataan kuntalaisten vaikutusmahdollisuus oman ympäristön suunnittelussa. Kaupunkiamme suunnitellaan sen asukkaille, ja paras kaupunki saadaan siten, että kuntalaiset todella ovat mukana päätöksenteossa. Miten tämä sitten taataan?

Maankäyttö- ja rakennuslaki takaa siis kuntalaisten oikeuden tulla kuulluiksi omaa elinympäristöään koskevissa asioissa. Ei kuitenkaan riitä, että puolueella on korvat; niitä on myös käytettävä.

Vallitseva kaupunkisuunnittelukäytäntö Helsingissä lähtee siitä, että osallisia ovat maankäyttöhankkeiden välittömän lähipiirin asukkaat, yhteisöt ja yritykset. Helsingissä ei kuitenkaan ole kaupunginosademokratiaa, joten kaupunkiympäristön osallisia ovat kaikki kaupunkilaiset. Olen kannelmäkeläisenä puolustanut meilahtelaisten, töölöläisten, laaksolaisten, pikku-huopalahtelaisten, ruskeasuolaisten, paloheinäläisten, malminkartanolaisten, myllypurolaisten, laajasalolaisten ja vuosaarelaisten oikeuksia omiin lähivirkistysalueisiin, koska ne ovat arkiliikunnan kannalta välttämättömiä; lisäksi ne ovat monille ainoa kosketus luontoon.

Tätä kaupunkisuunnittelulautakunnan yhden äänen 5-4 enemmistö ei kuitenkaan ole ymmärtänyt, vaan Kokoomus ja Kokoomuksen salarakkaat, Demarit kaupungin betonoimisessa ovat olleet yksituumaisesti panemassa kaupunkilaisten virkistysalueita muovipussiin. Yhdessä asiassa Kok-dem –puolueessa on kuitenkin sisäinen särö: kun Kokoomus redusoi kuntalaiset kuluttaja-asiakkaiksi ja kunnan valintamyymäläksi, demari tietää kansalaista itseään paremmin, mitä kansalainen haluaa!

Vaikka Helsingissä ei ole kaupunginosademokratiaa – kiitos paljolti Kokoomuksen, joka pelkää sen estävän kaupungin ”järkevän ja kokonaisvaltaisen kehittämisen” – moni kaupunkipäättäjä toimii ikään kuin helsinkiläisten elinpiiri rajoittuisi heidän omalle takapihalleen. Kaupunkisuunnittelupäättäjät tulkitsevat vain kaavoitushankkeiden naapurit osallisiksi; tämä oletettavasti siksi, että näin menetellen heidän vaikuttamisensa on helppo tyrmätä nimbyilynä. Kuitenkin, jos kaupunkisuunnittelupoliitikko esimerkiksi vastustaa Hakaniemen ravintolapaviljonkia, tämä ei ole autoritaarisimman näkemyksen – eli hänen itsensä mielestä - nimbyilyä, vaan kaupungin kokonaisedun ajattelemista.

Luulin aikaisemmin, että Maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämä dialogisuus edellyttäisi kaksisuuntaista kommunikointia, aitoa keskustelua, jossa molemmat osapuolet kuuntelisivat toisiaan ja ottaisivat toistensa ideoista mahdollisuuksien mukaan ns. vaarin. Kun kaavoitustilaisuuksissa, joita kuntalaisten kuulemiseksi järjestetään, laaditaan muistio, johon kirjataan ylös esitetyt kansalaismielipiteet, niin vastaavasti kuntalaisella tulee olla oikeus tehdä muistiinpanot kaupunkisuunnittelupoliitikon kanssa käymistään keskusteluista ilman uhkailuja sananvapauden väärinkäytöstä, ja torumista väärän propagandan levittämisestä. Yksittäisen kuntalaisen on kuitenkin käytettävä kaikki puskaradiokanavansa ja suusta suuhun –menetelmänsä, sillä hänen käytössään ei ole puoluelehdistöä taikka ay-liikkeen avointa kassaa.

Toivon, että sunnuntaisissa vaaleissa mandaatin saa sellainen kaupunkisuunnittelu, jossa kaupunkilaiset tulkitaan kaupunkivaikuttajiksi, ei kaupunkisuunnittelun vaikeuttajiksi. Tätä edesauttaa Vihreiden äänestäminen. Toivon myös, että lautakunnat lisäisivät avoimuuttaan; tähän mennessä aktiivisten kuntalaisten ”karvalakkilähetystöt” ollaan säännönmukaisesti käännytetty Kansakoulukadun ovelta. Lisäksi toivon, että lautakuntiin – siis myös kaupunkisuunnittelulautakuntaan - valitaan alan harrastajia ja asiantuntijoita, jotta vapaasti jyllääville rakennusliikkeille saataisiin demokraattinen vastavoima.

Osallistavaa suunnittelua meillä ja muualla

Agenda 21 on YK:n julistama projekti, jonka tarkoitus on edistää kestävää kehitystä, tukemalla paikallista osallisuutta. Helsingissä Agenda 21:n idean mukaisesti joitakin vuosia sitten perustettiin joitakin paikallisia työryhmiä, jotka eivät kuitenkaan jääneet elämään, ja näyttäisi, että niiden suunnitelmat paikallisen ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän kehityksen edistämiseksi jäivät paperitiikereiksi, eikä vähiten siksi että kaupungin virkamies- ja luottamusmiesjohdossa näyttää puuttuvan visionäärisyyttä ja sen myötä myös halua sitoutua prosessiin. Kun yrityksiltäkin nykyään edellytetään - ainakin paperilla - yhteiskunta- ja ympäristövastuuta, sopisi toivoa, että yhteiskuntakin osoittaisi yhteiskuntavastuuta.

Toisin kuin Helsingissä, Oslossa Agenda 21 otetaan vakavasti. Oslon Sagene-Torshovin Agenda 21 -foorumi toimii pysyvänä ja tunnustettuna oman kaupunginosansa puisto-, kulttuuriperintö- ja osallistamisosastona, eräänlaisena yleisten töiden kansantribuunina. Ryhmään voi ilmoittautua vapaasti, siihen ei ole puoluepoliittisia kiintiöitä. Ryhmä on esimerkiksi kohentanut kaupunginosatalo Sagene samfunnshusetin edessä olevan aukion, Arne Gjestis Plassin, hankkien sinne pingispöytiä, istuimia ja ulkoshakkilaudan, tehden siitä vapaan oleskelun foorumin, juuri sellaisen, joita Helsingistä puuttuu, ollen eräänlainen asukaspuisto. Meillä Helsingissä taas käytetään edellämainittua termiä eufemistisesti, tarkoittaen tosiasiassa leikkipuistoja, joiden tarjonta on lapsi(perhei)lle järjestettyä. Ehkä suomalainen tapa käyttää termiä tavoittelee poliittista korrektiutta, näennäistarjoamalla paikallisille asukkaille näennäisosallistavan paikan?

Kovin hääppöiseltähän Arne Gjestis plass ei näytä, ainakaan harmaana marraskuisena iltana, mutta se kuitenkin toimii kokoontumis- ja puuhapaikkana niin lapsille kuin aikuisillekin.



Lisäksi paikallinen agendaryhmä on masinoinut nimienkeräyskampanjan alueen liikenneolojen turvallistamiseksi ja se suunnittelee alueen historiallisten kohteiden nimikyltittämistä, nostaakseen paikallistuntemusta ja asukkaiden ylpeydentunnetta omasta kotialueestaan. Esimerkkinä tästä voi mainita pitkän ja polveilevan Maridalsveienin, yhden Oslon vanhimmista kaduista, jonne palautetaan mukulakivet.

Maridalsveieniä pohjoiseen Sagene Lunsjbarista (kuvassa näkyvästä pienestä puutalosta vasempaan)



Advokat Dehlis plassin aukio aiotaan myös kohentaa asianajaja Dehli-raukan, kuka lie ollutkaan, arvolle sopivaksi; nyt se on lähinnä holtittoman pysäköinnin raiskaama liikenneympyrä.



Lisäksi ryhmä suunnittelee Torshovin pääkadun, Vogtsgaten jalkakäytävien leventämistä, haluten tehdä siitä siitä moderniin, urbaaniin käyskentelyyn ja oleskeluun soveltuvan shoppailukadun; nykyisellään se on lähinnä ankea liikenneränni.

Sagene-Torshovin paikallisagendaryhmä uskaltaa haaveilla, vaikka kaikista suunnitelmista ei rahan puutteessa tai keskushallinnon priorisointisuunnitelmissa tulisikaan mitään. Ryhmän aikoo palauttaa kymmenisen vuotta pois ollut raitiovaunulinjan. Muistona tästä ajasta ratikkakiskot ovat vielä näkyvillä Sagenen nykyisellään varsin ankealla itä-länsisuuntaisella pääkadulla Arendalsgatalla, jolta ne kääntyvät Bentsebrun sillalle, josta raitiotie jatkuu Torshovin puolelle Vogtsgatalle, jota pitkin nytkin ratikat liikennöivät.

Bentsebrun silta. Tästä ratikka ennen kääntyi Sagenesta Torshovin puolelle.



Agenda 21:n tilaisuudessa paikalla ollut maisema-arkkitehti esitteli suunnitelmiaan kaunistaa Arendalsgata, leventämällä jalkakäytäviä ja istuttamalla kadun varteen puita, tehden siitä "miljøgata" eli ympäristökatu, jonka lukuisilla terasseilla onnelliset sagenelaiset paistattelevat päivää kilvoitellen auringon kanssa.



On hienoa, että uskalletaan haaveilla ja suunnitella kaunista kaupunkia, mutta nähtävästi toisinaan suunnittelijoilta puuttuu realismi ja laskutaito. Nämä tosin puuttuvat suunnittelijoilta usein muutoinkin; inhimillisesti kestävää elinympäristöä suunniteltaessa, historiatietoisuuden ja inhimillisen elämismaailman tuntemuksen puute ovat tosin paljon vakavampia puutteita.

Kavennuksen jälkeen katutilan leveydeksi jäisi 6,25 metriä; nytkin, bussien sivuuttaessa toisensa, katu on jo varsin kapea. Raitiovaunujen kanssa tilanteesta tulisi mahdoton, ei vähiten kadunvarsipysäköinnin takia, sen, joka Kokoomus-Høyren mielestä on välttämätöntä jottei paikallinen elinkeinoelämä kuihtuis pois. Tilaisuudessa väläytettiinkin yhtenä vaihtoehtona ratikkalinjan vetämistä alueen poikki kulkevalle etelä-pohjoissuuntaiselle kokoojakadulle Uelandsgatalle, joka on kaksikaistaisena huomattavasti Arendalsgataa leveämpi.

Uelandsgatan ja Arendalsgatan risteys etelään päin. Uelandsgata on suora, alamäkeen viettävä ränni Oslon keskustaan. Geitmyrsveieninä jatkuva Arendalsgata vie sekin keskustaan.



Uelandsgatan ja Arendalsgatan risteys pohjoiseen päin. Ehkä tästä tulisi kulkemaan Sagenen uusi ratikka?



Oslon keskushallinnon tehtävänä - kuten keskushallinnon tehtävänä aina ja kaikkialla - onkin priorisoida, eli suomeksi, puhaltaa paikallinen puuhastelu poikki. Sageneen voidaan toki tavoitella yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista, mutta Sagenen ratikka ei kuulu lainkaan Oslon ratikkaohjelmaan.

Vaikka kaikista Sagene-Torshov -agendaryhmän suunnitelmista ei tulisikaan mitään, siitä voitaisiin Helsingissäkin ottaa mallia siinä, miten paikalliset asukkaat otetaan mukaan suunnittelemaan kaupunkiaan. Helsingissä voitaisiin ottaa mallia Sagenesta myös joukkoliikenteen priorisoimisessa; Sagenessa ymmärretään seurata kansainvälisiä kokemuksia siitä, mitä joukkoliikenteen tarjonnan lisääminen tekee yksityisautoilulle. Esimerkiksi Pariisissa yksityisautoilun ajosuoritteiden määrä on jo laskussa. Samalla autojen ajonopeuksia uskalletaan rajoittaa.

Vaikka Suomi on EU:n jäsen ja Norja ei ole, agendaryhmä on mukana EU:n kansalaisten paikallista osallistumista tutkivassa ja kehittävässä People & Politics -hankkeessa. Hanke antaa mahdollisuuksia lainailla parhaita käytäntöjä esimerkiksi vaikka Romaniasta. Suomesta niitä ei kannata lainata, sillä me olemme paitsi ilmastopolitiikan, myös kansalaisosallistumisen kehitysmaa.

Kwakiutl -intiaanit tunnetaan potlatch-rituaalistaan, jossa varallisuus osoitetaan sillä, kuka pystyy tuhoamaan rituaalissa eniten omaisuuttaan. Etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa kilpaillaan hyvistä veronmaksajista, tämä ilmenee viheralueiden - kansallis- ja kansalaisomaisuutemme - kaavoituskilpailuna tonttimaaksi.

Nyt on kuitenkin näkyvillä ensimmäisiä merkkejä suunnitteluhegemonian murtumisesta, ottamalla kansalaisetkin mukaan tähän iloiseen kulutusjuhlaan. VR:n edesmenneiden makasiinien tapauksessa tosin asiasta kiinnostuneet kansalaiset osasivat ilmoittautua peijaisiin ihan itse. Nyt asiasta kiinnostuneille on suotu mahdollisuus ilmoittautua mukaan ideoimaan Helsinkiin suunniteltua uutta Kuninkaantammen asuinaluetta, joka tosin tulee perustumaan yksityisautoiluun ja joka - taas - tulee laventamaan määrittelyä siitä, mikä ei oikein ole Keskuspuistoa. Näin kansalaiset otetaan mukaan ainakin oman elinympäristönsä tuhoamiseen. Toivottavasti vastikään kaupunkisuunnittelutoimen apulaiskaupunginjohtajaksi valittu Hannu Penttilä kykenee puhaltamaan tämän potlatchin poikki, tai edes tulisi oikein hyvät potlatch-juhlat!

Kunnallis- ja kaupunginosavaalit Norjassa

Oslon keskustasta 6,7 kilometriä sijaitseva Sognsvannin järvi on erittäin suosittu ulkoilupaikka, ja siellä viimeisenä vaaleja edeltävänä viikonloppuna puolueet taistelivatkin äänestäjistä. Kuvan esittämä kyltti on heti suosituimman esitteiden jakelupaikan vieressä; mihin suuntaan sitä nyt oikein pitäisi mennä?

Tänään - maanantaina 10.9.- Norjassa pidetään kunnallisvaalit, joissa erotuksena Suomeen on se, että samalla valitaan edustajat myös kaupunginosavaltuustoihin. Kaupunginosavaltuustoihin valituksi tuleminen ei riipu siitä, mikä on kaupunginvaltuuston kokoonpano: kyseessä on kaksi erillistä vaalia. Seuraavassa pieni katsaus vaalijärjestelmään, vaaliteemoihin ja tärkeimpiin keskustelunaiheisiin:

Norjan kunnallis -ja kaupunginosavaaleissa voi äänestää puoluetta tai henkilöä tai molempia. Jos päättää, mille puolueelle haluaa antaa mandaattinsa, voi jättää kyseisen puolueen vaalisetelin uurnaan, ja silloin ehdokkaiden henkilökohtaiset äänimäärät määräytyvät puolueen sisäisen ehdokasasettelupriorisaation mukaisessa järjestyksessä. Eniten suhteellisia ääniä saavat listan 10 ykkösehdokkaaksi määriteltyä kandidaattia, jotka jakavat keskenään oman listansa äänistä 25% (vertailun vuoksi, Oslossa puolue voi asettaa 65 ehdokasta listalleen).

Puolueen ehdokkaista voi myös rastittaa niin monta kuin haluaa; jos esimerkiksi rastittaa puolueelta A 7 ehdokasta, listalle ylimmäksi asetettu ehdokas saa 1/7 äänen, toiseksi asetettu ehdokas 2/7 ääntä ja niin edelleen. Lisäksi on mahdollista äänestää ehdokkaita useammasta kuin yhdestä puolueesta; jos esimerkiksi jättää vaaliuurnaan puolue A:n vaalisetelin, jossa on rastitettuna 5 nimeä ja lisäksi jättää vielä puolue B:n vaalisetelin, jossa on rastitettuna 2 nimeä, tällöin puolue A saa äänestäsi 5/7 ja puolue B 2/7.

Norjan johtava alumiini- ja energiayritys Hydron viestintäjohtaja oli siirtänyt yrityksen varoja omalle yksityistililleen Sveitsiin, ja tässä rahankätkennässä häntä auttoi hänen isänsä Per Ditlev-Simonsen, joka oli Oslon pormestari. Høyreä edustava Ditlev-Simonsen erosi Oslon pormestarin paikalta, mutta vahinko oli jo tehty, ja Høyren moraalikäsitykset ovatkin antaneet paljon keskustelemisen aihetta. Høyrea kiinnostaa myös saada Oslon kadut turvallisiksi kaikille, ja tässä voi kokea deja vu -ilmiötä suomalaisen kokoomuksen kanssa; Høyre ei tarkoita, että kadut pitäisi tyhjentää autoista tai karkkeja jakavista Høyre -namusedistä vaan huumausaineita viattomille ohikulkijoille tarjoavista häiriköistä.

FrP eli Fremskrittspartiet (Edistyspuolue) sisältää tahattoman ironian jo nimessäänkin, sillä puolue ajaa populistisesti kuntakohtaisia maahanmuuttajakiintiöitä. FrP:n sanoma on kuitenkin purrut Norjassa aivan eri mittakaavassa kuin meikäläisten Perussuomalaisten, ja se on todellinen voima, ei lahj(om)aton kuten Vennamon puolueen pesänjakajat. FRP ei suoranaisesti loista ympäristöpuolueena, vaikkakin se olisi hyväksymässä enemmistön tahtoman ruuhkamaksun Osloon, tosin ehdotetun 80 kruunun sijasta 20 kruunua.

Sentre eli Keskusta on Norjassakin agraaripuolue, josta ei saa uskottavaa yleiskeskustalaista puoluetta vaikka voissa paistaisi.

KrF eli Kristliga Forbundet vastaa melko tarkkaan meidän kristillisdemokraattejamme, myös kooltaan, ollen kuitenkin ehkä hieman suomalaisvastinettaan vähemmän arvokonservatiivinen.

Venstre on nimestään (Vasen) huolimatta liberaalioikeistolainen tai ainakin keskustalainen puolue, joka yrittää omia itselleen sitä paikkaa, joka Suomessa kuuluu Vihreille, tituleeratesaan itseään Norjan ympäristöpuolueena. Venstre on Oslon valtuustossa vaa'ankieliasemassa, taaten FrP:lle ja Høyrelle työrauhan, jossa ne voivat toimia kuin oikeistoenemmistö ikään, ollen heidän "hiljainen yhtiökumppaninsa"

AP (Arbeiderpartiet) eli Työväenpuolue on Norjan suurin puolue, ja puheenjohtaja Jens Stoltenberg on Norjan pääministeri. Norjan vastine Suomen demareille, ja joissakin kolumneissa onkin ehdotettu, että he muuttaisivat nimensä sosiaalidemokraateiksi.

SV (Sosialistiske Venstre) eli sosialistinen vasemmisto vastaa täkäläistä Vasemmistoliittoa logoaan myöten, kun taas
RV (Rød Valgallianse) eli punainen vaaliliitto vertautuu Suomen taistolaisiin, ollen SV:tä radikaalimpi. RV on avoimen kielteinen Euroopan intergraatiota kohtaan.

MdG (Miljøpartiet de Grønne) toimii kuin ammattimainen poliittinen puolue, saamatta kuitenkaan edustajiaan vaalitentteihin, ja kaupunginosien keskustelutilaisuuksissakin paikalliset vihreät loistavat poissaolollaan. MdG vaikuttaa paperipuolueelta, vaikka se lähteekin suurilla listoilla ainakin Oslon valtuustovaaleihin. Saadessaan edustajiaan kaupunginvaltuustoon tai kaupunginosavaltuustoihin MdG tekisi historiaa, sillä nyt sillä ei ole ainuttakaan edustajaa ainakaan Oslon kaupunginvaltuustossa tai edes kaupunginosavaltuustoissa.

Vinkiksi Suomen demareille: ruusujen sijasta kannattaisi jakaa omenoita tai päärynöitä, kuten AP. Niitä voi syödä.

Vaalien tulokset ilmestyvät näille sivuille myöhemmin, mutta otsikkoa klikkaamalla ne voi myös tarkistaa.

Offisiellt: Michael Perukangas er osloboere

I lørdag har jeg fätt fødselsnumret mitt og er offisiellt en osloboere. Desverre kan jeg ikke stemme i det her kommune- og bydelsvalget; för å kunne gjøre slikt, borde jeg har registrert meg føre den første juni.

Oslossa kusti polkee lauantaisinkin, ja sain tiedon siitä, että olen taas henkilö. Sain norjalaisen henkilötunnuksen, mikä tarkoittaa sitä, että olen oikeutettu esimerkiksi kirjastokorttiin, verokorttiin, pankkitiliin ja puhelinliittymään. Ensi maanantain kunnallis- ja kaupunginosavaaleihin en valitettavasti ehdi mukaan; minun olisi pitänyt kirjoittautua oslolaiseksi jo ennen kesäkuun alkua.

Kunnallisvaaliraportti seuraa tällä sivulla myöhemmin.