Tapaa minut!

Minut voi tavata vaalien alla ainakin seuraavissa paikoissa ja seuraavina aikoina:

Perjantaina 5.10. kello 19-21 Bar Soho. Paikalla myös Pekka Haavisto!
Tiistaina 9.10. klo 17.30-18.30 Porvoon pääkirjasto: vaalipaneeli ekotehokkuudesta, kirjallisuudesta ja vanhustenhoidosta.
Lauantai 13.10. klo 10-13 Vaaliteltta Lundinaukiolla (ja klo 13-16 Ekotehopäivä Taidetehtaalla)
Maanantai 15.10. Peukuta Porvoo paremmaksi -talkootapahtuma alkaen 17.30 Sibeliusbulevardin kaistojen välissä olevalla viherkaistaleella ja polulla. 
Torstai 18.10. klo 18-19 Mielenterveyskuntoutujien klubitalo, Kaivokatu 37
Perjantai 19.10. Porvoon uimahallin kahvila klo 17-18
Lauantai 20.10. klo 10-13 Vaaliteltta Lundinaukiolla ja ehkä vihreä pyöräretki alk. klo 15. Lähtö jokirannasta Aleksanterinkadun sillan vierestä.
Perjantai 26.10. Porvoon uimahallin kahvila klo 17-18
Lauantai 27.10. klo 10-13 Vaaliteltta Lundinaukiolla

Päivitän kalenteriani sitä mukaa kun tapahtumat täsmentyvät. Myös vaalipäällikköni pyrkii olemaan paikalla.

Kaupungissa ei saa uida

Kuntouimarille kesä on turhauttavaa aikaa, etenkin jos sattuu asumaan pikkukaupungissa. Helsingissä sentään Uimastadika ja Kumpulan maauimala palvelevat kuntouimaria uimahallien sulkeuduttua, mutta Porvoossa on vain luonnonvesiä ja Kokonniemen plotti.

Kyllä suhteellisen hyvässä kunnossa oleva ihminen, kuten minä pärjää, hammasta purren. Voi - jos tulee hengenhätä - polkea Monninkylän maauimalaan, joka on muuten mainio paikka paitsi ettei siellä voi jättää arvoesineitään mihinkään kun ei ole pukukaappeja. Mutta niin ei tee esimerkiksi toipilas, jonka pitäisi kuntouttaa itseään leikkauksesta tai sairaudesta, ja vesijuoksu tai kevyt uinti olisivat hänelle oikeastaan ainoaa sopivaa liikuntaa.

Luonnonvedet eivät ole kaikkien saavutettavissa, ja Kokonniemen plotti on äkkisyvänä kaikkea muuta kuin ideaalinen kuntouimiseen. Parhaassa mahdollisessa maailmassa siis uimahalli olisi auki vuoden ympäri, etenkin ei-niin-parhaassa-mahdollisessa-kesäsäässä.

Myös kesäksi kotipaikkakunnalleen jääviä tulee palvella, eikä olettaa normatiivisesti että kaikki lähtevät mökeille, etenkin kun kaikilla ei ole lomaa, ei mökkiä eivätkä kaikki siitä edes perusta. Suomea ei pidä sulkea kesäksi!

Porvoon Liikenne, ilman vaihtoa

Porvoossa on julkista liikennettä sentään muutaman bussilinjan verran. Kaupunki on kuitenkin aika hajanainen, ei vähiten maalaiskunnan liittämisen takia. Kun eilen Grandin isossa salissa oikeastaan perussuomalaisia lukuunottamatta kaikki ryhmät olivat valmiita keskustelemaan erilaisista suur-Porvoon malleista, joiden ajatuksena oli se, että nykyistä suurempi kaupunki voisi taata peruspalveluiden saatavuuden, sen sijaan saavutettavuudesta ei puhuttu oikeastaan mitään.

Mitä suuremmaksi Porvoo kasvaa, sitä enemmän sinne muodostuu joukkoliikenteen katvealueita. Asiaa ei yhtään auta se, että nykyisellään Porvoon joukkoliikenteessä jokaisesta bussimatkasta pitää maksaa erikseen. Näinhän ei tietenkään tarvitse; suurkaupungeissa matkalipulla pääsee tietyn ajan kuluessa, joka on Helsingissä tunti ja seututariffialueella se on tainnut olla puolitoista tuntia. En usko, että Porvoon Liikenne kärsisi tästä vaihdosta tappiota, koska vaihdottomuus lienee monilla kynnyskysymys. Nyt Porvoon keskustassa sentään voi asua ilman autoa. Mutta Pukkilassa tai Pornaisissa tämä on hankalampaa, ja vaikka terveyskeskus tuotaisiinkin bussilla mökin mummon luokse, ei voi olla aiheellista että pukkilalainen tai pornaislainen joutuu vaihtamaan bussia päästäkseen esimerkiksi TE-toimistoon. Siitä tulee työttömälle aika kallis reissu, 9,60 € meno-paluu niin kutsutun siirtolipun kanssa. Ja jos Pornaisten terveyskeskuksesta todella laboratorio tultaisiin ulkoistamaan Nikkilään, en ymmärrä, miten tämä reissu onnistuu siltä samalta mökin mummolta, joka oli saanut yllätyksekseen huomata että apteekki olikin mennyt jo kiinni.

Porvoo saa minun puolestani kasvaa vaikka Itä-Uusimaan synonyymiksi. Samalla kuitenkin täytyy huolehtia palveluiden saavutettavuudesta, niin kaupallisten kuin julkistenkin. Jos suur-Porvoo tulisi tarkoittamaan kuolinkelloja esimerkiksi Askolan lukiolle, sen pitää vastaavasti tarkoittaa myös nuorten työpajapalveluita pornaislaisille ja myrskyläläisille. Ja suur-Porvoo tulee tarkoittamaan väistämättä kantakaupungin altistamista kasvavalle mopo-, moposkootteri- ja mopoautorallille. Pitäähän askolalaisten, pukkilalaisten ja myrskyläisten nuorten päästä näkemään ja näkymään.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden lisäksi palveluita ovat myös julkinen liikenne ja muu infrastruktuuri, ulkoilualueet ja ekosysteemipalvelut. Näihin kaikkiin kohdistuu kasvavassa kunnassa lisääntyvä kysyntä, ja on aivan oikein, että esimerkiksi askolainen maksaa veroäyrissään oman paikallisen uimahallinsa eli Porvoon uimahallin ylläpitämisestä. Varmasti palveluntuotannossa on tehostamisen varaa, mutta kasvavassakin kunnassa lapset ja vanhukset on hoidettava ja koululaiset opetettava, vaikka nämä olisivatkin huoltosuhteen rasitteita. Lapsien varaan ei toivoa kannata laskea, sillä Suomessa kotipaikkansa saa valita vapaasti. Ellei sitten koko Suomea liitetä Porvooseen?

Kunnallisvaaliehdokkaaksi!

Porvoon Seudun Vihreät valitsi viime torstaisessa (29.3.) kevätkokouksessaan ensimmäiset kuntavaaliehdokkaansa, Tatu Chanthin ja minut. Tulen pitämään vaaleissa ainakin virkistysalueiden, liikunta-, kulttuuri- ja nuorisopalveluiden puolia. Tulen vahtimaan, ettei esimerkiksi Toukovuoren kaavoitus tule johtamaan siihen että porvoolainen lenkkeilijä ei joudu hyppäämään autoon - tai bussiin - ja ajamaan Helsinkiin etsiessään ulkoilureitistöjä. Nuorisopalveluista olen perehtynyt erityisesti työpaja Do It:in toimintaan, jossa haastattelin valmentautujia ja tein osallisuusharjoituksia pari vuotta sitten. Odotan myös mielenkiinnolla, millaisen piristysruiskeen Taidetehdas antaa kaupungin kulttuurielämälle. Arvostan suuresti myös hienoa uimahalliamme ja pääkirjastoamme.

Kuntauudistushankkeen näen mahdollisuudeksi lopettaa ympäristökuntien vapaamatkustamisen. Mahdollisen suurkunnan vastapainoksi tarvitaan kylävaltuustoja paikallisen ympäristön kehittämiseen ja palveluiden kohdentajina. Kuten edellisestä kirjoituksestani kävi ilmi, pidän Porvoon keskustan tyhjentämistä palveluista vääränä politiikkana. Maakunnan keskuksessa, jonne asioidaan päivittäin esimerkiksi Askolasta, Lapinjärveltä ja Pukkilasta, tulee keskeisimpien niin julkisten kuin yksityistenkin palveluiden sijaita kaupungin keskustassa. Tämä on kaupungin omien etujen mukaista, ei vain kaupungin ja lähiympäristön asukkaiden palvelemista vaan myös turistien.

Mielipiteistäni ja toiminnastani kiinnostuneiden kannattaa seurata tätä sivua, lisäksi Porvoon Vihreiden Facebook-ryhmää ja www-sivua www.porvoonvihreat.fi. Huomenna ainakin aion osallistua Grandissa alkaen klo 18 pidettävään keskustelutilaisuuteen kuntauudistuksesta.

Kuntien tappolista?

Kuntatyöryhmän paljon odotettu esitys uudesta kuntajaosta saatiin eilen. Se perustuu työssäkäyntialueisiin, asiontiin, liikenneyhteyksiin ja sosioekonomisiin taustamuuttujiin. Sitä en tosin tiedä, miten näitä tekijöitä on painotettu. Kulttuuritekijät - siis sekä esimerkiksi murrealueet että toimintakulttuuriin liittyvät erot - on myös ainakin julkilausutusti tässä unohdettu. Maakuntien rajat ovat usein paitsi murrerajoja, myös itäisen ja läntisen mentaliteetin rajoja.

Kun pääministeri Katainen lausui tavoitteekseen että kuntien loppuluvun pitäisi olla sata, kuntia ei kuitenkaan pidä yhdistää mekanistisesti siten, että lähtökohtana on tietty kuntien maksimilukumäärä johon on päästävä hinnalla millä hyvänsä. Kuntia tulee tarkastella palveluiden tuottamis- ja tarjontayksikköinä, ja lähteä tältä pohjalta tekemään kuntien mahdollista yhdistämistarkastelua. Palveluissa on huomioitava sekä kaupalliset että julkiset palvelut.

Otan kotimaakuntani Uusimaan lähempään tarkasteluuni, koska tunnen sen parhaiten. Ehdotus loisi ison metropolin lisäksi kaksi Keski-Uusimaan kuntaa ja yhden ison, joka nielaisisi miltei koko itäisen Uusimaan. Ainakaan ei kannata liimata kolmea maalaiskuntaa - Mäntsälää, Pornaista ja Askolaa - yhteen. Mäntsälä kannattanee yhdistää Hyvinkäälle, jonne mänttiläläiset - ilmaisu on paikallisasukkaiden käyttämä - menevät esimerkiksi sairaalaan ja uimahalliin, Askola taas kannattanee liittää Pukkilan kanssa Porvooseen, koska sieltä tullaan Porvooseen usein opiskelemaan ja harrastamaan; lisäksi Askola ja Pukkila tekevät keskenään koulutusyhteistyötä.

Ja jotta Pornainen ei jää yksin, se voitaisiin liittää Porvooseen. Tässäkin on tosin ongelmana se, että pornaislaiset käyttävät nyt Nikkilän palveluita, joten pohjois-Sipoon ja Pornaisten väliin ei kannata pystyttää vallihautaa. En myöskään olisi niin varma, minne raja Kirkkonummessa sijaitsevan Veikkolan ja Vihdin Nummelan väliin pitää ja kannattaa pystyttää. Esimerkkejä on lukemattomia. Luultavasti kuntarajat kannattaa laittaa kokonaan uusiksi, ja pyyhkiä vanhat rajat ensin kokonaan pois.

Jotkut kuntaliitokset ovat kulttuurisyistä hankalia, eivätkä toteutune ilman pakkoa. Esimerkiksi käyköön Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun raja-alue, jossa Vaalan ja Muhoksen väli on vuorattu lasivillalla ja piikkilangalla. Tiedän kokemuksesta, selvitettyäni vuonna 2010 valtakunnallisesti nuorisopalveluiden saatavuutta, että palveluiden käyttö ja suunnittelu yhteistyössä maakuntarajan ylitse ei kerta kaikkiaan ole mahdollista.

Itä- ja Länsi-Suomen raja on muutenkin hankala. Jotkut liitosehdotukset taas pilkkovat keinotekoisesti alueet, jotka jo nyt astuvat yhdellä jalalla yhteen, toisella jalalla toiseen ja kolmannella... Esimerkiksi Sysmän, Hartolan, Joutsan, Pertunmaan ja Luhangan alue on Päijät-Hämeen, Etelä-Savon ja Keski-Suomen harmaata rajavyöhykettä, ja jos osa tästä alueesta liitetään Jyväskylään ja osaa taas kytketään suur-Lahden periferiaksi, alueellinen yhteistyö ei ainakaan helpotu.

Kaksikielisyyden puolustaminen ei käy liitosten vastustamisen kriteeriksi, sillä totta kai isompi kunta pystyy helpommin houkuttelemaan toista kotimaista kieltä osaavia työntekijöitä ja tarjoamaan palvelut toisella kotimaisella. Tämä pätee niin suur-Lohjassa kuin suur-Porvoossakin, jotka toisivat esimerkiksi Vihdin ja Askolan harvoille ruotsinkielisille äidinkieliset palvelut. Aivan eri asia toki on niiden palveluiden saavutettavuus; pääseekö esimerkiksi entiseltä Karjalohjalta aikuisten oikeasti mitenkään Nummi-Pusulaan?

Olen kirjoittanut kunnista aiemminkin; kannattaa katsoa tuoreehko bloggaukseni Katainen varmisti Keskustan vaalivoiton ja lisäksi kuntien roolista nuorisotakuussa
http://perukangas.blogspot.com/2011/03/kuntien-ehkaistava-nuorten.html

Tämän bloggauksen otsikkoa klikkaamalla pääsee Iltalehden verkkosivun karttaan, jossa voi maakuntakohtaisesti katsoa kuntatyöryhmän ehdotusta.

Helsinki vs. Oslo

Missä Helsinki hakkaa Oslon? Entä missä Oslo taas on Helsinkiä parempi? Seuraavassa vertailen kahta kotikaupunkiani; jotkut asioista kuuluvat elämänlaatuun ja jotkut taas ovat luonteeltaan objektiivisempia. Numeraalisia faktoja haluavat voivat tarkistaa tilastoista.

Helsinki voittaa:
Kierrätys
Vaikka Helsinkikään ei ole mikään kierrätyksen mallikaupunki, niin Oslossa heitetään biojätteetkin sekajätteisiin poltettaviksi. Vaikka äskettäin alkoi jätteiden lajittelu indeksoimalla palavat roskat vihreisiin pusseihin, ihan liikaa riippuu yksittäisestä keräilijästä ja jätehuoltoyhtiöstä. Tervetuloa kivikaudelle.
Lenkkeilymahdollisuudet
Helsingissä pääsee miltei missä tahansa suoraan kotiovelta kohtuullisessa ajassa metsään tai ainakin kunnolliseen puistoon. Oslossa on kyllä hieno kaupunkimetsä, Oslomarka, mutta sinne pitää mennä useimmista kaupunginosista bussilla tai metrolla. Lisäksi oslolaisista urheilukaupoista ei saa kenkämerkkiäni. Norjassa asuessani jouduin hakemaan kenkiä Suomesta.
Uimapaikat
Helsingissä on alueellisesti melko kattava uimahalliverkosto; Oslossa taas suuri osa uimahalleista on joko remontin takia suljettu, altaat liian lyhyitä tai ne sijaitsevat voittopuolisesti kaukaisissa lähiöissä. On täällä sentään Frognerbad, paikallinen Stadikka.
Asunnot
Helsinkiläiset asunnot ovat voittopuolisesti paremmassa kunnossa ja paremmin varustettuja kuin oslolaiset. Oslossa tuplaikkunat ovat ylellisyyttä, ja home- ja asbestivauriot tavallisia vanhoissa taloissa.
Taidegalleriat
Helsingissä näyttäisi olevan paljon enemmän gallerioita pelkästään Rööperissä kuin koko Oslossa. Oslon tilannetta hieman parantaa se, että täällä on Munch-museo.
Maitotuotteet
Norjasta ei saa mistään smetanaa. Ja rahkaa ja kermaviiliäkin sovelletaan. Ei näin. Moni lajike jää syntymättä.
Pizza
Maksaa ravintolasta tilattuna Oslossa 15-20 euroa; vertaa Helsingin hintatasoon, joka on 5-10 euroa.
Hintataso
Yleinen hintataso on näppituntumalta Helsingissä 20-30%% alhaisempi kuin Oslossa; tosin palkkatasossa on vielä selvästi suurempi ero vastaavasti Oslon hyväksi.
- asuminen: sekä omistusasuminen että vuokra-asuminen on Oslossa vähintäänkin 20-30% kalliimpaa kautta linjan kuin Helsingissä, toki suurin alueellisin vaihteluin.
- päivittäistavarat: vaikka Helsingissä elintarvikkeiden hinnat ovatkin nousseet vuoden aikana tuntuvasti, niin edelleenkin Oslossa selkeästi Helsinkiä kallimpaa on tupakka, alkoholi ja maitotuotteet. Kala ja äyriäiset ovat sen sijaan Oslossa halvempia; samaten laaja etnisten ruokakauppojen tarjonta tuo mausteet, riisit, nuudelit ja maustekastikkeet sekä harvinaiset hedelmät ja vihannekset kuluttajien ulottuville Helsinkiin verrattavilla hinnoilla.
Katujen talvikunnossapito. Tässä on apulaiskaupunginjohtaja Saurilta julkisen anteeksipyynnön paikka henkilöltä, joka on joutunut liian monasti olemaan rikkinäisenä puhelimena. Jos Helsingissä viimeisen kahden harvinaisen lumisen (ja kylmän) talven aikana 30 sentin yön aikana kehkeytynyt lumikerros tekee monien, ei vähiten lastenvaunuja työntävän yksinhuoltajan arjen mahdottomaksi, Oslossa se on sitä 4-5 kuukautta vuodesta, ellei ilmastonmuutos etene ja kunnolla.
Hengitysilma
Oslossa ainakin kantakaupungin valtatuoksuna on Petteröe-tupakka, vaikka Norjassa tupakointi on tilastollisesti lähes sukupuuttoon kuollutta. Se haisee mahorkalta. Ja asuntojakin täällä rakennetaan bensa-asemien yläpuolelle. Ja jopa päiväkoteja. Ei näin.

Oslo voittaa:
Urbaani uudisrakentaminen
Osloon viimeisen 10 vuoden aikana suunnitellut uudet kerrostaloalueet kunniottavat vanhaa ja ilahduttavat silmää. Ne sopeutuvat paljon paremmin kaupunkikuvaan kuin Ruoholahtemme ja Arabianrantamme. Lisäksi niissä on ymmärretty piilottaa autot; parkkipaikat ovat kellarikerroksessa.
Liikennekulttuuri
Oslossa autoilija pysähtyy nähdessään jalankulkijan tai pyöräilijän kadun reunassa. Helsingissä on päinvastoin.
- metrolinjasto. Oslossa on kuusi metrolinjaa, Helsingissä yksi plus.
- pyöräily. Oslossa on pyöräkaistoja melko kattavasti suurien katujen varsilla, mutta mikä tärkeämpää, täällä pyöräily on liikenteessä Helsinkiä turvallisempaa, koska muut liikkujat ovat siihen tottuneita.
Lähidemokratia ja kansalaisvaikuttaminen
Oslossa on kuntavaalien yhteydessä kaupunginosavaalit, ja kaupunginosavaltuustoilla (yhteensä 27) on rajallinen määrä valtaa alueensa lähiympäristöön ja kulttuuriin liittyvissä asioissa. Päättäjät tulevat täällä siis aivan eri tavalla tutuiksi kuin Helsingissä. Lisäksi tarjolla on Local Agenda –ryhmiä, joihin kuka tahansa lähiympäristöstään kiinnostunut voi mennä mukaan, puoluekirjasta viis.
Kirjakaupat
Oslossa on kuulemma eniten kirjakauppoja per asukas kaikista Euroopan kaupungeista. En ole käynyt kaikissa Euroopan kaupungeissa, mutta ainakin niitä on paljon enemmän kuin Helsingissä. Levykauppojen tarjonta sen sijaan ei ole laadullisesti kovin häävi.
Ruokakauppojen tarjonta
Etenkin etniset ruokakaupat, joita on tarjolla paljon, laajentavat ruokakulttuuria kiitettävästi. Oslosta ei kuitenkaan saa smetanaa mistään, mistä miinus.
Palkkataso
Jos elinkustannukset ovat Oslossa selvästi Helsinkiä korkeammat, niin alasta riippuen, palkkataso on vähintäänkin 50% yli Helsingin.
Etniset ravintolat, kebab
Koska Oslossa on Helsinkiä enemmän maahanmuuttajia, niin täällä on luonnollisesti myös laajempi etnisten ravintoloiden haitari. Venäläisissä ravintoloissa Helsinki kuitenkin hakkaa Oslon 100-0. Kebab on Oslossa paljon halvempaa kuin Helsingissä, vaikkei se sielläkään kovin hintavaa ole. Tosin kyllä Helsingissä tarjonta on ihan ok laajaa.
Kuntosalit
Oma empiriani rajoittuu Satseihin, mutta Satsien lukumäärässä Oslo voittaa Helsingin noin 7-5. Ja oma elämänperspektiivini on sikäli vääristynyt, että Oslossa niiitä näyttäisi olevan aina reitistöjen varsilla; Helsingissä kuntosali on oma rituaalinsa, joka sisältää saunan lisäksi potentiaaliset saunakaljat päälle. Sellaisen ansaitseekin kun vielä on kävellyt salille 45 minuuttia. Lisäksi näyttäisi siltä, että Oslossa on muutenkin enemmän kuntosaleja.
Vauvakinot
Kun Helsingissä järjestetään vauvakino kerran kahdessa viikossa, Oslossa sellainen on jokaisen viikon neljänä päivänä.

Tasapeli:
Puistot
Helsingissä ja Oslossa lienee suunnilleen yhtäläisesti nk. rakennettuja kaupunkipuistoja.
Kaupunkiluonto
Oslossa koko asutettua aluetta kiertää laaja Oslomarkan metsävyöhyke, joka on suunnilleen Espoon laajuinen. Helsinki saa kuitenkin pisteet siitä, että siellä luonto on tasaisemmin (ja demokraattisemmin) jakautunut eri puolille kaupunkia. Tämä on sekä kansanterveydelle että lajien leviämiselle positiivinen asia.
Energiansäästö
Vaikka Helsinki on valitettavan kivihiiliriippuvainen, niin Oslo taas on pitkälti öljyriippuvainen. Tosin täällä on enemmän valinnanvaraa kotitaloussähkön toimittajissa. Norja on tottunut siihen, että täällä tuotetaan sähköä enemmän kuin kotitarpeiksi; tämä näkyy esimerkiksi siinä, että lähes kaikissa rappukäytävissä palavat valot yötä päivää, eikä niitä saa pois. Helsingin syntinä taas ovat asuntokohtaiset saunat, joista on tullut vakiovaruste.
Kaupunkikuvan siisteys
Jos Helsingissä etenkin rymyjuhlien jälkeen löytyy kaduilta paikoitellen sietämättömän paljon tupakantumppeja, kaljapullon sirpaleita, mäyräkoiran kuoria ja tyhjiä ruokailupakkauksia, niin lukuunottamatta mäyriksiä, roskia on Oslossakin. Oslossa roskat korjataan viikonloppuisinkin. Täällä erityispiirteenä ovat kertakäyttögrillit, joita on puistoissa niin paljon, että niitä saa varoa. Käytetyt grillit eivät kauniiden kesäpäivien jälkeen mahdu grilliroskiksiin, joita täällä kuitenkin on.

Hyvinvointivaltio on universaali ihmisoikeus

Porvaristo, joka on valmis vähentämään hyvinvointivaltion tehtäviä, kattavuutta ja huonontamaan sen laatua, näkee kansalaisuuden asiakkuutena. Kun kansalaisista tehdään asiakkaita, tämä asiakkuus edellyttää kansalaistaitoja. Ei riitä, että on rahaa, jolla ostaa palveluita, vaan on myös osattava ensin kilpailuttaa ja sitten ostaa näitä palveluita. Porvariston ajattelussa hyvinvointivaltio passivoi kansalaiset, invalisoiden heidän asiakkuutensa.

Porvaristo mieltää erheellisesti hyvinvointivaltion palvelut ainoastaan ns. viimesijaisten etuuksien maksamisena. Ei hyvinvointivaltiossa kuitenkaan ole kysymys ainoastaan toimeentulotuesta, asumistuesta, peruspäivärahasta, kansaneläkkeestä ja lapsilisästä. Tähän se sitten porvariston mukaan loppuukin. Ansiopäivärahasta pestään kädet, myöntäen samalla tahtomatta, että valtiovalta on luovuttanut osan vallastaan ammattiyhdistysliikkeille.

Ei hyvinvointivaltion muotokuva kuitenkaan ole edelleenkään tullut valmiiksi. Hyvinvointipalvelu tarjoaa tai ainakin on sitoutunut järjestämään kansalaisilleen muun muassa perusterveydenhuollon, koulutuksen, kirjastot ja muita kulttuuripalveluita, joukkoliikenteen, liikenneväylästön ja puolueettoman oikeuslaitoksen, puhumattakaan ihmisarvoisen elämän perusedellytyksistä. Tällainen yleisesti hyväksytty perusedellytys on mahdollisuuksien tasa-arvo, universalismi. Perustuslaissa vielä erikseen mainitaan tarkempia esimerkkejä siitä, mitä näihin ihmisarvoisen elämän edellytyksiin kuuluu. Näistä esimerkkinä mainittakoon oikeus puhtaaseen, turvalliseen ja viihtyisään ympäristöön, ja vielä lisäksi oikeus (ja mahdollisuus) vaikuttaa tähän ympäristöön.

Jos porvaristo voikin koettaa kiertää ja kieltää universalismin kansalaisasiakkuudella, jossa esimerkiksi terveys- ja koulutuspalveluita saavat vain ne, joilla on joko ihan oikeita tai palveluseteleitä, kukaan ei kuitenkaan ole vielä pilotoinut ihmisarvoseteliä. Ja yllättävän monelle porvarille, jotka äänestävät kukkarollaan valiten yksityisiä terveydenhuoltopalveluja - mikä on ymmärrettävää, koska he ovat ajaneet ensin alas julkisen terveydenhuollon - sopii kuitenkin käyttää kirjastoa, käydä oopperassa, hiihtää Paloheinän laduilla ja uida Pirkkolan uimahallissa, jonka edessä on iiiso parkkipaikka, jonne pääsee ajamaan Kehä ykköstä, joka on sellainen tie, joka on sekin kustannettu verovaroista.

Edward Grieg, kauppakamarit ja uimahallit

Jean Sibeliuksen kotimuseo, Ainola.

Norjan säveltaiteen suuren pojan, Edward Griegin kuolemasta tuli kuluneeksi eilen sata vuotta. Grieg - jonka tuotannosta mainittakoon orkesterisarja Holbergin ajoilta, Peer Gynt -näytelmämusiikki, pianokonsertto, pianosonaatti, fantasia pianolle ja lyyriset kappaleet pianolle - ei kuitenkaan aivan paini Sibeliuksen kanssa samassa sarjassa. Griegiä juhlittiin kulkueella, joka muistutti suurta hautajaissaattuetta, maan tunnetuin nykymuusikko, pianisti Leif Ove Andsnes julkaisi uuden kokoelman vanhoista Grieg-äänitteistään ja maan tv-yhtiö NRK näytti dokumentin Griegin fantasiasta ja esitti Andsnesin konserttinauhoituksen kappaleesta. Otin itse hieman kottia juhlallisuuksista, hankkien Andsnesin vanhemman Grieg-kokoelman. Pian (20.9) Sibeliuksen kuolemasta tulee kuluneeksi 50 vuotta; odotamme juhlallisuuksia.

Kävin eilen Oslon kauppakamarissa puhumassa työnsaantimahdollisuuksistani. Norjassa vallitsee käytännössä täystyöllisyys, mutta täälläkin verkostot ovat tärkeitä. Kun minulle tähdennettiin, että minun kannattaa lähestyä oma-aloitteisesti minua kiinnostavia yrityksiä, kysyin, mitä yrityksiä oikein on, ja mitä toimialoja on. Tiedän, että yksityiselläkin sektorilla voi olla paljon potentiaalisia piilotyöpaikkoja, mutta oma toimintahistoriani ei oikein ole valmistanut minua löytämään niitä. Pitäisi tietää, mistä etsiä, ja mitä. Kun Kauppakamarin edustaja näytti minulle listaa heidän yhteistyökumppaneistaan, tunsin niistä kaksi - ABB:n ja Kvaernerin - koska ne toimivat Suomessakin. Kolmas listan tuttu oli puolisoni työnantaja.

Oslossa vallitsevan virallisen propagandan mukaan Oslo on maailman urheilupääkaupunki. Kuitenkaan innokkaalle kuntouimarille ja kuntolenkkeilijälle Oslo ei ole Helsingin veroinen. Helsingissä pääsee kelpo lenkkimaastoihin Sörnäistä, Kalliota ja Merihakaa lukuunottamatta oikeastaan mistä tahansa omalta kotiovelta, kun täällä taas täytyy ensin hakeutua taajama-alueen ulkopuolelle kaupunkimetsiin. Uimahallit taas ovat Sogn badia lukuunottamatta kaikki esikaupungeissa, enkä tarkoita tällä Sagenea. Kantakaupungin ulkouimala Bjölsen bad on jo suljettu, ja Bislettin uimahalli on kiinni määräämättömän ajan.

Sogn bad on kotoani n. 3 kilometrin päässä, eli olen sittenkin suhteellisen onnekas. Allas on 25-metrinen, eli kuntouimarille käypä mutta kilpauimareille epäkelpo. Uimahalli on omalla tavallaan viehättävän nuhjuinen, mutta siellä on tilaa uida ilman törmäysvaaraa. Erityisen nuhjuisia olivat pukukopit, ja saunassa oli löylynheitto kielletty (sic! mikä sauna se semmoinen nyt oikein on!). Suomalaisen on parempi olla menemättä saunaan ettei suutu.

Uimahalli on varsin huonosti auki, vain kahtena arki-iltana ja kahtena aamuna; lisäksi uimaan pääsee lauantaisin ja sunnuntaisin kello 10-15. Huomioiden Oslon suhteellisen hintatasonkin, uiminen on täällä kallis harrastus. Kertalippu maksaa 69 kurnua, eli reilut 8 euroa, tuplaten Helsinkiin verrattuna. Uiminen lienee täällä myös jossakin määrin underground- tai salassapidettävä harrastus, sillä Sogn bad sijaitsee suuren koulukompleksin sisäpihan peräpäässä. Koska uiminen maksaa lähes yhtä paljon kuin leffalippu, ne ovat ikäänkuin vaihtoehtoisia kokemuksia keskenään: molempi parempi.

Sogn badin kotisivulle pääsee klikkaamalla otsikkoa.

Koirauimarit vs. Mark Spitz: Arvon mekin ansaitsemme

Useimmissa uimahalleissa on oma rata nopeille kuntouimareille, ja hyvä näin. Nopeiden kuntouimareiden ei tarvitse turhautua kierrellessään itseään verkkaisempaan tahtiin uivia, jolloin heidän uintirytminsä voi seota täydellisesti. Verkkaisemmat uimarit taas saavat edetä omassa rauhassaan ilman että he saavat itseään rivakampien vesipetojen peräaaltoja silmänsä, nenänsä ja suunsa täyteen. Miksi sitten uimahalleissa ja -stadioneilla ei ole merkattu omia ratojaan myös verkkaisesti uiville? Leimaamisen pelossa. Kuntoilun kuitenkin pitäisi olla nautinnollista kilvoittelua itsensä kanssa, omaa tahtiaan. Kaikkia hyödyttäisi, jos uima-altaisiin oltaisiin merkattu esimerkiksi yksi rata kilpauimareille, yksi nopeille kuntouimareille (alle 25 minuuttia per kilometri), yksi "tavallisille" kuntouimareille (25-35 minuuttia per kilometri) ja yksi rauhallisille kuntouimareille (yli 35 minuuttia per kilometri). Käytettävissä olevien ratojen lukumäärän mukaan jaottelua voisi tästäkin vielä hienopiirteistää.

Ehdotukseni voi näyttää siltä, että kelloon tuijotteleva suorituskeskeisyys tuodaan kuntoiluun paraatiovista, mutta tämä ei ole tarkoitukseni. Kuntoilun tarkoitus on saada omasta fyysisyydestään nautintoa, tuntea yhteyttä vesielementtiin, tuntea että vesi kannattelee. Uimari osaa kyllä arvioida oman etenemisnopeutensa, ainakin sillä tarkkuudella että osaa löytää omaan vauhtiinsa parhaiten soveltuvan radan.

Miksi tällaista sitten esitän; onko minulla kenties oma lehmä ojassa? Säännöllisenä kuntouimarina, joka ui kilometrin reilun kahteenkymmeneen minuuttiin, en ole liikenteen tukkeena yleensä edes nopeiden kuntouimareiden radalla. En kannata riefenstahllaista ylivertaisen, ruumiillisen suorituskoneen estetiikkaa, vaan sekä gepardi että kilpikonna ovat yhtä arvokkaita. Annetaan molempien kukoistaa omina itsenään!