Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

16.2.2010

Ratikka Munkkivuoreen?

Kaupunkisuunnittelulautakunnan listalta on voinut lukea, että Munkkivuoreen kiirehditään ratikkaa, mikä on ilolla tervehdittävää. Nyt Munkkivuori on joukkoliikenteen pussinperä. Etenkin jos asuu jossakin Ulvilantien alkupäässä, ennen bussin kääntymistä Taiteentekijäntien kautta Talinrantaan, kestää hyvinkin 10minuuttia päästä edes Munkkivuoren ostarille ilman että olisit vielä metriäkään lähempänä Helsingin keskustaa.

Ja ostarilta vasta varsinainen via dolorosa alkaakin. Huopalahdentie on ruuhka-aikana toivottoman tukossa Pitäjänmäen ja Leppävaaran suunnalta tulevia työmatka-autoilijoita, ja 6-7 kilometrin matka bussilla Kamppiin voi kestää puoli tuntia, ja Kruunuhakaan 45 minuuttia. Siksi ratikka olisikin hyvä saada.

Mistä sitten ratikkalinja voidaan vetää Munkkivuoreen? Mahdollisuuksia on kolme:
1) jatkaa nelosta (tai tehdä sille rinnakkaislinja 4A?) Laajalahdentietä ja Turuntien yli. Tämä olisi suorin tie, mutta en usko tähän, koska Laajalahdentie ja sen jatko ovat varsin kapeat.
2) tehdä nelosen reitistä erkaneva reitti. Tässä 4A lähtisi Huopalahdentietä eteenpäin kun taas nelonen jatkaa Puistotietä.
3) jatkaa kymppiä Pikku-Huopalahdesta/Etelä-Haagasta Lapinmäentietä. Kiertäisi aika paljon.

Jos ratikka aiotaan vetää Ulvilantielle,, tämä tarkoittaisi tien leventämistä tai sen tekemistä yksisuuntaiseksi. Ulvilantien leventäminen ei taas ole mahdollista ilman jalkakäytävien poistoa, talojen yksityisten pihamaiden kavennuksia, kadunvarsipysäköinnin poistoa tai puistoalueiden kavennuksia. Kannatan kadunvarsipysäköinnin poistoa.

Ei kommentteja: