Nykyinen koko ikäluokan läpäisevä nuorten miesten asevelvollisuus ei tietenkään ole tasa-arvoinen järjestelmä, eikä naisten osallistaminen aseelliseen palvelukseen sitä sen tasa-arvoisemmaksi tee, oli se sitten vapaaehtoista tai ei. Se, että kaikilla on yhtä kurjaa, ei ole tasa-arvoista, vaan tasaepäarvoista. Niiden syiden lisäksi, joilla tämän systeemin ylläpitämistä perustellaan - yleisen maanpuolustustahdon ylläpitäminen, uskottavan puolustuskyvyn esittäminen (nimenomaan esittäminen, kansainväliset sopimusvelvoitteet - armeijaa voidaan perustella myös ihan puhtaasti itsekkäillä syillä.
Vieläkin on kuulemma ammatteja, joissa armeijan käyminen, siis nimenomaan aseellisena, on meriitti, vaikka tosin en ole koskaan tavannut ketään, jolle tästä olisi ollut työnhaussa muuta hyötyä kuin että ovat voineet laittaa raksin ruutuun kohtaan "on suoritettu".
Armeija opettaa auktoriteettien tottelemista kyseenalaistamatta, mistä ei ole mitään hyötyä. Samalla se kuitenkin opettaa pitkää pinnaa, kykyä purra hammasta vaikka tekisi mieli vähän...
Nykyisellään, parikymppisten nuorukaisten ikäluokan suuren enemmistön läpäisykoneena, armeija pakottaa kohtaamaan erilaisuutta. Tupakavereiksi ja jopa taistelupareiksi saattaa tulla - ja tuleekin - kavereita, joilla on hyvin erilainen tausta ja mahdollisesti jopa maailmankuva kuin itsellä. Tällöin oma maailmankuva avartuu, yhteistoimintakyky kehittyy ja suvaitsevaisuuskin yleensä sivutuotteena lisääntyy.
Armeija opettaa myös sietämään normaaleja kotioloja alkeellisempia elinoloja. Kun oman henkilökohtaisen intimiteetin, saatikka intiimihygienian ylläpito ei ole mahdollista, tämä opettaa elämään sellaisenkin mahdollisuuden kanssa, että esimerkiksi suihku ei toimi tai astioita ei voi pestä.
Monille nuorukaisille armeija on myös ensimmäinen kerta pois kotoa, oman sängyn ja äidin täyttämän jääkaapin luota. Armeija onkin itsenäistymis- ja aikuistumiskoulu.
Tietenkään tämän edelläkuvatun piilo-opetussuunnitelman toteuttamiseksi ei tarvita aseita, enkä aio tuputtaa kenellekään omaa mielipidettäni siihen, pitääkö armeija käydä vai ei. Se on henkilökohtainen ratkaisu. Elämänkokemuksena se on kuitenkin monellakin tapaa ainutlaatuinen, johon osaa suhtautua 20 vuoden perästä nostalgisesti, vaikka kyllä joskus silloin puristikin vanne päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti