Olipa kerran mies, joka ei ollut käsityöläinen, vaan käsitetyöläinen. Tai oli hän siis myös käsityöläinenkin, hän teki raporttia käsityöläisistä. Näpytteli näyttöpäätettä omilla käsillään. Hän uskoi, että jokaista käsitettä vastaa yksiselitteisesti yksi asia, ja päinvastoin. Hän oli myös vakaumuksellisesti sillä linjalla, että jokaista yksittäistä asiaa kuvaava sana on yksiköllinen. Välillä hänen tuli jalkautua, kerätessään aineistoa kansatieteelliseen tutkimukseensa käsityöläisistä, ja näin tehdessään hän jalkautti emo-organisaationsa arvoja. Näiden jalkamarssien tarkoituksena oli paitsi, kerätä aineistoa kuin Lönnrot ikään, myös tarkistaa, missä määrin niihin organisaatioihin, jotka olivat hänen emo-organisaationsa jäseniä, olivat hänen edustamansa organisaation arvot jalkautuneet. Hän oli siis jalkamiehenä jalkauttamisen takuumies.
Kerran hän retkellään tuli risteykseen. Silloin hän muisti vanhan mainoslauseen: miehille, jotka kulkevat omia polkujaan. Omia polkujaan oli hänkin aina kulkenut, silloinkin kun oli jalkautunut jalkautumisen käsitteellistäjäksi, tai siis, käsitteellistämään sitä, miten hänen edustamansa organisaation arvot olivat jalkautuneet ja miten ne oli käsitteellistettyä käsityöläisyyden pariin. Hän alkoi miettimään, kumpaan suuntaan hänen pitäisi kääntyä. Ja koska polkuja oli kaksi, ja koska hän oli aamulla tiedonkeruuretkelle lähtiessään pukenut jalkaansa housut, hän muisti, että koska hänellä on housut, hänellä on myös kaksi jalkaa. Koska hän oli organisaationsa havainnoimaan jalkautunut havaintojen käsitteellistäjä, hän ei kyennyt käsittämään, miten tilanne tulisi käsitteistää. Hän päätti siis jalkautua, varmuuden vuoksi mainoslauseen ohjaamana, kahteen eri suuntaan.
Hän harkitsi ensin tilanteen käsitteellistä haltuunottoa, ja lähteä kävelemään käsillään. Koska hän ei kuitenkaan ollut varma, kumpi olisi se oikea suunta, hänen kätensä sotkeutuivat hänen jalkoihinsa. Hänen vasen jalkansa lähti oikealle ja oikea jalkansa vasemmalle, koska hänellä oli jaloissaan bootsit, jotka kulkivat omia polkujaan. Hänelle kävi todella huonosti: hän meni ensin solmuun ja sitten hajosi, vähintäinkin kahteen kappaleeseen! Ja koska hän oli organisaationsa havainnoimaan jalkautunut havaintojen käsitteellistäjä, emme voi olla lopulta aivan varmoja siitä, miten kaikki tapahtui.
Kun käsitteelliseksi sotkuksi muuttunut käsitetaistelija lopulta löytyi, ensin hänestä ei oikein tiennyt, viedäkö hänet käsi- vai jalkaosastolle, mani- vai pedikyyriin. Lopulta hänet kiidätettiin manipulatiivisen yleispedofilian osastolle, jossa hän herättyään muisti lukeneensa, että hedelmät olisivat terveellisiä. Hänelle tuotiin vuorotellen appelsiineja, omenoita, satsumia, banaaneja, ananaksia ja jopa durianeita! Hän halusi kuitenkin hedelmiä, eikä mikään noista ollut hedelmä. Ne olivat appelsiineja, omenoita, satsumia, banaaneja, ananaksia ja jopa durianeita! Käsitetaiteilija lopulta nääntyi nälkään, sillä hän ei koskaan saanut hedelmiä. Näin hänen hedelmätön elämänsä tuli onnettomaan päätökseen, ja hänen elämäntyönsä käsitetaistelijana jäi hedelmättömäksi.
Nyt hän on paratiisissa. Paikassa, joka on puhdistettu havaintokokemuksista, ja syö hedelmiä. Paljon hedelmiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti