Kun presidentti Niinistö esitti vaalilupauksenaan perustaa työryhmän selvittämään keinoja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi, hänen varmastikin hyvä aikomuksensa on nostattanut harvinaislaatuisen älämölön siitä, sammutetaanko tässä paloa vai kytöä ja millä lääkkeillä, ja kuka sammuttaa. Pääasiallisesti keskustelu on liittynyt eri yhteiskunnallisten sektoreiden vastuunjakoon: siihen, onko vastuussa yhteiskuntamme julkinen palvelujärjestelmä vai perheet ja ihmiset itse. Toinen keskustelunjuonne on liittynyt moraaliseen ärtymykseen siitä, että milläs hauiksella nuo hyväosaiset oikein meitä.
Ei tarvitsisi pallotella syyllisten etsinnässä yhteiskunnan ja ihmisten välillä. Syrjäytymisen ehkäisemisessä avaintoimijana saattaisikin olla kolmas sektori, joka toimii yhteiskunnan ja ihmisten välittäjänä. Onko tämä välittäjä sitten verkko, kitti vai liima, riippuu poliittisesta katsantokannasta. Kolmannen sektorin tärkeät tehtävät liittyvät kansalaisten osallistamiseen, yhteiskunnallistamiseen, heidän yksittäisten elämiensä kiinnittämiseen yhteiskuntaan, mielekkyyden kokemiseen. Toinen kolmannen sektorin tärkeä tehtävä liittyy ihmisten kokemustiedon tuomisessa päättäjien tietoisuuteen.
Kun kirjoitin Hesariin toissa keväänä siitä, miten kunnissa pitäisi yhteisymmärryksessä sekä hallinnolliset rajat että myös sektorirajat ylittäen tehdä nuorisostrategia ehkäisemään nuorten syrjäytymistä ja myös sitoutua toteuttamaan sitä, tämä kirjoitus ( http://perukangas.blogspot.fi/2011/03/kuntien-ehkaistava-nuorten.html ) poiki kokonaisen Tiede-lehden keskusteluketjun, jossa on yli 600 puheenvuoroa ja lisäksi se poiki yhteydenottoja. Yksi kirjoitukseni lukenut äiti oli inspiroitunut kirjoituksestani, ja halusi perustaa nuorten mielenterveysyhdistyksen, johon hän pyysi minua mukaan. Olin juuri vaihtamassa kaupunkia, joten en osannut siinä elämäntilanteessani lupautua mukaan. Toinen yhteydenotto tuli ammattiyhdistysliikkeessä työskentelevältä vanhalta opiskelukaveriltani, joka halusi omalle keskusjärjestölleen vietäväksi eväitä siihen, miten syrjäytyminen voitaisiin ehkäistä työnantajien ja oppilaitosten yhteistyöllä, millaisia haasteita työelämän ja koulutuksen yhteensoveltumattomuuteen liittyy ja mikä voisi olla keskusjärjestön mahdollisuus tässä työssä välittävänä osapuolena.
Kun äsken kirjoitin, että en siinä elämäntilanteessani uskaltautunut lupautumaan mukaan uuteen, perusteilla olleeseen nuorten mielenterveysjärjestöön, oma elämäntilanteeni käyköön esimerkkinä siitä, miksi moni vierastaa nykyisin kansalaisjärjestöissä tapahtuvaa työtä ja osallistuu mieluummin projektiluonteisemmin vapaaehtoistyöhön. Kuitenkin kansalaisjärjestöt antavat toiminnalle puitteet ja kansalaisjärjestöjä kuullaan.
Niin, vielä takaisin siihen syrjäytymisen ehkäisyyn. Kolmas sektori taitaa olla avainasemassa: se paitsi täydentää virallisia palveluverkostoja mutta se myös antaa toimijoille itselleen mielekästä tekemistä ja tuo arvokkaita arjen näkökulmia päättäjien tietoon. Kansalaisjärjestöt antavat arjen kokemustiedolle äänen.
Kun arjen voimavarat eivät riitä, silloin kansalaisjärjestöjen kautta organisoituva vapaaehtois- ja ryhmätoiminta voi olla juuri se tarvittava lisä, kunhan vaan kolmatta sektoria ei "ylennetä" toiseksi, jolloin se ei enää täydennä vaan peräti tuottaa yhteiskunnalliset palvelut. Yksi tällainen arvokasta, monipuolista arjen toimintaa tukevaa työtä tekevä laaja-alainen järjestö on Ensi- ja turvakotien liitto, joka tarjoaa miestyötä, vauvatyötä, doulatoimintaa ja ties mitä, tietystikin ensi- ja turvakotien lisäksi.
Porvoossa tilanne ei ole kaikkein kehnoin. Meillä on jopa lisätty sosiaalitoimeen perhetyöntekijöiden vakansseja. Se kuitenkin on riittänyt lähinnä status quon ylläpitämiseen, eikä perhetyöntekijöiden työaika riitä muuhun arjen tukemiseen kuin keskusteluavun tarjoamiseen. Teenkin vaalilupauksen: haluan vahvistaa eri tilanteissa eläviä perheitä tukevaa vapaaehtoistoimintaa Porvoossa ja Itä-Uusimaalla. Tässä selvitystyössä arvokkaana apuna voisivat olla muut kuntavaaliehdokkaat, joista moni toimii erilaisissa kasvatustehtävissä; lisäksi nykyisistä kollegoistani suurin osa on arjen asiantuntijoita: perheellisiä ja eronneita äitejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti