Kun edesmennyt Vendla-mummoni ensin luuli, että minusta tulee filosofian maisteri ja lopulta sain opetettua, että ei minusta tule filosofian maisteria vaan valtiotieteiden kandidaatti, sitten hän raukka tipahti kuin mummo veneestä kun tuli tutkinnonuudistus ja alempi korkeakoulututkinto muuttui kandista maisteriksi. No, ei olekaan ihme, että hän tämän transitiovaiheen kirjoitti joulukortteihin "calt.yo Michael Perukangas".
Kun tuttavani 4 vuotta sitten ehdotti kunnallisvaaleissaan tittelikseen aktivisti, keskusvaalilautakunta ei tätä hyväksynyt, koska aktivisti varmaankin tarkoittaa heidän silmissään polttopulloja heittelevää kettutyttöä eli terroristia. Nyt 4 vuotta myöhemmin isä ja äiti eivät kelvanneet edustamani vaaliyhdistyksen ehdokkaiden titteleiksi, ei edes sarjakuvataiteilija. Tai eivät edes päässeet isä ja äiti Keskusvaalilautakuntaan asti, vaan pysäytti kerberos.
Ehkeivät isä tai äiti ole ammatteja, mutta sarjakuvataiteilija on. Kysykää vaikka Carl Barksilta. Tai vaikka Jarlan Pertiltä.
Minä olen koulutukseltani valtiotieteiden maisteri. Se istuu minussa kuin tauti, riippumatta siitä, millaista koulutusta vastaamatonta työtä milloinkin teen (kts. aihetta sivuava aikaisempi blogitekstini http://perukangas.blogspot.fi/2012/07/ei-ammattia-ei-identiteettia.html ). Se ei kuitenkaan ole ammattini. Ei se ole kenenkään ammatti. Lääkäri, juristi, suutari tai automekaanikko ovat ammatteja, diplomi-insinööri sen sijaan ei ole. Minä ymmärrän ammatin sellaisen tekemisen nimikkeeksi, johon liittyy selkeästi määriteltävissä oleva ammattitaito, joka hankitaan joko sen nimenomaisen alan ammatillisella koulutuksella tai sitten pitkällisellä sen nimenomaisen alan työkokemuksella. Ammattini ei myöskään ole osastonsihteeri, joka on nykyisen työni nimike.
Esiteollisena aikana ammatit opittiin mestari-kisälli -periaatteella isältä pojalle. Teollisena aikakautena työt ovat teknillis-tieteellistyneet, ja ne on opittu alakohtaisilla ammatillisilla koulutuksilla, joista osa on toteutettu työssä oppimisena esimerkiksi oppisopimuksen kautta. Jälkiteollisena aikakautena jäljellejääneet ammatit ovat jäänteitä. Eikö olisi parasta yleisön- eli äänestäjän palvelua, jos ehdokas saisi kutsua itseään siksi, miksi itsensä mieltää? Luulisi, että ihminen itse tietää parhaiten, mikä hän on.
Ammatin käsite viittaa aikaan, jolloin tittelillä ilmaistiin suhteellisen pysyvää, tekemiseen perustuvaa statusta. Kannattaa lukea siitä, miten jälkiteollinen aika on muuttanut tuotantoa ja myös identiteettejä, esimerkiksi Marshall Bermanin jälkiteollistumistekstin All that is solid melts into the air, tai Lashin, Beckin ja Giddensin kirjaa Refleksiivinen modernisaatio eli Nykyajan jäljillä. Ja varokaa irtipäässyttä kaltiotieteiden maisteria!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti