Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

5.6.2013

Hautausmaat ovat täynnä räikkösiä

Saan yleensä joka-aamuisen pakollisen leuhkutuksen töissäni siitä, millainen liikenne on ollut Mäntsäläntiellä milloin milläkin osuudella, ikään kuin olisi ollut jonkinlainen selviytymisleikki päästä pujoteltua töihin, ikään kuin liikennettä olisi kuin Moskovassa tai Jyväskylän suurajoissa. Ja vaikkei sitä olekaan yhtä paljon, yhtä vaarallista se on, ainakin kun kuuntelee näitä päivittelyitä.

"Sit se Toyota-kuski luuli olevansa jotain ja mä jätin sen kuin seisomaan sataaneljääkymppiä Tuorilan risteyksessä, niin että tietää kuka on kuka".

Kirjoittaessani töissäni päivystyssaneluita, yli 60-vuotiaista suurin tulosyy taitaa olla varomattomuus liikenteessä, ja juuri tänään Hesarissa sanottiin, että Suomi on OECD:n vertailussa tieliikenteen kuolemantapausten vähenemiskehityksessä kuudenneksi viimeinen. Ei mikään ihme. Suomi on täynnä näitä jotka luulevat itseään räikkösiksi. Hautausmaat ovat täynnä räikkösiä.

Ei kommentteja: