Aidan toisella puolella ruoho ei aina ole...

Olen tottunut vihreänä kaupunkiaktivistina kaksinkertaisiin syytöksiin siitä, että olisin muka kaikkea - varsinkin kaavoitusta ja ympäristön kehittämistä ja yleistä "kehitystä" vastustava ja hidastava jarru, mutta näin väittävä ei kyllä ole koskaan asunut pikkukaupungissa tai ylipäätään altistunut naapuruuksille. Oman aktivistiurani vanhetessa, suhtaudun nimbyilyyn aina vain nihkeämmin, etenkin kun olen nyt oppinut tunnistamaan mikä on nimbyilyä ja mikä ei.

Kaupungin rakennustarkastajan täytyy olla epäkiitollinen työ, sillä hän joutuu virkansa puolesta myötäilemään kaiken maailman pikkusieluja, joiden mielestä aidan tai kadun toisella puolella asuvan naapurin roskis, kasvihuone tai grillikatos ovat esteettinen, naapuristosaniteetillinen tai mikä lie moraalinen ongelma tai jotka horaisevat aamukahvinsa väärään kurkkuun nähdessään ikkunastaan ei-niin-sotilaallisesti itseään kantavia heidän mielestään liiaksi dalimaisia ihmishahmoja sattuessaan asumaan liian lähellä naapurin kehitysvammaisten asumisyksikköä, kuten nyt Espoossa viimeksi.

Nämä silkasta katkeruudesta mielisairastuneet pikkusielut eivät kuuluisi kaupunkiin, mutta siltikin todistustaakka jää sille, joka on syytettynä oman ja ehkä siinä sivussa toistenkin ympäristön aktiivisista hoitamis-, kehittämis- ja parantamisyrityksistä.

Sen sijaan kaavoitukseen voi vaikuttaa vain negatiivisesti, jälkikäteisesti valittamalla, jolloin taas todistustaakka on aina valittajalla, siis sillä, joka yrittää käyttää ainoaa hänelle Maankäyttö- ja rakennuslain sallimaa tapaa vaikuttaa ympäristöönsä.

Se, mikä erottaa kaavoitukseen vaikuttamaan yrittäviä kansalaisia ja ammatikseen närkästyviä naapureita, on se, että kaavoituksessa - ainakin silloin kun on kyse liikenneväylien tai asuinalueiden kaavoituksesta - on kyse yhteismaiden puolustamisesta, kuten altruistista intresseistä säilyttää virkistysalue. Naapuriterroristit taas toimivat puhtaasti itsekkäillä motiiveilla, joista tärkein on sadismi. Ilmeisesti ruoho siis tosiaan voi olla toisella puolella aitaa vihreämpää kun sitä pitää niin kadehtia. Nimbyilyn määritelmä siis olkoon: oman naapuruston muutosten vastustaminen itsekeskeisillä motiiveilla.

Mikään julkinen häpeäpaalurangaistus ei taida olla naapurustoaan terrorisoiville pikkusieluille riittävä, sillä nimby ei ymmärrä tekevänsä väärää saastuttaessaan negatiivisuudellaan naapuruston hengen, luullessaan suojelevansa omaisuutensa arvoa. Espoossa yksi tällainen luonnonsuojelija-aktivistiksi naamioitu jo ilmiantoi itsensä sunnuntain Hesarissa. Hänen nimensä on Henrik Lampén.

Pieni vinkki kaikille jotka haluavat yrittää vaikuttaa mihin tahansa omaksi kokemassaan intressissä: koettakaa nyt herran jumala löytää joku yleinen intressi, jota ajatte, ettette näytä niin onnettoman itsekkäiltä. Naamioikaa se nimbyilynne edes vähän paremmin, ainakin jos aiotte minusta hakea liittolaistanne kunnallispolitiikassa.

Ympäristöön vaikuttamisessa on valuvika. Se, että vain negatiivinen vaikuttaminen nauttii lainsuojaa, aiheuttaa sen, että kaikki vaikuttaminen on helppo leimata nimbyksi. Pitäisi olla mahdollista puolustaa ympäristöä myös antamalla puoltoääniä asioille, joiden kokee lisäävän yleistä elämisen ja asumisen ja ympäristön laatua. Miksei minun ole mahdollista puolustaa oman ikkunani alla olevaa naapurini rakentamaa pieteetillä kasattua grillikatosta, joka muka häiritsee naapuria aidan toisella puolella? Nyt yleisen viihtyvyyden lisääminen tai ympäristön yleisen laadun parantaminen ei ole mahdollista. Rakennustarkastajan olisi sitten helppo laskea, saako joku grillikatos enemmän peukutuksia ylöspäin vai alas.



Jos sattuu näkemään sen, minkämerkkisiä aamiaismuroja vastapäisessä talossa syödään, vika ei ole naapurin muroissa vaan sinun silmälaseissasi!