Viime päivinä Hesarissa on keskusteltu runsaasti työttömyydestä sekä yksilötason ongelmana että rakenteellisena, yhteiskunnallisena ongelmana.
Nimimerkki "Filosofian maisteri" ihmetteli (HS Mielipide 10.6), miksi hänen osaamisensa ei kelpaa työnantajille. En tiedä, millaisia töitä hän on hakenut, mutta mitä pikemmin työttömäksi jäämisen jälkeen työnhakija tunnistaa tämänhetkisen työmarkkinatodellisuuden ja ottaa sen kuuluisan lusikan kauniiseen käteensä, sitä lyhyempi tie hänellä on työnhakijasta työntekijäksi.
Huippuosaaminen ei elätä ketään, nöyryys kyllä. Motivaatio antaa nöyryyttä: elatusapua ja asuntolainaa maksavalla työmotivaatio on kunnossa, elintasosta tai suurellisista harrastuksista viis.
Muutama vuosi sitten suoraan kortistoon valmistunut diplomi-insinööriystäväni ehdotti filosofian maisterin tavoin, että työttömien työmarkkinatilanteen parantamiseksi työttömät pitäisi asettaa työnhauissa etusijalle tai jopa asettaa vakituisissa työsuhteissa olevat määräaikaiseen hakukieltoon.
Kun Samuli Pahalahti (HS Mielipide 11.6.) piti työnantajan kilpailuttamista työnhakijan neuvotteluvalttina työnantajia vastaan, ei tämä kuulu yli 50-vuotiaiden, vähän koulutettujen keinovalikoimiin. Ne, jotka tähän kykenevät, ovat työmarkkinoiden huippuosaajia. Tämänhetkisessä työmarkkinatilanteessamme huippuosaaja on ihminen, joka kykenee joustavasti räätälöimään ansioluettelostaan mahdollisimman monta erilaista versiota erityyppisiin töihin.
Huippuosaaminen liittyy epävarmuuden markkinoilla työnhakutaitoihin, ei välttämättä niinkään mihinkään tarkasti määriteltävään ammattiin, joka sekin saattaa vanhentua nopeasti. Näistä taidoista tärkeimmät ovat joustavuus omissa asenteissa ja realistisuus omissa toiveissa.
Kirjoitus on julkaistu HS Mielipidesivulla tänä aamuna otsikolla Joustavuus on valttia nykyisillä työmarkkinoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti