Viimeisen parin viikon aikana olen joutunut mukaan kahteen tapaukseen, joissa mielipiteenilmaisua sähköisillä foorumeilla on koeteltu. Ehkä tarinassa on opetus; kenties vietän liikaa aikaa virtuaalitodellisuudessa. Ehkä internet on minulle liian tärkeä yhteydenpito- ja tiedotusväline.
Olen ottanut ensiaskeleitani sähköisten foorumien keskustelijana 80-90 -lukujen vaihteessa, jolloin otin asiakseni kommentoida kaikkea mikä liikkuu, täysin riippumatta siitä, tiedänkö puheena olevasta asiasta yhtikäs mitään tai pystynkö muutenkaan tuomaan keskusteluihin mitään uutta. Otin tässä projektissa pari kertaa köniinikin, aiheesta, sillä silloin kun ottaa asiakseen kommentoida kaikkea, tulee tuottaneeksi taas lisää tavaraa sähköiseen todellisuuteen, jolloin vastaanottajille tulee infoähky, eivätkä he jaksaa enää neuloa akanoita heinäsuovasta. Käy kuten sadussa entiselle saaliseläimelle: kun tarpeeksi monta kertaa antaa väärän susihälytyksen, kukaan ei tule auttamaan sitten kun susi todellakin tulee.
Minulle sananvapaus on yksi niistä arvoista, joiden puolesta olen valmis taittamaan peistä ja tekemään väsymättömästi työtä. Näen sananvapauden perusihmisoikeutena, oikeastaan alalajina omaan elämänpiiriin vaikuttamisen oikeudelle, sille, jota myös minulle niiiiiin rakas maankäyttö - ja rakennuslaki puolustaa. Samaten kuin ihmisoikeudetkin, myös sananvapaus on erottelematon, kuuluen myös idiooteille, eikä sitä voi menettää paitsi jos on niin vähämielinen ettei kykene itse edustamaan itseään omilla sanoillaan ja teoillaan, jolloin tästä huolehtii uskottu mies (tai nainen).
Samanmieliset tapaavat liittyä toisiinsa, muodostaen yhteisöjä. Tätä lajityypillistä piirrettä takaamaan perustuslaissa on taattu yhteisöjen muodostamisen ja kokoontumisen vapaus. Säännöstä on vain yksi absoluuttinen poikkeus: Suomessa ei ole sallittua perustaa natsistisia yhteisöjä. Itse olen mukana monissa yhteisöissä: eräät niistä ovat virallisia yhdistyksiä, toiset epämuodollisia mutteivat sen vähäpätöisempiä liikkeitä. Tämän lisäksi kuulun useaan kuvitteelliseen ryhmään, joiden perusteella minut voi luokitella: olen esimerkiksi naimisissa oleva eurooppalainen heteroseksuaalinen sosiologimies. Minua, olemistani ja sitä, mikä on minulle tärkeää, mitä edustan, luonnehtivat pikemminkin ne yhteisöt, joihin kuulun vapaaehtoisesti - kuten yhdistykset ja liikkeet kuin ne biologis-kulttuurisen olemukseni reunaehdot, joihin olen syntynyt ja joille en itse voi yhtikäs mitään.
Mielipiteenilmaisemisen tulisi ihannetapauksessa johtaa kommunikaation läpinäkyvyyteen, jolloin kellään ei koskaan olisi pienintäkään epäilyksen tai epätietoisuuden syytä siitä, mitä toinen ajattelee. Tieto on arvausta parempi, ainakin yleensä. Olen ottanut sydämenasiakseni omalta vaatimattomalta osaltani edistää tätä dialogisuutta, oli kyse sitten dialogista puoluepoliittisen päätöksenteon ja kansalaisten, systeemin ja ihmisten, rakenteen ja toiminnan tai vaikkapa eri uskontojen välillä. Minulle ei tietenkään ole suotu mitään kristallipalloa ymmärtää kaikkea kummallista ja joskus ahdistavaakin, mitä vastaani sattuu. Mutta ei se mitään! Olen siinä mielessä libertaristi, että hyväksyn toisten ihmisten vapausoikeudet absoluuttisina niin kauan kuin ne eivät loukkaa toisten ihmisten vapausoikeuksia tai pyhiä arvoja perustavalla tavalla. Oletan ja toivon myös, että myös toinen osapuoli kunnioittaa minun vapausoikeuksiani ja arvomaailmaani vastaavalla tavalla. Kokonaan toinen juttu, tai ainakin seuraava askel onkin suvaitseminen. Suvaitsevaisuutta koetellaan aina silloin kun pitäisi suvaita suvaitsemattomuutta, sillä suvaitsemattomuus voi rajoittaa omaa liikkumavapauttani, mahdollisuuttani harjoittaa omaa suvaitsevaisuuttani.
Olen koettanut edistää dialogisuutta erilaisten yhteisöjen edustamien sähköpostilistojen välillä, samalla suojellen kirjoittajiensa integriteettiä ja intimiteettiä, koska erilaisilla foorumeilla käydään keskustelua erilaisin - usein kirjoittamattomin - diskursiivisin säännöin, ihan taktisistakin syistä. Tämä on ymmärrettävää jos esimerkiksi valmistellaan pommiattentaattia tai vaarattomampaa ja hyväntahtoisempaakin tempausta. Monen sähköpostilistan loukussa on kyse molemminpuolisesta simultaanitulkkauksesta, jossa joskus kuitenkin voi käydä ns. rikkinäinen puhelin -ilmiö: tulee siteeranneeksi jotakuta epätarkasti tai kun suojelee kirjoittajan anonymiteettiä, joutuu ottamaan vastuun edustamansa liikkeen sanomisista itse. Tai sitten onkin vaarana, että edustaessaan kollektiiviä joutuu pyöristämään sanomisiaan, koska tietenkään kaikki eivät ajattele ihan samalla tavalla, jolloin lopulta ei tulekaan sanoneeksi mitään.
Parhaassa tapauksessa dialogisuus lisääntyy, ja uskon vakaasti dialogisuuden yhteisymmärrystä lisäävänä olevan lähtökohtaisesti hyvä asia. Toisaalta voi käydä niin, että ennakkoluulot estävät kommunikaation kun osapuolet ovat linnoittautuneita omiin puolustusasemiinsa. Tässä kuitenkin simultaanitulkin vastuu loppuu: vaikka olisi kuinka kielellisesti ja kulttuurisesti kompetentti tulkitsija, esimerkiksi ydinpommista tai suomalaisen sosialidemokratian mainstreamin nykytilasta ei saa hyvää minkäänlaisella silmänkääntötempulla.
Vaikka kykenenkin jäljittämään, että mahdolliset asiattomat kommentit olisivat tulleet blogiini vaikkapa makedonialaisesta ip-osoitteesta, en kykene kuin ainoastaan spekuloimaan, kuka on kommentin takana. Internet mahdollistaa piiloutumisen nimimerkkien taakse, jolloin on mahdollista päästää suustaan ihan mitä sattuu, koska siitä ei kuitenkaan joudu edesvastuuseen.
Internet mahdollistaa sen, että saan vastuullista sananvapautta puolustavaan blogikirjoitukseeni kommentin, jossa rohkaistaan juuri sen kaltaista toimintaa, josta itse haluan sanoutua irti vaarallisena tai typeränä, ja linkin toiseen blogiin, jossa sananvapauden taakse piiloutuvat karvalakkirasistit sekoittavat rasismin isänmaallisuuteen ja sananvapauden toisten loukkaamiseen. He käyttävät vastuuttomasti tai ainakin valistumattomasti mielipiteenvapautta ohjaten omassa blogissaan muiden samantapaisen ajattelumaailman ja toimintamallit omaksuneiden sylkäisyjä päin virkansa puolesta Suomessa asuvien ihmisten ihmisoikeuksia puolustavia Oikeusministeriön virkamiehiä ja viattomia, sivullisia kansalaisia.
toim.huom.: Yleensä seuraava päivä on edellistä viisaampi. Olen tänään oppinut sen, että ei, en vietäkään mitenkään poikkeuksellisen paljon aikaa netissä, sillä luulin olleeni yksittäinen sananvapauden väärinkäytön uhri. Ennen eilistä olin autuaan tietämätön tämän nyt (vasta?!) sattuneen tapauksen taustoista.
