Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

13.3.2013

Persut lain vai laittomuuksien asialla?

Perussuomalaiset ovat aika usein huolissaan rapautuvasta esivallasta, oli kyse sitten poliisin tai armeijan vähenevistä resursseista. Poliisin ja armeijan tarkoitushan on valvoa ja vahtia; ensimmäinen vahtii kansalaisten toiminnan laillisuutta ja maamme sisäistä järjestystä, armeija taas sitä, että yhteiskunta (tai oikeammin kansallisvaltio) ylipäätään säilyy. He ovat kuitenkin aika valikoivia sen suhteen, minkä he katsovat ansaitsevan lainsuojaa.

Tässä on tietty paradoksi: kun poliisin tehtävänä on vahtia olemassaolevien lakien noudattamista, perussuomalaiset taas vahtivat ettei tule uusia lakeja joita heidänkin pitäisi noudattaa ja kunnioittaa. Otettakoon esimerkiksi nyt sukupuolineutraali avioliittolaki: avioliittoa pitää perussuomalaisen näkemyksen mukaan suojella siltä, ettei kyse ole kaikkia tasapuolisesti koskevasta oikeudesta. Näin perussuomalaiset rikkovat ihmisoikeuksia räikeästi: heidän mielestään laillinen kansallisvaltio on vain sellainen, jossa kaikilla ihmisryhmillä ei ole täysiä kansalais- ja ihmisoikeuksia.

Lakeja voi myös rikkoa valikoivasti, vain perussuomalaiset itse tai heidän kanssaan samanmieliset. Otetaan esimerkki susista. Sudet, jotka eivät ole tappaneet Suomessa yhtään ihmistä sinä aikana kuin esimerkiksi autot ovat tappaneet suoraan kymmeniätuhansia ja välillisesti ilmansaasteiden kautta varmaan toisen mokoman, joutavat tulla tapetuiksi, vaikka ovatkin laissa rauhoitettuja. Mikseivät sitten kieltäisi tupakan myymistä kun se tunnetusti tappaa. Metsästyslakia saa siis rikkoa, mutta sitten ei kajota autoihin. Ei, vaikka varmaankin joukkoliikenteeseen panostaminen puolustaisi juuri niitä pieniä ihmisiä, työttömiä ja mökin mummoja, joita heidän olettaisi kannattavan puolustaa. Ongelma lienee se, että liian moni perussuomalainen kannattaja menettäisi itseytensä kun otettaisiin nortti suusta ja lada alta.

Kuka sitten vahtisi, että perussuomalaisten suojelemat hyvin kyseenalaiset kansalaisliikkeet toimisivat laillisesti? Kansanedustuslaitosko, jonka edustajat ovat huudattautuneet näiden kansalaisliikkeiden johtoon? Vai tarvitaanko sitten paikalle mellakkapoliisi irrottelemaan oikeistoradikaaleja mielipiteenvapauttaan käyttävien rauhanomaisten kansalaisaktivistien kimpusta? Ja jos eivät suoranaisesti ryhtyisivätkään suoraan toimintaan, kuka suojelee ihmisoikeuksien puolustajien turvallisuutta?

Persut ovat myös hyvin kiihkeitä osoittelemaan olemattomia viholliskuvia, jotta huomio kääntyisi pois heistä itsestään. Oli kyse sitten ulkoisista vihollisista, joita he tarvitsevat pitääkseen kansallisvaltioharhansa koossa tai sitten tekaistuista vasemmistoterroristeista, joita heidän hyssyttelemänsä oikeistolainen ääriaines pätkii. Heidän kansanedustajansa eivät ole kansanedustajia vaan -kiihottajia, jotka ovat herätelleet nukkuvat vähemmistöjen kimppuun.

Perussuomalaisten vastuullisen aineksen ja johdon tulee sanoutua päättäväisesti irti muukalais- ja homovihavastaisuudesta ja samaten sanoutua irti yhteyksistä kaikkiin ulkoparlamentaarisiin äärijärjestöihin. Muuten ei jää mitään muuta tulkintavaihtoehtoa kuin että he ovat laittomuuden asialla.

Ei kommentteja: