Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

22.9.2013

Porvoo, känniläisten kaupunki



Kun liikkuu perjantaina tai lauantaina illalla Porvoon keskusaukion - siis myyjistä tyhjentyneen torin ja bussiaseman - tietämillä, siellä ei näe oikeastaan yhtään selvin päin olevaa ihmistä. Eikä siinä ehkä mitään, jos itse sattuisi olemaan maistissa, mutta selvin päin - mitä olen nykyään melkein aina - vaikuttaa siltä, että kaikki lähimmäiset huutavat, örisevät, pissaavat, oksentavat, heiluvat, vääntelevät naamaansa, ylipäätään näyttävät jotenkin picassomaisilta. Yleisvaikutelma on niin aggressiivinen, että sitä kestää vain jos itse on ottanut vähintään kaksi olutta.

Eikä aggressiivisuus ole pelkkää selvin päin olemisesta saatua harhavaikutelmaa: rinnuksiini tarttui kerran örisevä mies, jonka puheesta en saanut mitään selvää. Silloin takkiani ei vielä edes koristanut Che Guevara -kangasmerkki. Sen tapaamisen jälkeen on koristanut, ei provosoidakseni uusia vastaavia kohtaamisia vaan peittääkseni kohtaamisesta saamani palkeenkielen. Ehkä olisin saanut olla rauhassa, jos olisin kulkenut Milton Friedmanin kuvalla koristetussa pilottirotsissa, tiedä häntä.

En ole ajamassa Suomeen kieltolakia enkä kannata sitä. Nautin itsekin viinistä tai oluesta, hyvässä seurassa. Mutta miksi ihmeessä pitää örveltää?

Toki se örveltäminen ilman Seurahuonetta ja Amarilloakin onnistuu, mutta ne blokkaavat kotimatkani bussiasemalta: toinen sulkee Lundinkadun, toinen Grönmanin "rakkaustunnelin", jossa juuri sain maistaa edellämainittua miehistä hellyyttä, joka totuuden nimissä tuskin kuitenkaan oli kummankaan edellämainitun ravitsemusliikkeen inspiroimaa. Porvoon kaupunkikuva tänne saapuvan kannalta olisi huomattavasti rauhallisempi ilman Seurahuonetta ja Amarilloa. Helsingin vaaralliseksi mainitulla Rautatientorillakaan en ole koskaan kokenut tarvetta vilkuilla sivuilleni, täällä tunnen.

J.K: Ravintolatupakoinnin lopettanut tupakkalaki oli hyvä juttu. Mutta sillä on ollut ei-tarkoitettuja kielteisiä välillisiä seurauksia: ravintoloiden edustan täyttyminen roskista ja räyhäävistä ihmisistä.

Ei kommentteja: