Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

12.11.2010

Kaupunkimetsien suojeleminen voi vaarantaa terveytesi

Venäläisessä Himikin kaupungissa ilmestyvän lehden toimittaja Mihail Beketov pahoinpideltiin pyörätuolipotilaaksi loppuiäkseen, koska hän ”erehtyi” kritisoimaan paikallisia viranomaisia moottoritien rakentamisesta Himik-metsän läpi. Jo aikaisemmin Beketovia oltiin uhkailtu murhaamalla hänen koiransa ja polttamalla hänen autonsa.

Luonnonsuojelu on rankkaa. Se tuottaa joskus hienoja voittoja mutta myös toisinaan katkeria ja turhauttaviakin häviöitä. Suomessa kaupunkimetsien suojelu ei kuitenkaan ole vaarallista.

Nostan hattua Heidi Hautalalle, joka jaksaa nostaa esille venäläisiä sananvapauden rikkomuksia. Miksi niiden tietäminen on tärkeää? Siksi, että Venäjä on Suomelle tärkeä maa. Siksi, että ihmisoikeudet ja sananvapaus ovat universaaleja. Siksi, että on tärkeää tukea luonnon- ja ympäristönsuojelua maissa, joissa se on tähän saakka työnnetty tärkeämmäksi katsotun turbokapitalismin tiellä olevana esteenä puskutraktorilla kaatopaikalle.

Beketovin traagisen tarinan voi lukea klikkaamalla otsikkoa. Beketov on kaupunkimetsien suojelun sankari!

Ei kommentteja: