Tässä eräänä iltapäivänä ostaessani Suomen parasta urheilulehteä jouduin ostamaan myös yhden kappaleen Suomen toista iltapäivälehteä, koska se on kinkku, jonka saa kun ostaa sohvan. No, vaikka olisin ostanut sen toisen, senkin pääuutinen oli ihan sama. Joku ei vain tv:stä vaan tositv:stä tuttu oli reinkarnoitunut toiseen tositv-ohjelmaan, ja hänen – en muista kumpi se oli – huono tai hyvä suorituksensa tässä proggiksessa oli sen homman ”clue”.
Ei tarvitse olla ns. spin doctor näiden spin offien havaitsemiseen. Ei tarvitse edes katsoa televisiota. Kun vielä television edellisessä sukupolvessa spin off tarkoitti sitä, että jostakin televisiosarjasta tuttu hahmo sai oman televisio-ohjelmansa, nyt ei edes tarvita omaa ohjelmaa. Nämä ihmiset kun ovat ohjelma itse.
Kun tässä juuri eräs räsäsläinen ehdokas valitteli homoseksuaalien Hollywood-avusteista salaliittoa, joka yrittää vallata maailman ja tajuntamme, eihän kyse ole median ja homojen salaliitosta. Kyse on median ja mainostajien salaliitosta. Minun teoriani nimittäin on, että tämä ”sisällöntuotanto” on mainostajien kehittämä Troijan hevonen, jolla perustellaan kokoomuslainen valinnanvapaus, jossa kanavasurffailu tuottaa saman formaatin eri kielisiä versioita, ja lehtisurffailu samojen hahmojen (vai ovatko he ihmisiä?) toisintoja kopionomaisesti. Toimittajalla on nykyään helppoa: jutunaiheita ei enää tarvitse keksiä. Ne on jo annettu. Riittää että monistaa ne. Sama pätee tuottajiin.
Kun kanadalainen Marshall McLuhan kirjoitti 60-luvulla, että väline on viesti, hän ei ehkä osannut ounastella mitään tällaista. Väline on ehkä viesti mutta se on aina ennen kaikkea väline. Ja McLuhan vielä tarkemmin erotteli välineet kuumiin ja kylmiin. Kuumilla oli sisältöä jo itsessään, kuten kirjoilla, ja kylmät olivat kuin jääkaappeja. Ne piti täyttää. Sisällöntuotannon aikakaudella väline on kuitenkin muuttunut itseisarvoksi. Niiden tehtävänä ei enää ole välittää vaan luoda todellisuutta. Jääkaapeista on tullut runsaudensarvia, jotka monistavat rajattomasti yhtä ainutta burgeria. Saa olla täysin pihalla alkuperäisestä taideteoksesta ja silti pystyy osallistumaan kahvipöytäkeskusteluihin. Jos nimittäin näkee sen tarpeelliseksi, antaa mediatodellisuuden käyttää itseään kuin kazoota, joka soi tuulessa.
Kun räsäsläiset ovat huolissaan lööppitodellisuuden raiskaavan satunnaiset r-kioskin ohimatkaajistat, jotka yrittävät välttää tupakkatyttöjen verkoston heille tuputtamia paheita, he ovat oikeilla linjoilla. Media valtaa tajuntamme, tahdoimme tai emme. Kyse ei kuitenkaan ole vain seksin, huumeiden ja rokkenrollin invaasiosta, joka likaa neitseelliset ja lapsenmieliset vaan todellisuuden korvautumisella väärällä tietoisuudella. On varmaan so last season toivoa edes joskus takaisin niitä aikoja, jolloin kanavia oli yksi, mutta minä haluan albanialaisen naisen arkipäivän ja ddr:läisen lapsikuoron takaisin, ja ainoastaan Kekkonen, maailmansota tai tulivuorenpurkaus voi ne keskeyttää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti