Vapaaehtoinen ostamattomuus: elitismiä vai ekologisuutta?

Tänään vietetyn älä osta mitään –päivän tarkoitus on antaa ärsyke kuluttajille ja kauppiaille siitä, että kuluttamiseen perustuva elämäntapa on maapallollisesti kuluttava. Samalla se muistuttaa siitä, että toisenkinlainen elämäntapa on mahdollinen. Ja ostamattomuus vapauttaa ihmisten rahaa esimerkiksi makaamaan pankkitilillä, sijoitettavaksi vaikkapa kummilapsiin tai uusiutuvan energian innovaatioihin ja se vapauttaa aika tärkeämpään kuin kauppakärryn kyntämiseen. Voi vaikka lukea, kuunnella musiikkia, havainnoida luonnossa, liikkua tai vain viettää kiireetöntä ja täyteläistä läsnäoloa lähimmäisten kanssa. Tällainen päivä on kevytaktivismia: kerran vuodessa kai nyt jokainen voi sitoutua olemaan ostamatta mitään. Vai?

Tavaroiden tuottaminen kuluttaa energiaa. Samaten energiaa kuluttaa niiden ronttaaminen kaupasta kotiin. Energiaa kuluttaa kuitenkin myös varautuminen kuluttamattomuuteen. Kun edellisenä päivänä – tai edellisinä päivinä – pitää huomioida myös seuraavan päivän ostokset, ostoskorista tahtoo tulla aika iso. Ja sellaisen ostoskorin tuominen kotiin saattaa houkutella käyttämään sellaisia liikennemuotoja, jotka kuluttavat energiaa.

Pitäisi näyttää moraalista esimerkkiä niille, joiden liha on ehkä vähän heikompi kuin oma ja sinnikkäästi kieltäytyä ostamasta mitään. Siis yhtään mitään. Tiedän. Mutta eikö kevytaktivismin pitänyt olla nimenomaisesti helppoa ja hauskaa?

Vapaavalintainen ostamattomuus on paitsi muistutus siitä, että toisenlainen elämäntapa on mahdollinen, että ihminen ei ole vain kuluttaja, ja sellaisena myös sympatianosoitus niille, jotka eivät kulutuksen kautta kytkeydy jälkimoderniin talouteen. Sellaisena tällainen päivä lyö kuitenkin tarkoitustaan korvalle. Jotta nimittäin voisi olla vapaaehtoisesti ostamatta mitään, on oltava mahdollisuus ensinkään ostaa mitään. Köyhillä ei tätä vaihtoehtoa ole. Ostamattomuus, niin sympaattista kuin se onkin, on todellinen lifestyle-valinta vain harvoille. Sellaisena se on kipeä muistutus köyhille siitä, että eivät he jälkiteollisena aikana oikein ole ihmisiä. Ostamattomuus, niin hyvää kuin se tarkoittaakin, on snobismia.