Meitä Vihreitä väitetään joskus kaiken vastustajiksi. No, en mä nyt tiedä. Tiedän monien vastustavan ihan mitä tahansa Vihreiltä pääsevää, vaikka olisimmekin sitten vain viestinviejiä. Joskus meitä tehdään jopa syntipukeiksi tahtomattamme politiikkaan, jossa olemme mukana joko siivoamassa toisten jäljet tai varmistamassa, ettei suurempaa tuhoa synny. No, ei voi vaatia, että politiikassa tehtyä työtä arvostettaisiin. Ei tähän siksi kukaan mukaan ole lähtenyt, tai jos lähtee, niin käy kuin entiselle nyrkkeilyvalmentajalle joka huomasi ettei olekaan kivaa kun siellä onkin 51 muuta valtuutettua eikä siitä saa sen vertaa rahaa että pääsisi edes tuntipalkoille.
Kun katsoo sähköisiä viestimiä, niiden perusteella virtuaalitodellisuus koostuu vain kahdesta poliittisesta ryhmästä: (puna)vihreistä ja nationalistioikeistosta. Virtuaalitodellisuus ei kuitenkaan heijastele todellisuutta. Se on todellisuus itse, ainakin jos katsoo osaa näistä kommentaattoreista, jotka tyytyvät lähinnä kommentoimaan toisten sanomisia, omistautumaan analysoimaan toisia bloggareita, ja syyllistymään heidän krooniseen väärinymmärtämiseensä. Joillakin oma elämä puuttuu niin kroonisesti että nämä ovat jopa perustaneet varjo- ja häväistysblogeja toisten nimissä.
Tällaisilta ihmisiltä saattaa puuttua oma elämä kokonaan. Toinen vaihtoehto on se, että asetelma kertoo kommentoijan ja kommentoitavan keskinäisestä kokosuhteesta. Ei kai nyt mitättömyyksille vaivauduta omistautumaan. Pitäisi siis kai olla jotenkin imarreltu tai ainakin otettu, että omat sanomiset on noteerattu. Tämmöisen pienimuotoisen provinssivihreän, pienen vihreän miehen. Siinä määrin että osaavat todistaa, mistä kirjoitin silloin kun tapahtui sitä ja sitä, ikään kuin todistuksena siitä että elän jotenkin omassa maailmassani eikä ulkomaailma minua hetkauta vaikka siellä tapahtuisi mitä. Tulevat todistaneeksi puheaktiteorian oikeaksi: sanat ovat tekoja. Ainakin merkittävien sanojien, jos kerran minunkin sanomiseni inspiroivat niin suuresti kirjoittamaan, kommentoimaan ja linkittämään. On mahdollista, että olen myös todiste perspektiivihäiriöstä jos luulevat minua kaiken tämän vaivan arvoiseksi...
Muistelen edesmennyttä dosentti Tapani Hietaniemeä, jolle joku valtuutettu kerran sanoi, että silloin keskusteltavana olevasta asiasta saa enemmän tietoa hänen blogistaan. Mihin Tapani totesi suunnilleen näin: "olen joskus käynyt tarkistamassa blogisi. Siellä ei ole mitään minua kiinnostavaa aineistoa."
Mihin ei ole mitään lisättävää. Maailma on toisaalla, ja siitä pitää kirjoittaa. Joskus siellä pitää käydäkin, ja elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti