Onko monikulttuurisuus sekoittumista sulatusuunissa, gettoutumista, jossa eri kulttuuripiireistä lähteneet elävät kukin omilla alueillaan vai rinnakkaineloa?
Monikulttuurisuus toimii silloin kun eri kulttuurit elävät keskenään enemmän tai vähemmän sekaisin. Toki jo kaupunkitutkimuksessakin tunnistetaan se ilmiö, että maahanmuuttajaryhmät tapaavat keskittyä tiettyihin kaupunginosiin ja kortteleihin. Osittain tämä johtuu siitä, että näistä kaupunginosista osoitetaan heille asuntoja. "He" tarkoittaa tässä pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Toinen syy on puskaradio: maahanmuuttajat haluavat turvallisuudentunteen takia olla lähellä oman kulttuuripiirinsä edustajia. Kun alussa ei vielä osata tulomaan kieltä, sopeutuminen helpottuu kun saa päivittäin puhua omaa kieltään.
Esimerkki epäonnistuneesta monikulttuurisuudesta on Israel. En oikeastaan edes kutsuisi maata, joka on jaettu juutalaiseen Israeliin ja palestiinalaisten aidattuihin siirtokuntiin, monikulttuuriseksi, saati monikulttuurisuuden menestystarinaksi.
Israel on monikulttuurinen vain siinä mielessä, että sinne on diasporan hengessä muuttanut juutalaisia ympäri maailmaa: siellä on esimerkiksi venäläisestä, puolalaisesta, saksalaisesta ja amerikkalaisesta kulttuuripiireistä peräisin olevia juutalaisia. Ennemminkin todelliset metropolit, kuten New York, ovat monikulttuurisia, tai vaikka Lontoo.
Monikulttuurisuus ei tarkoita vain etnistä kirjavuutta aivan samoin kuten etnisyys ei ole ainoa kulttuurinen ilmaisumuoto. On niinkin yhtenäiskulttuurisena pidetty maa kuin Suomi sen verran monikulttuurinen sisäisestikin, että esimerkiksi sellainen minimetropoli kuin Helsinki on yhtä lailla hämäläisten, pohjalaisten kuin karjalaistenkin stadi. Erilaiset kulttuuriset ilmentämismuodot myös voivat kietoutua yhteen ja vahvistaa toisiaan: Glasgow'ssa jalkapallojoukkueet Celtic ja Rangers ilmentävät paitsi uskonnollista taustaa, myös jalkapalloa.
Jalkapallo on itse asiassa opettavainen esimerkki kulttuurista. Esimerkiksi Lontoossa jalkapallojoukkueiden kannattaminen on perinteisesti mennyt kaupunginosittain, mutta miten sitten on selitettävissä ulkolontoolaisten tai ei-brittien fanien sitoutuminen joukkueen edustamaan kulttuuriin? Ovatko kaikki Tottenhamin kannattajat esimerkiksi juutalaisia?
Eivät, koska jalkapallo on kulttuurinen ilmenemismuoto itsessään, itsenäinen kulttuuripiirre. Miten muuten on selitettävissä, että työväenjohtaja Arhinmäki kannattaa nousukasjoukkue Chelseata (jolla tosin on rosoinen historia huligaaneineen)? Päinvastaisessa tapauksessa jalkapallo voi myös vahvistaa poliittista sanomaa; se, etä Timo Soini kannattaa Millwallia, rajua työväenjoukkuetta, jota kaikki vihaavat, ei näytä sattumalta.
Niin, vielä siihen monikulttuurisuuteen. Puolueiden sisälläkin on monia kulttuureita: Kokoomuksessa on sosiaalista omatuntoa korostavaa sarkomaalais-kataislaista siipeä ja toisaalta näitä lepakkomiehiä. Demareissa on ay-aktiiveja ja toisaalta näitä sailaslais-lipposlaisia, joita ei erota Kokoomuksesta kuin poliisi. Vasemmistoliitossa on ay-änk... konkareita ja punavihreitä, joita ei erota Vihreistä kuin kuolema. Vihreissä on viherpunertavia ja insinöörinsinertäviä, ja Perussuomalaiset se vasta monikulttuurinen porukka onkin, kun saman sateenvarjon alle mahtuu sekä niitä, jotka kiistävät rasismin olemassaolon että niitä, jotka kiistävät oman rasisminsa. Sitten on vielä kulttuurinvihaajia, niitä, jotka sekoittavat kulttuurin oopperavoileipiin ja Taisteleviin metsoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti