Mitä tahansa, jota perussuomalaiset suustaan päästävät, he oikeuttavat sen kansan mielipiteenä. Minkä kansan? Keitä siihen kuuluu? Miten kansan mielipide on mitattu? Onko kansa yhtä mieltä? Kenen mieltä? Vai mahtuuko kansaan erilaisia näkemyksiä? Millaisia?
Ainakaan siihen ei näytä mahtuvan minun näkemyksiäni. Keskustellakaan he eivät halua. Tämä voidaan päätellä siitä, että kun koetin valistaa erään perussuomalaisehdokkaan Facebook-seinällä käydyn keskustelun yhtä osallistujaa siitä, että ilma ja ilmasto ovat kaksi eri asiaa, kommenttini sensuroitiin. Ilmeisesti siis perussuomalaisten halu tai kyky käydä keskustelua ovat huonot ja lisäksi tiedot ilmastonmuutoksesta ovat erittäin kehnot. Ei ihme, että heidän ilmastopoliittinen ohjelmansa onkin täysi susi.
Perussuomalaiset ovat ottaneet kansan äänen omiin käsiinsä, jos kehno metafora sallitaan. Olen tehnyt sanallistamisesta, osallistumisesta ja osallistamisesta ammattini, ja toivon totisesti, että jokainen löytäisi oman äänensä ja ihastuisi siihen edes sen verran että viitsisi käyttää sitä. Omaa ääntään. Kukin omaansa. Siis ihkaomaansa. Ei minun.
Demokratiassa on järjestelmänä yksi oikein iso vika: se pakottaa ottamaan kantaa siihen, pystyäkö elämään sovussa sen ahdistuksen kanssa, joka seuraa siitä, että omista asioista on päättämässä ihmisiä, jotka eivät välttämättä erota agraaria arkadiasta ja sosialismia sosiaalisuudesta. Nytkin minuakin koskevia lakeja on päättämässä sellaisia kansan valittuja, jotka tuntevat päätöksenteon rakenteet, valtiosäännön ja demokratian pääperiaatteet paljon huonommin kuin minä. Ja se on todella huolestuttavaa. Eivät sellaiset ihmiset ainakaan minua edusta.
Perussuomalaisiin ja kaikkiin muihin kansanpuolueisiin liittyy lähtökohtainen paradoksi. Puolueet, jotka käyttävät ylimpänä auktoriteettinaan kansan ääntä, ovat kaikkein taipuvaisimpia autoritaarisuuteen, harvainvaltaan ja henkilökulttiin. Mitä enemmän kansaa tarkoittavia sanoja on kasattu puolueen nimeen ja mitä isommalla ne on painettu puolueohjelmaan, sitä varmemmin kansanvalta pysyy kyseisestä puolueesta mahdollisimman kaukana.
Johtuuko ison veljen ja jumalhahmon kaipuu ja/tai sitten kyseisten puolueiden kannattajien psykologisista ominaisuuksista, sosiokulttuurisesta taustasta, siitä, että ei haluta vai että ei osata ajatella itse? Saattaisin osata arvella mahdollisia syitä tähän mutta en halua koska löydökseni taitaisivat tulla olemaan liian masentavia ja pelottavia, vaikka ei Soini ole sen enempää messias kuin Hitlerkään.
Perussuomalaiset ja muut kansanpuolueet eivät halua tai pysty ottamaan minkäänlaista kantaa siihen, millaista epistemologiaa ja metodologiaa ne käyttävät kansan mielipiteen keräämiseen. Suomeksi siis: miten ja mistä ne tietävät, mikä on kansan mielipide, miten mielipide kerätään ja keitä kansaan kuuluu. Jää täysin hämärän peittoon, millainen on niiden väittämän kansan ontologia. Esimerkiksi Nalle Wahlroos, Timo Soini, Michael Perukangas, Aleksander Stubb, Pekka Haavisto ja Yrjö Hakanen todellakin kuuluvat kaikki kansaan. Samaan kansaan. Suomalaisiin. Olisi kiinnostavaa kuulla kenen tahansa perussuomalaisen kannanotto siihen, miten hän aikoisi käyttää tätä tietoa hyväkseen politiikassaan.
Kansan selän takana piilottelu on raukkamaista puskista huutelua. Jokainen, joka piirtää itsensä ja kansan väliin yhtäläisyysmerkin, väittäen olevansa kansan ääni, tulee samalla väittäneeksi että kansan ääni on hänen äänensä. Koska kansa on yksiköllinen käsite, tällöin muita ääniä ei tarvita siitä yksinkertaisesta syystä että niitä ei ole. Tällaisessa politiikassa ei tavoitella enemmistön vaan suurimman vähemmistön diktatuuria, pienintä yhteistä nimittäjää. Tällainen politiikka olisi mahdollinen vain tilanteessa jossa suurin puolue muodostaisi yksin hallituksen. Ja itsenäisen Suomen historiassa suurin puolue on edustanut säännönmukaisesti vain hieman yli 20% äänioikeutetuista. Toisin sanoen, se puolue, josta tulee eduskuntavaaleissa Suomen suurin puolue, edustaa siis suomalaisista äänioikeutetuista noin 13-14 prosenttia. Perussuomalaisella retoriikalla tullaan siis vähemmistön diktatuuriin. Se siis siitä kansan äänestä.
Jos perussuomalaisten halu ja kyky käydä keskustelua niiden kanssa, jotka edustavat erilaisia näkemyksiä kuin "kansa" on niin huono kuin tuore kokemukseni vahvistaa, heidän on aivan turha ihmetellä sitä miksi he eivät ole kelvanneet hallitusvastuuseen.
Ei kansan äänen legitiimiin käyttämiseen oikein voi eikä kehtaa vaatia valtiotieteiden maisterin tutkintoa, mutta edelläesitetyistä varauksista huolimatta, demokratia on heikkouksineenkin paras olemassaoleva järjestelmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti