Vastaperustettu Kansallisteatterin kiertuenäyttämö velvoitetaan tuottamaan 30 000 euron vuosisubvention vastapainoksi yleisölleen maksuttomia esityksiä. Sellaiselle yleisölle, joiden on syistä ellei toisistakin hankalaa mennä sinne missä teatteri on, joten tuodaan vuori sinne missä on Muhammed! Idea on lämpimästi kannatettava, kulttuuria kaikille!
Tämä 30 000 euron subventio tulee kaiken sen päälle, jota Kansallisteatteri jo saa. Jos sen muuten ei tarvitse piitata tuon taivaallista yleisöstä, todellisesta, tavoitellusta, sisäisestä tai kuvitellusta, tuo ylimääräinen subventio merkitsee sille myös ylimääräistä painetta. Tulosvastuun painetta. Tästä lähtien esityksien on oltava siis sellaisia, että kansa ymmärtää. Tai vähän vähäisempikin johtaja ettei tule sekasotkua teatterin asemesta. Muuten tämä voi päättyä erittäin huonosti. Jos siteeraa Stalinin kirjoittamaksi epäiltyä avointa Pravdan kirjettä Sekasotkua musiikin asemesta, joka tuhosi Sostakovitsin mielenrauhan ja osin terveydenkin.
Näin moninkertainen subventio tuhoaa alalta yksityisyritteliäisyyden, sellaiset toimijat kuin vaikka Draamaräätälit, jotka tekevät sosiaalista teatteria tai yhteisöllistä draamaa, jota saa räätälöitynä nimenomaan sellaisille tilaajille kuin vaikka kouluille, vanhainkodeille tai lastenkodeille. Siis juuri sellaisille toimijoille, joiden tykö teatteria on tarkoitus viedä tällä Kansallisteatterin kiertuenäyttämöllä.
Kulttuurin subventio vääristää kilpailun ja ihan yhtä varmasti se vie leivän monelta. Jos tuetaan seiniä niin sitten pitää tukea myös kulttuurialan yrittäjyyttä. Tämä ainakin kolmesta syystä: moniarvoisuuden, työllisyyden ja tasa-arvon takia. Jos taiteen tekeminen on ammatti, ja taiteentekijä on ammatinharjoittaja, olkoot sitten samalla viivalla muiden ammatinharjoittajien kanssa.
Vaihtoehtoisuus, siis yksityinen tarjonta ei kuitenkaan tarkoita välttämättä vaihtoehtoisuutta. Suomeksi: tarjonnan moninaisuus ei ole suora seuraus vapaasta kilpailusta, sillä riippumattomuudesta ulkopuolisesta tuesta ei seuraa suoraan kokeilevuutta. Se olisi samaa kuin väitettäisiin että kysynnän moninaisuus väistämättä johtaisi ikään kuin näkymättömän käden ohjauksella tarjonnan monipuolisuuteen. Senhän näkee, mihin elokuvateatterien moninaisuus Helsingissä on johtanut: kun ennen kaikki näyttivät Uunoa ja tosi uunoa, nyt kaikki näyttävät Nuijaa ja tosinuijaa. Itse asiassa julkisen vallan rahoittamalla palvelulaitoksella on varaa notkeisiinkin kokeiluihin, koska sellaisen olemassaolo ei ole suoraan lipputuloista riippuvainen.
Jos kaikki taide pitäisi rahoittaa lipputuloilla, meillä ei olisi paljoakaan taidetta. Raukoilla rajoilla pärjäisivät ehkä Sibelius ja Sofi Oksanen ja kaikki joka pohjaa Väinö Linnaan. Tuontitavarasta ehkä Picasso. Ilman julkista tukea meillä ei esimerkiksi esitettäisi yhtään oopperaa paitsi ehkä Nokian kutsuvierasnäytöksissä yksi Taikahuilu kerran vuodessa. Sittenpä voitaisiin lakkauttaa Siban oopperalaulajakoulutuskin tarpeettomana ja valita laulajat television huutoäänestyksellä.
Taiteellisen tuotannon edellytyksiä tulee ehdottomasti tukea. Jos ei minkään muun niin ihan edes vain ilmaisun- ja sananvapauden nimissä. Ja sitäkin paremmalla syyllä kun täällä Suomessa ei ole mesenatiaa, ei yksityisiä rockefellereitä tai säätiöitä. Sitäpaitsi sellaiset kohtaavat täältä aika jäätävän asenneilmaston.
Toivotan tervetulleeksi paitsi tarjonnan, myös rahoituksen moninaisuuden. Guggenheimiakaan kaikki eivät toivota tänne raukoille rajoille tervetulleeksi. Tämä johtunee joko suomalaiskansallisista vierasgammoisuudesta, perinegatiivisuudesta tai sitten pelätään miljoona gärbästä ei voi olla väärässä –ilmiötä. Jos Guggenheim-säätiön museo perustetaan Helsinkiin, se ei tietenkään saa olla veruke julkisen museorahoituksen leikkaamiselle. Ja jos se ei ole, olen ensimmäisten joukossa levittämässä sille punaista mattoa ja soittamassa fanfaaria!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti