Kristillisiksi itseään kutsuvien erittäin vastenmielinen vihakampanja seksuaalivähemmistöjä kohtaan on nostattanut vastareaktioita, ja hyvä niin. Keskustelun aallot ovat käyneet korkeina, ääniä on korotettu, kantaa otettu ja vastakampanjoita on perustettu. Facebookissa perustetun vastakampanjasivuston seinällä esitettiin kysymys, pitäisikö vaalikampanjointi ja muu puoluepolitikointi kieltää kampanjaryhmän sivustolla. No, ei tietenkään pidä.
Kun politiikkoja usein syytetään siitä, että he ovat vieraantuneita kansan tunnoista ja elämistä, mitäs jo annettaisiin poliitikoille mahdollisuus. Poliitikkojen työnantajana on kansa, mutta työnantajina meillä on yksi velvollisuus: pakottaa päättäjämme keskustelemaan kansalaisten kanssa. Jos poliitikot kerran suvaitsevat olla oma-aloitteisesti kansalaisten keskuudessa ja käytettävissä, on älyllisesti epärehellistä, epäloogista ja epäreilua syyttää heitä politikoinnista ja kampanjoinnista.
Politikointi on poliitikon työtä. Politikointi on poliitikkojen edustamien asioiden ja hänen edustamiensa ryhmien edustamien asioiden esille tuomista ja niiden esillä pitämistä. Siitä heille maksetaan. Kampanjointi on poliitikon työnhakua ja kohtaamiset kansalaisten kanssa työhaastatteluja, joiden perusteella kansalaiset muodostavat käsityksensä hakijoista. Meillä on kansalaisina oikeus saada käsiimme luottamushenkilöidemme tuoteseloste, jotta tietäisimme, ovatko he lintuja vai kaloja ja keiden joukoissa he seisovat.
Kun sanotaan, että kansalaiset saavat sellaiset päättäjät kuin he ansaitsevat, poliitikot eivät saa sellaisia kansalaisia kuin he ansaitsivat. Kansalaiset ovat työnantajina mahdollisimman epäreiluja ja kohtuuttomia. Politiikka on masokistien hommaa, ja poliitikot ansaitsivat edes mahdollisuuden. Mahdollisuuden kuunnella kansalaisiaan, joiden oikeus on tulla kuulluiksi. Ja oikeastaan myös velvollisuus. Joka ei tätä oikeuttaan käytä, menettää moraalisen oikeutuksen arvostella päättäjiä vieraantuneisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti