Kuten kirjoitin vähän aikaa sitten, numero yhdeksän on sinfonioiden säveltämisessä maaginen luku. Kaikkein tunnetuin yhdeksäinen ja ylipäätään koko länsimaisen sinfoniamusiikin tärkein teos on Beethovenin yhdeksäs sinfonia.
Ilman Beethovenin ysiä eivät Brahms, Bruckner ja Mahler olisi olleet mahdollisia. Ainakin heidän ilmaisunsa ja samalla koko länsimainen sinfoninen musiikki Beethovenin jälkeen olisi saanut kokonaan toisenlaisen muodon, sillä ilman Brahmsia, Bruckneria ja Mahleria eivät myöskään Dvorak, Schönberg tai Sostakovitskaan olisi olleet mahdollisia. Beethovenin ysin merkitys ei kuitenkaan rajoitu taidehistoriaan. Se on ihmiskunnan historian suurimpia saavutuksia, joka kelpaa koko ihmisyyden metaforaksi.
Nyt tunti sitten 40 vuotta täyttäneenä on välitilinpäätöksen paikka. Beethovenin ysi on kuin elämäni. Yhdeksän kouluarvosanana on alempi kiitettävä, kuten elämänikin: rikas ja hieno, vaan ei täydellinen.
Beethoven, kaikkien luovien, itsenäisten sielujen ja romantikkojen esikuva, näki elämän dialektisena kamppailuna: hyvän ja pahan, kauniin ja ruman, totuuden ja harhan välillä.
Elämä on kuin polkupyöräilyä tuntemattomassa maastossa: vaikka sinulla olisi kartta, et kuitenkaan tiedä, mitä seuraavan mutkan takaa tulee. Kuitenkin sinä ohjaat. Yksin sinulla on valta ohjata omaa polkupyörääsi. Tämä ihmisyksilön määrävä piirre, tahto, on myös Beethovenin yhdeksännen sinfonian liike-energiana. Valtava tahdonvoima tekee ihmisestä ihmisen, joka yksin ohjaa omaa elämäänsä vaikka välillä saattaakin väsähtää, kaatua tai jopa eksyä.
Ihminen aloittaa maallisen vaelluksensa hapuillen ja epävarmasti. Hapuillen ja epävarmasti alkaa Beethovenin yhdeksäs sinfoniakin. Toisen osan voi nähdä leikin ja kamppailun yhteenkietoutumana. Kolmannessa osassa pitäisi koittaa aikuisuuden ja rauhan. Tai ainakin aikuisuus on elämän rikkainta ja sisällöksekkäintä aikaa. Lopussa on synteesin vuoro. Finaali kokoaa yhteen palaset. Se katsoo ensin taaksepäin, se on kuin varasto aikaisemmin koetusta. Se kuvaa lopullisen totuuden etsinnän totista yritystä. Siinä katsotaan ikään kuin omaa elämää valokuva-albumina, sekoitetaan ja järjestetään uudestaan. Lopussa koittaa suurin ilo: usko ihmisyyden ja elämän voittamiseen, joka on kantanut ihan loppuun saakka, kaikista vastuksista viis.
Kaikkein tyydyttävimmin tämän dialektiikan kuvaa Wilhelm Furtwängler klassisessa Bayreuthin musiikkijuhlilla 1951 tehdyssä konserttitaltioinnissaan. Hänen kuvauksensa ihmisyydestä Beethovenin metaforana korostaa prosessiluonnetta, kasvua vaikeuksien ja vastakohtaisuuksien kamppailun kautta voittoon. Ajoittain se pysyy hädin tuskin koossa. Alku kuulostaa hyvinkin epävarmalta, mutta ei se ole epävarmaa. Se on etsintää, jossa Furtwängler johdattaa muusikkonsa elämänmittaiselle matkalle. Furtwängler muusikoineen luo ja synnyttää teoksen tässä konserttitaltioinnissa, jossa intonaation puhtaus on sivuseikka. Jouset laulavat. Jokainen ääni, jok'ikinen fraasi tarkoittaa jotakin. Suuri narratiivi on katkeamaton, vaikka esityksessä onkin ikään kuin useita uusia alkuja: se koostuu episodeista, joista tulee suuri draama.
Aivan toisenlainen on Toscaninin inhimillinen subjekti, mutta tahtova, tekevä ja totuutta etsivä yhtä lailla. Molemmat toteuttavat humanismin korkeinta kutsumusta. Herbert von Karajanin inhimillinen subjekti taas on vuoriakin siirtämään pystyvä voimamies, jota eivät pysäytä edes pölypallot.
Leikkiminen, kokeileminen, taisteleminen, oppiminen, opetteleminen, yritys, erehdys, kasvaminen ja kasvattaminen, tekeminen ja oleminen, salliminen ja haastaminen, ottaminen ja antaminen, miettiminen ja analysoiminen, etsiminen ja löytäminen kannattaa ottaa vakavasti, unohtamatta tahtoa. Kaikki tämä kuuluu ihmiselämään, ja kaikesta tästä Ludwig van Beethovenin yhdeksäs sinfonia muistuttaa.
Kun vallitseva musiikkijournalistinen trendi tapaa halveksua ”ohjelmamusiikkia”: sitä, että musiikille annetaan käyttöohje, jossa lintujen laulu selvästi esittää lintujen laulua niin että houkkakin sen ymmärtäisi, Beethovenin ohjelmanjulistus on ylevin ja kattavin mahdollinen: elämä itse.
1 kommentti:
Hienoista hienoin kirjoitus loistavasta teoksesta, Beethovenin kruununjalokivestä.
Lähetä kommentti