Ystäväni kertoi tänään ystävänsä lukioikäisestä lapsesta, joka luuli Nelson Mandelaa jalkapalloilijaksi. Hän oli väärässä. Eihän Mandela jalkapalloilija ole, vaan nyrkkeilijä.
Osallistin viime keväänä ja kesänä työpajanuoria. Työpajanuoret – joita pitää kutsua valmentautujiksi aivan samoin kuin oppilaat on päivitetty oppijoiksi – ovat eläviä osoituksia siitä, että ei Pisa-laatupalkittu koulujärjestelmämme ole aivan aukoton. Työpajatoiminnassa on yliedustettuna nuoria, joille luokalle jääminen on sivuseikka kun ei pysytä koko koulussa. Kaikkein valveutunein tapaamani nuori kysyi minulta, mitä tarkoittaa demokratia. Hän oli aivan vakavissaan. Tahtomattaan hän tuli kuitenkin esittäneeksi erittäin oleellisen kysymyksen, johon vastaaminen ei ole aivan helppoa.
Oikeus ilmaiseen koulutukseen on demokratian avain. Demokratiassa taataan myös niiden äänen kuuluminen, jotka eivät halua käyttää sitä tai joilla ei ole mitään edellytyksiä käyttää sitä. Ja heitä on paljon. Demokratiassa koulutetaan ihmisiä kykeneviksi löytämään oma äänensä ja käyttämään sitä. Muuallakin kuin vaaleissa.
Yleensä ihminen tietää eniten asioista joista hän on kiinnostunut esimerkiksi siksi että hän kokee niiden koskettavan jotenkin omaa itseä. Tuoreen mielipidetutkimuksen mukaan vain kolmannes kansasta tietää hallituspuolueet, ja kuitenkin tulevissa eduskuntavaaleissa äänioikeuttaan käyttänee oletettavasti noin kaksi kolmannesta.
Tästä heikompi kiirehtisi vetämään johtopäätöksen, että äänestäjistä puolet ei tiedä, tuleeko äänestäneeksi sellaista puoluetta, joka on hallituksessa, vai sellaista puoluetta joka arvostelee hallitusta. Oletettavasti vielä vaikeampaa on ymmärtää, pyrkiikö heidän äänestämänsä ryhmittymä sinne hallitukseen kun ensin pitäisi ottaa selvää, voiko menneisyyden hylkäämisestä johtaa sellaisenaan kausaalisesti minkäänlaista tulevaisuudenskenaariota. Ja tästä seuraa jatkokysymys: onko näille puolelle äänestäjistä loppujen lopuksi aivan samantekevää, millainen hallituskoalitio heidät seuraavaksi pettää?
Opetin viime viikolla muutaman päivän viidettä peruskoululuokkaa. Heidän kohdallaan kysymykset demokratiasta, osallisuudesta tai politiikasta, puhumattakaan oppijuudesta ovat paitsi toissijaisia, myös jotenkin groteskeja. Koulutuksen piilolukujärjestys, riippuen siitä millaisen episteemisen ja kasvatusopillisen kannan ottaa, on polulla pitäminen antamalla uskoa, elämyksiä, tukea ja malleja. Ja tämä piilolukujärjestys on lopulta paljon tärkeämpää kuin se, millä luokalla pakkoruotsi aloitetaan, mitä ovat kuttu ja tutu på svenska ja osaako itse kukin tuotteistaa ansioluettelonsa avatariksi.
Suuri osa näistä nuorista piti koulua rangaistuslaitoksena jossa heitä istutetaan että heidän vanhempansa saisivat käydä joko töissä tai päiväkaljalla. He eivät olleet oppineet melkein viidessä vuodessa, miten ja miksi koulussa ollaan. Kouluun ei kuitenkaan jouduta, sinne päästään. Sama pätee työpajoihin. Työpajoista pitäisi ehkä tehdä subjektiivinen oikeus nuorille sen sijaan että niiden järjestäminen määriteltäisiin kuntien velvollisuudeksi.
Jos kunta on se yksikkö, jonka velvollisuus on huolehtia peruspalveluista, tällöin kuntien velvollisuuden pitäisi olla huolehtia siitä, että jokainen nuori oppisi elämään ihmisiksi: puhumaan, kuuntelemaan, käyttämään omia aivojaan, kävelemään jaloillaan, muokkaamaan maailmaa käsillään. Tätä olen kutsunut nuorten yhteiskuntatakuuksi, johon sitoutuvat kaikki yhdessä: vanhemmat, koulut, kaikki yhteiskunnan sektorit. Muuten herää kysymys, mihin näitä nuoria oikein pitäisi osallistaa. Mitä tähän oikein pitäisi ja osaisi vastata?
No, yhteiskuntaanhan nuoria pitää osallistaa, tietysti, veronmaksajiksi, kuluttajiksi ja äänestäjiksi. En kuitenkaan oikein ole varma, miten minä oikein myyn tämän. Hiekkaa beduiineille? Mikä on sellaisen yhteiskunnan legitimiteetti, jossa koulusta tipahtanut nuori kysyy työpajalla, mitä on demokratia ilman aavistuksen häivääkään siitä, onko hänellä mitään toivoa kouluttautua mihinkään sellaiseen josta saa pätevyyden tekemään sellaisia töitä joita myös on tarjolla ja joista saa sellaista palkkaa jolla tulee toimeen ja josta mahdollisesti kertyy sellainen eläke, jota ei vielä edes osaa ajatella? Demokratia ei ole vielä keksinyt, mitä tehdä niiden nuorten kasvatukselle ja demokratialle, joille ei koulutus käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti