Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

18.4.2012

Salailua ja vääriä todistuksia jäähallista

Olen täällä kirjoittanut aiemminkin Maununnevalle aiotusta jäähallihankkeesta, joka olisi muuten päässyt lipsahtamaan huomaamattani Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnasta hyväksytty -leimalla, mutta onneksi valpas ja huolestunut kansalainen hälytti. En edelleenkään ole niin ihastunut halliin, ainakaan tuolle paikalle. Lisäksi hankkeen motiiveihin, perusteluihin ja itse prosessiin liittyy paljon epäilyttävää: tosiasioiden ja intressien sekä mielipiteiden salailua.


Yleishyödyllisyydeksi naamioituja intressejä
Maununnevan harjoitusjäähallihan on Jääkenttäsäätiön ja Kaarela-Seuraksi naamioituneen jääkiekkoseura Karhu-Kissojen yhteishanke. Aloite hallista tuli jääkiekkoseura Karhu-Kissojen vahvasti lobbaamalta Kaarela-Seuralta.


Kokoomusvaltuutettu Hanu Luukkaisen mukaan, kun jääkenttäsäätiön toimitusjohtaja Harry "Bogo" Bogomoloff jotakin päättää tehdä, hän myös sen tekee. Hanke halutaan siis jättää konkreettiseksi, betoniseksi muistomerkiksi kunnioittamaan kohta eläköityvän Bogon elämäntyötä. Siitä tulee samalla tahtopolitiikkaan alistumisen muistomerkki.



Muistomerkin siitä itselleen saa myös Kaarela-Seuran puheenjohtaja Erik Bärlund, jääkiekkoseura Karhu-Kissojen manageri.
Korostan vielä, että pidän jääkiekosta. Se varmaan on ihan toimivaa ennaltaehkäisevää nuorisotyötä. On kuitenkin turha väittää, että kyse olisi yleishyödyllisestä hankkeesta, jääkiekko on liiketoimintaa. Helsingin kaupungin avustaman Jääkenttäsäätiön rahoille varmaan löytyisi kansanterveydellisesti tähdellisempääkin käyttöä, esimerkiksi aika monen kaikille avoimen ja yleishyödyllisen kaukalon rakentaminen. Ja saataisiin enemmän nuorisoa harrastuksen pariin, ja muitakin.


Jos nyt sitten katsottaisiin, että hyväksyttäisiin jäähalli sinänsä, kaikkine harrastuksen poissulkevuus- ja liikenne- ja lämmitysseurauksineen, niin ei sen tarvitsisi tuohon tulla. Bogo ei kuitenkaan suostu keskustelemaan vaihtoehtoisista paikoista, ei, vaikka niitä tarjoilisi kultatarjottimelle. Ja kyllä niitä olisi tarjolla.


Unohdettu ja piiloteltu luontoarvoselvitys


Yleisten töiden lautakunnan 26.6.2008 hyväksymän Kaarelan aluesuunnitelman yhteydessä Markus Holstein teki alueen luontoarvoselvityksen, jossa jäähallille aiotun tontin eteläosa - juuri se paikka, johon jäähalli on tulossa - on C5 -luokan arvometsää, samantapaista kuin Metso-ohjelmassa tarkoitetulla tavalla. Alueen pohjoisosa on C1-luokiteltua lähimetsää, joka sitäpaitsi on linnoituslaitteineen Museoviraston suojeluksessa. Niiden väliin jää C3-luokiteltu suojametsä, joka suojaa Maununnevan asutusta Hämeenlinnantien melua ja saastetta vastaan. Tämä luontoarvoselvitys on kuitenkin unohdettu; esimerkiksi ympäristötarkastaja Eeva Pitkäsen mukaan ko. kohteessa ei ole mitään arvokasta. Eikö luontoarvoselvitykseen olla tutustuttu vai onko se hukattu? Minne? Ja kuka on sen hukannut?


Minne sitten?


Edellä siteerattu luontoselvitys jo todentaa riittävästi, että aiottu paikka ei sovellu jäähallille, puhumattakaan hallin liikennevaikutuksista, joista vielä vakavamman tekee se, että vastapäisen Puukoulun lakkautus ajaa alueen lapset kävellen ja pyöräillen käymään alakoulunsa Kannelmäen puolella. Lisäksi on selvää, että nykyinen puukoulun kenttä tulee hallin ilmaiseksi parkkipaikaksi, alue, jota nyt käytetään laajalti liikuntaan. Paljon sopivampia sijainteja lähiseudulla ovat:
- Pirkkolantien ja Pirkkolan maauimalan välinen parkkialue. Sinnekin on oivat joukkoliikenneyhteydet, mm. Jokeribussi, ja vieressä on valmiiksi toinen harjoitushalli.
- nk. Kalanninpuisto hieman tätä paikkaa pohjoisempana, Kalannintien ja Hämeenlinnantien kainalossa. Alue on nykyisellään ryteikköä. 
- Etelä-Kaarelan ent. yhteiskoulun ja Hämeenlinnantien väliin, ryteikköön. 
- Malminkartanon pelloille. Ainakin Kannelmäen ja Malminkartanon suunnasta katsottuna Konalan teollisuushallien ja kuplahallien muodostama "maisemaa" ei paljoa voi rumentaa, joten sinne vain.   
      - Maununnevan lumenkaatopaikan päälle. Helsingiin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisun 3/2012 "Lumen läjityksen ympäristövaikutukset Helsingissä" mukaan Maununnevan kaatopaikalla ylittyy raskaan, keskiraskaan öljyn, arseenin sekä lyijyn valtioneuvoston asetuksessa 214/2007 annettu kynnysarvo. Tämä kyseinen kohde sijaitsee Keskuspuiston reunalla ja tuhoaa myös Keskuspuiston maaperää pikkuhiljaa...
      Koko alue ja alueen muinaismuistolain suojaamat kohteet olisi pitänyt kartoittaa ennen sijainnin valintaa. Näin ei kuitenkaan olla tehty. Museovirastoa konsultoitiin vasta kun paikka oli valittu.
    
      Kiinteistöviraston tonttiosaston Juhani Tuuttilan antaman lausunnon mukaan ko. tontti on vuokrattu liikuntavirastolle. Tämä ei pidä paikkaansa. Tuuttilaa ei olla saatu kiinni kommentteja varten.


   
     Kenen sana painaa?


     Ainakaan asukkaiden sana ei paina, sillä heille jää todistustaakka. Kaupunkisuunnitteluvirasto on vaatinut, että asukkaat esittävät alkuperäisen nimilistan, jonka ovat allekirjoittaneet ne, joiden mielestä jäähalli ei sovellu aiotulle paikalle Maununnevaan. Kuitenkin Karhu-Kissoil... eiku Kaarela-Seuralta riittää, että he ilmoittivat keränneensä 1812 puoltavaa nimeä, vaikka ovatkin hukanneet addressinsa. Maankäyttö - ja Rakennuslaki jää Maununnevalla kuolleeksi kirjaimeksi.

 
     Mitä sitten?
      
      Taistelua ei olla missään nimessä hävitty. Seuraavaksi kannattaa olla yhtydessä Helsingin kaupunginhallitukseen. Ja alueella tapahtuu; jäähallin suunnittelualueella Maununnevalla järjestetään 5.5. siivoustalkoot! Sinne kaikki kynnelle kykenevät!


      Luonnonhoitosuunnitelmaan voi tutustua allaolevasta linkistä:

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Michael, jämäkkää ja asiapitoista tekstiä! Saisipa tämän lukemaan nuo Helsingin kaupungin päättäjät!!

Unknown kirjoitti...

Uskoisin, että aika moni tietää kyllä ainakin osan tässä esitetyistä seikoista. Aika moni taitaa myös sulkea niiltä silmänsä. Mutta silmäni ja korvani Kaupunginhallituksessa pitävät minut ajan tasalla.

Anonyymi kirjoitti...

Vartuin Maununnevalla ja kävin peruskoulua Puukoulussa - en olisi koskaan voinut kuvitella, että tämä päivä vielä koittaa. Mitä voisimme konkreettisesti tehdä, että järkyttävä jäähallihanke saadaan kumottua? Miten ollaankaan ajauduttu tilanteeseen, jossa pääkaupunkiseudulla lähiluontoa dumpataan kuin likaista rättiä? Eikö kukaan välitä?

Anonyymi kirjoitti...

http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/portti/default.aspx?sovellus=mjreki&taulu=T_KOHDE&tunnus=1000013742 || museoviraston rekisterit asiasta, jostain syystä tykkitien pätkää ei mainita laisinkaan.

Epäilisin myös että jäähallin rakentamisella saisi mainiosti perusteltua puukoulun lopettamista, sitä on nyt kiskottu ees taas kun paikallisaktiivit vastustaa mutta kaupunki haluaisi pistää sen pakettiin. No, viimeistään kuninkaantammen myötä täällä saanee sanoa hyvästit lähikouluille...

Jäähallin paikkana tuo metsikkö on kyllä aivokuolleimmasta päästä, ei nykyinen tiestö kestäisi halliliikennettä ja autokuljetuksen tarve kouluille kasvaisi kun ei pienimpiä koululaisia enää uskaltaisi laskea yksin matkaan. Harvoilla meistä on aikaa saattaa lapsia aamuisin.

Hallisuunnitelmasta näyttää myös puuttuvan kokonaan liikuntatilat muille lajeille. Näitä mahdollisuuksia mainostamalla mm. Kannelmäen voimistelijat on saatu puoltamaan suunnitelmaa, kohtuuhintaisista liikuntatiloista kun on jatkuva taisto meneillään.

Lisäksi näin paikallisena on mielestäni hyvin outoa että koko suunnitelmasta tunnutaan tietävän hirveän vähän jos lainkaan paikallisten asukkaiden joukossa...en usko että kenenkään mielestä jäähallille paras paikka on pikkutien varressa omakotialueella? Se että toisella puolen kulkee hämeenlinnanväylä ei muuta sijainnin arkitodellista luonnetta miksikään.

Kaarelanjäähallihanke kirjoitti...

Hei,

Saanko linkittää tämän ja toisen jäähallihanketta koskevan tekstisi Kaarelan jäähallihanketta koskevaan tiedonkasaus-blogiin?

Tuntuu että ihmisillä on tiedonjanoa mutta informaatio on liian pieninä palasina pitkin nettiä ja googlella ensimmäisiin tuloksiin rynnii vaan kaupunkilehtien artikkeleita.

Unknown kirjoitti...

Totta kai! Toisella tarkoittanet sitä kuvagalleriaani? Laita linkki tännekin siitä tiedonkasausblogista!

Huomasit varmaankin, että Varvikko jatkaa Torvessa hankkeen lobbaamista leimaamalla vastustamisen nimbyilyksi ja vähättelemällä vastustajien lukumäärää?

Kaarelanjäähallihanke kirjoitti...

Kiva, kuvagalleriaa en ollut huomannut, tarkoitin tuota 28.2. päivättyä kaupunkisuunnittelulautakunnallekin lähtenyttä tekstiä.

Blogi on vasta hyvin alkuvaiheessa, mutta kohtuu hyvin jo faktoja kasassa. Varvikon mielipiteet ovat hiukan hankalia, mieluiten laittaisin tuonne tietoja jotka löytyvät myös jostain muualta netistä. Lisään Varvikon tuonne tukijoiden listaan kyllä. Hänen kirjoituksensa oikeastaan provosoivat minut tätäkin kasaamaan...

http://kaarelanjaahallihanke.blogspot.fi/