Tältä näyttää Hakamäentien laajennustyömaan takia Keskuspuisto. Ilmalan kohdalla metsään on puhkaistu tällainen uusi ulkoilutie kauhakuormaajille.
Olin toissa kesänä Helsingissä järjestettyjen yleisurheilun mm-kisojen aikaan lenkillä, vaikka kiihkeälle penkkiurheilijalle lämpimältä kotisohvalta ylösnouseminen sateiseen ja koleaan Helsinkiin vaatikin suurta tahdonvoimaa. Tällöin törmäsin lenkilläni Laaksossa muutamiin puihin kuin itsestään ilmaantuneisiin paperilappuihin, joissa puut julistivat hätäänsä siitä, mitä niille olisi pian tapahtumassa. Oma hätäni oli suuri, mutta vielä suurempi oli järkytykseni raahauduttuani jälleen samoille kulmille ainakin 35 nimbynkuseman etäisyydelle. Keskuspuiston aivan eteläisen reunan uhatun lehtonatan kasvupaikan ylitse oli ajanut hävityksen kauhistus, joulukuiseen metsään oli ajanut traktori, jonka jäljet olivat kuin vielä kunnolla parantumaton arpi. Yritetäänkö lehtonata tappaa?
Kun jo suhteelliseen väsyneen ja järkyttyneen nimbyn jalat alkoivat lähestymään kaukaista ja pohjoista Kannelmäkeä, juuri edellisestä järkytyksestä toipuneena ymmärsin joutuneeni keskelle kaadettujen puiden sotatannerta. Hakamäentien levennys on etenkin Ilmalan aseman kohdalla raiskannut Keskuspuistoa peruuttamattomasti ja anteeksiantamattomasti, työkoneiden jättäessä vain hitaasti parantuvia arpia herkkään metsään.
Eikä tässä vielä kaikki. Keskuspuistoa uhataan kaikkialta. Yleisten töiden lautakunnan valistuneen jäsenet koettivat huonolla menestyksellä torpata Paloheinän golfkentän laajennushankkeen, mutta onneksi sentään kaupunkisuunnittelulautakunnan valistuneet jäsenet onnistuivat edes hieman pienentämään Keskuspuistoon tunkeutuvan Kuninkaantammen alueen rajausta. Jotta Keskuspuiston teurastus ei näyttäisi niin härskiltä, osaa Keskuspuistosta ollaan ryhdytty kaupungin päättävissä elimissä kutsumaan jollakin toisella nimellä, kuten Helsinkipuistoksi, tai Yleiskaavassa keskustatoiminnoille varatuksi alueeksi.
Miten edelläkuvatut tapahtumat liittyvät toisiinsa? Kun toissa kesänä lenkilläni kuulin puiden valitushuudon, perustin poliittisista puolueista, iästä ja asuinpaikasta riippumattoman sähköpostilistan, joka on ollut myös epämuodollisen kansalaisliikkeen kanava. Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -kansanliike haluaa muistuttaa, että postimerkkikaavoitus ei ole nimbyjen keksintö, lulujen vallankäyttöä, vaan termin tuntevat nekin, jotka käyttävät valtaa luluja vastaan.
Jos kansalle maailmanmestaruusluokan oopiumia rapautuvan kansanterveyden kustannuksella järjestävä Suomi on vieraantunut luontaistaloudesta, jossa fyysinen harjoite saatiin välittömästi arkisesta työstä ja matkasta työhön ja kouluun, yhtä lailla Suomi on vieraantunut luontosuhteestaan. Fyysinen harjoite on hankittava erikseen; sitä kutsutaan urheiluksi. Luonnostakin voidaan nauttia kohta vain kukkaruukuissa...
Helsinki on tukehtumassa väärinymmärrettyyn metropoli-identiteettiinsä ja helsinkiläiset ovat tukehtumassa siihen, että loputkin yhteisistä keuhkoistamme ollaan uhraamassa autoille ja asunnoille. Todellisissa metropoleissa - kuten New Yorkissa - ei koskaan tulisi kyseeseenkään uhrata lyhytnäköisen markkinavoiton alttareille senttiäkään kaupunkilaisten harvoista sellaisista yhteisistä alueista, joille astumiseen ei kysytä pääsylippua, ikää, rotua tai kulutusaikomusten vilpittömyyttä.
Tapahtumat Hakamäentien varrella, Hakuninmaalla, Paloheinässä ja Lääkärinkadun alueella liittyvät elimellisesti toisiinsa. Kyse on meidän kaikkien hengitysilmasta, metsästä jossa kävelemme, juoksemme, lataudumme. Mitä enemmän meidän kaikkien yhteistä Keskuspuistoamme viedään, sitä kouristuksenomaisemmin meidän on siitä on pidettävä kiinni. Jari Tervoa vapaasti siteeratakseni: kohta metsä on toisaalla, mutta sinne pääsee bussilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti