Kuva: Arend Oudman
Artikkeli Sirpa Puhakan vierailusta Horisontissa 19.9.2006 on julkaistu alunperin Horisontin uutisarkistossa www.horisontti.net. Alkuperäisen jutun voi lukea klikkaamalla otsikkoa. Sirpasta tuli maalisvaaleissa Vasemmistoliiton ensimmäinen varakansanedustaja, ja alkukesän puoluekokouksessa hänet valittiin yhdeksi Vasemmistoliiton varapuheenjohtajista. Sirpasta tulee erinomainen varapuheenjohtaja Vasemmistoliitolle.
Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu, terveyslautakunnan jäsen Sirpa Puhakka (vas.) vieraili Horisontin tiistaikahveilla 19.9. Päättäjänä Sirpan sydäntä lähellä on erityisesti vähäosaisuus ja köyhyys, mihin vaikuttavat hänen omat lapsuudenkokemuksensa Pohjois-Karjalassa.
Huono-osaisuuteen ei muisteta aina kiinnittää yhteiskunnallisessa keskustelussa huomiota: vaikka kulissit ovat komeat, pelkästään Helsingissä on tuhansia asunnottomia, jotka ovat ikään kuin näkymättömissä. Mielenterveyskuntoutujiakin Helsingissä on Hämeenlinnan asukasluvun verran, huostaanotettuja tuhansittain ja toimeentulotuen varassa eläviä kymmeniä tuhansia. Helsingin ongelmat ovat sen pääkaupunkiluonteesta johtuen Suomen mittakaavassa erityisiä; valitettavasti vain tämä ei näy siinä, kuinka valtion kakku jaetaan. Sirpa Puhakka arvosteli yhteiskunnan vähäistä halukkuutta puuttua vähäosaisuuteen; esimerkiksi hallituksen köyhyyspaketissa jaellaan hajanaisia almuja sinne tänne. Tämä heijastelee Puhakan mielestä yhteiskunnan yleisesti koventunutta arvomaailmaa.
Julkisen sektorin rapautuessa, nk. kolmas sektori, eli kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat paljolti ottaneet hoitaakseen niitä tehtäviä, jotka ennen kuuluivat yhteiskunnan huolehdittaviksi. Esimerkkinä näistä kolmannen sektorin toimijoista, jotka paitsi ovat yksi vähäosaisuuden vastamyrkky, myös luovat henkeä rahan pöhöttämässä yhteiskunnassa, ovat kortteli- ja asukastalot, sellaiset kuin Horisontti. Julkisen sektorin alasajo ja samanaikaisesti tapahtuva toimintojen ulkoistaminen johtavat siihen, että julkinen sektori hoitaa vain "ydintehtävät", sysäten kaiken muun kansalaisyhteiskunnan toimijoiden (kuten Horisontin) hoidettavaksi.
Koko suomalainen yhteiskunta ja toimeentulo on rakennettu työn varaan. Kuitenkin meillä on jo viime laman alkuajoista, 90-luvun alusta alkaen pysyvästi pudonnut köyhyysloukkuun kokonaisia ihmisryhmiä, ja viime vuosina sinne on tipahdellut vielä uusia ihmisryhmiä. Tulevaisuudessa hyvinvointivaltion rahoitus on vielä nykyistäkin haasteellisempaa; kun väestö vanhenee, palkkatyössä käyvä vähemmistö rahoittaa julkiset palvelut, ja tämä saattaa rapauttaa solidaarisuuden tunteen, sen yhteisvastuullisuuden, joka on pitänyt Suomen pystyssä vaikeinakin aikoina.
Sirpa Puhakkan mukaan köyhyys ja hyvinvointi periytyvät. Aikaisemmin koulutus on tarjonnut väylän sosiaaliseen nousuun, mutta Suomea elähdyttänyt koulutususko on rapautumassa. Enää ei koulutus automaattisesti takaa työllistymistä ja hyvää palkkaa; lisäksi lainoitukseen perustuva, jälkeenjäänyt opintotukijärjestelmä ei rohkaise opiskelemaan, työllistymisnäkymien ollessa vähän niin ja näin.
Työelämämme on läpikäynyt monia syvällisiä rakennemuutoksia. Suomessa on Euroopan koulutetuimmat pätkätyöläisnaiset, ja etenkin synnytysiässä olevien naisten on vaikea työllistyä. Yhdeksi lääkkeeksi tähän Puhakka esitti, että vanhemmuuden kustannukset tulisi jakaa molempien vanhempien työpaikkojen kesken. Toisena työelämän haasteena Puhakka mainitsi teollisuustyöpaikkojen katoamisen niihin maihin, joissa työvoimakustannukset ovat Suomea matalammat. Teollisuusyrityksiltä sopisikin toivoa sitä, että ne pitäisivät yhteiskuntavastuullisuutta esillä muulloinkin kuin yhteiskuntavastuuraporteissa.
Kun teollisuudesta on kadonnut automatisoinnin ja tuotantolaitosten köyhiin maihin siirtämisen myötä runsain mitoin työpaikkoja, yhä suuremman osuuden suomalaisista sanotaan saavansa elantonsa palveluista, joiden määritelmäkin tosin on yhä kaikenkattavampi. Jotkut ovat tarjonneet yrittäjyyttä yhdeksi lääkkeeksi työttömyyteen; kuitenkaan Suomessa ei osata ostaa palveluita, me kun olemme tottuneet suo, kuokka ja jussi -periaatteen mukaisesti selviytymään yksin, tai sitten meillä ei ole varaa käyttää yksityisiä palveluita. Työmarkkinoilla eivät kysyntä ja tarjonta kohtaa. Ainakin pääkaupunkiseudulla on ylitarjontaa korkeakoulutetuista "huippuosaajista", toisaalta matalapalkkalainen ei kykene elättämään Helsingin elin- ja asuinkustannuksillaan itseään.
Sirpa oli huolissaan siitä, mahtaako hoitotakuu käytännössä toteutua. Hän kannusti ilmoittautumaan rohkeasti esimerkiksi hammashuollon hoitojonoon; jos kaikki alistuvat siihen, ettei hoitoa saa, silloin päättäjille annetaan myös sellainen signaali, ettei julkisten palveluiden käyttäminen kiinnosta.
Sirpa Puhakka kantaa huolta niistä, jotka eivät sauvakävele Himalajalle, ainakaan omin jaloin ja sauvoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti