Olen porvoolaistunut vihreä kaupunkimetsäaktivisti, kaupunkisosiologi ja -maantieteilijä, sienestyksen, musiikin ja kirjoittamisen amatööri, jalkapallon moniharrastaja, isä, ulkoilija ja hyötyliikkuja. Olen yksin itse vastuussa blogini aineistoista ja mielipiteistä. Aineiston lainaaminen ilman lupaa kielletty.

24.11.2008

Sodanjulistus rakennusvirastolle

Talvi on sitten tullut Helsinkiin. Lumi pehmentää ja tuo valoa marraskuun harmauteen. Samaten se pehmentää jalkakäytävät kulkukelvottomiksi, koska ensimmäinen toimi, joka lumesta seuraa, on katujen auraaminen jalkakäytäville.

Ymmärrän, että ihmisten on päästävä liikkumaan päivittäisiin askareisiinsa, mitä ne sitten ovatkaan. Ymmärrän myös sen, että niillä samoilla kaduilla, jotka aurataan lexuksia ja fiatteja varten, ajaa myös HKL:n busseja, jotka jäisivät pilttuisiinsa ilman aurausta.

Kuitenkin, Helsingin ulkoalueiden hoidossa tulisi aina olla lähtökohtana ihminen ja hänen tarpeensa. Tämän lisäksi Helsingin ulkoalueiden hoidosta vastaavaa Rakennusvirastoa ohjaavan Yleisten töiden lautakunnan tulisi huolehtia siitä, että jalankulku olisi aina ensisijainen kulkemismuoto Helsingissä, sillä tosiasiallisesti se on sitä: lähikauppaankin on mahdotonta päästä esimerkiksi lastenvaunuilla, rollaattorilla tai pyörätuolilla, jos kaduilta on lakaistu noin 20-30 sentin tiiviiksi pakkautunut lumikuorma jalkakäytäville.

Kerrostaloalueilla pärjää miten kuten, jos omalta kotiovelta pääsee suoraan bussilla kauppaan tai muille asioille. Voin kuitenkin kuvitella, että viereisillä Maununnevalla ja Hakuninmaalla kulku ilman omaa autoa on nyt mahdotonta.

Vetoankin siis Yleisten töiden lautakuntaan: kadut ja jalkakäytävät tulee aurata samaan aikaan!

Ei kommentteja: