Allaoleva on ote Nina Broströmin kanssa kevättalvella 2004 kirjoittamastani kirjaluonnoksesta.
Jos pääkaupunkiseudun kaupungit eivät tule lähitulevaisuudessa yhdistymään, ja Espoohan tunnetusti ei tarvitse ketään (niinkuin Sveitsikään), vesittäen kaiken YTV -tason seutuyhteistyön, mistä monivuosikymmeninen taistelu tuulimyllyjä vastaan länsimetron rakentamiseksi on mainiona osoituksena, niin ainakin joukkoliikenteessä pitäisi veloittaa kuljettujen matkakilometrien mukaan, ja nyt matkakorttiaikakaudella tämä ei olisi temppu eikä mikään, eikä myöskään rahojen jako Espoon, Vantaan ja Helsingin kesken olisi vaikeaa, koska nythän matkakorttien lukulaitteista saadaan ainakin periaatteessa yksityiskohtaista matkainformaatiota.
Tai sitten voitaisiin tehdä niinkuin ainakin Lontoossa (ja kai monissa muissakin suurkaupungeissa on tehty); jaettaisiin kaupunkialue tariffivyöhykkeisiin. Kuulemma kukaan ei oikeastaan huomannut seutulipun hinnankorotusta ja ne jotka tiesivät, eivät tajunneet sen olevan niin suuri - vanhassa rahassa 2mk 40p. Perusteena on sanottu, että seutubussien vuorot eivät kannata - kiitos kilpailun ja näiden uusien matkakorttivimpaimien.
Lopultakin HKL ja YTV taitavat ottaa persnettoa kiitos näiden uusien matkakorttivipstaakkeleiden, koska nehän mahdollistavat täsmämatkailun, laskelmoinnin, jossa voidaan todellakin maksaa vain niistä matkoista, joita tehdään. On liikennepoliittisesti täysin väärä signaali lakkauttaa linjoja ja nostaa lippujen hintoja: vaikkakin strategiapuheissa joukkoliikenteestä haluttaisiinkin mukamas tehdä houkuttelevampi vaihtoehto, olisi mielenkiintoista tietää, kuinka monta bussilinjaa voitaisiin perustaa niillä rahoilla, joita nyt käytetään esimerkiksi Hakamäentien leventämiseen.
Voisi olla mielenkiintoinen kokeilu nimittää Harry Bogomoloff liikenne- tai työministeriksi, tuo henkisen espoolaisuuden helsinkiläissoluttautuja, huippuosaamisen ja kilpailukyvyn kävelevä – anteeksi, siis autoileva - ruumiillistuma, kaikkien niiden äänitorvi, jotka ajavat omalla autollaan tietotöihin Keilaniemeen. Muut ihmiset, siis ne, jotka eivät ole yhtä kilpailukykyisiä, kelpaavat sitten pesemään autojen ikkunoita.
Kepulaiset ovat anteeksi antavaista porukkaa, nähtiinhän se Jäätteenmäenkin kohdalla eurovaaleissa. Tai sitten suunnattoman typeriä. Mutta joka tapauksessa, sellaisen edustajan saa eri laitoksiin jonka sinne äänestää. Kaken “kunniaksi” on kuitenkin sanottava, että kuulopuheiden mukaan, hän on todellakin oman kotiseutunsa asialle, ajaen Kankaanpäälle siltarumpuja henkeen ja vereen. Kake on siis junttiversio Bogosta. Juuri luin, että helsinkiläiset kansanedustajat ajavat oman kotiseutunsa asioita kaikkein passiivisimmin; ehkä he kokevat pääkaupungin vastuun painavan, olevan koko maan asialla. Ja sitten helsinkiläisiä sanotaan sisäänpäinlämpiäviksi..
Toinen seutuyhteistyön malliesimerkki, HUS, taas osoittaa sen, kuinka komiteatyönä tehty hevonen näyttää likimain lohikäärmeeltä ja polttaa persukset kaikilta.
Jumbohallisuuntausta on vastustettava, ensinnäkin liikennepoliittisista syistä: niihin ei oikeastaan pääse ilman omaa autoa, eli käytännössä toisella puolella Tuusulantietä sijaitsevaan jumbohalliin on joko ajettava autolla ensin Kehä kolmoselle ja sitten takaisin, tai sitten odotettava ehkä noin joka puolestoista tunti liikennöivää bussia, joka ei edes tule. Toiseksikin, megahallit tekevät hallaa pienyrittäjyydelle, jota valtiovalta juhlapuheissaan sanoo kannattavansa.
Kaikki megahallit vastapäätä Pitäjän kirkonkylää voisi räjäyttää, ja kaivaa koko Etelä-Espoon kokoinen, aina Turun moottoritiehen asti ulottuva (Kauniainen mukaanlukien) kuoppa, jonne sitten nämä rakennusjätteet voitaisiin kärrätä. Vantaalla ja Espoossa ei pahemmin kiinnitetä huomiota sellaisiin pikkuseikkoihin kuin kulttuurimaisema tai ympäristöviihtyisyys. Raha ratkaisee - nopeasti halpoja asuntoja veronmaksajille, mieluusti etenkin ns. ”hyville” veronmaksajille.
Espoolaiset asuntoalueet, koska ne sijaitsevat Espoossa, ovat kalliita, eli arvostettuja alueita, vaikkeivät ne olisikaan yhtään ympäristöllisesti tai arkkitehtonisesti sen hääppöisempiä kuin vantaalaislähiöt; lisäksi vantaalaislähiöihin pääsee sentään oikein kätevästi junalla tai metrolla, kun taas Espoossa ei pääse edes lähikauppaan ilman Mercedestä. Valitettavasti kuitenkin nyt myös Vantaalla on yksityisautoilua edistävä suuntaus saanut jalansijaa viime aikoina, jolloin sitten pitää rakentaa kehä kakkosta, kehä nelosta ja kehä nollaa, jotta saadaan baanaa vantaalaisten ladoille ja toyotoille.
Helsinki ja Vantaa voisivat pistää hynttyyt yhteen ja toivottaa espoolaiset tervetulleiksi 25 euron, tai kenties 250 euron viikkotullilla, sillä onhan espoolaisilla siihen varaa, lisäksi rajalle tulisi rakentaa 14 m leveä muuri vallihautoineen. Espoo kyykyttää koko Suomea, sillä armollisella oikeutuksella että Keilaniemessä sijaitsee Nokia, tuo Suomen veturi, ja muutakin arvokasta tietoteollisuutta ja tietoteollisuuden työntekijöitä tuottava TKK. Sinne pitää siis tietenkin päästä suhauttamaan Lexuksella tai Mersulla kaikista ilmansuunnista, myös ja etenkin sieltä, jonka Kekkonen söi.
Länsimetron sijasta espoolaiset kunnallispoliitikot koettavat väkisin kaupata vantaalaisille ja helsinkiläisille kehä kakkosta, koska täytyyhän niiden muutamien helsinkiläisten ja vantaalaistenkin, jotka on armosta kelpuutettu työskentelemään Suomen tietoteollisuuden Mekassa, päästä omilla Ladoillaan ja Corolloillaan Keilaniemeen, ja mahdollisimman nopeasti sieltä takaisin Vantaalle ja Helsinkiin kantamaan kotiin Tapiolasta ostamansa tuotteet ja viemään basillinsa takaisin kotikuntiinsa.
Yhtään valtatietä ei pidä rakentaa pääkaupunkiseudulle lisää, koska se on vääränlainen liikennepoliittinen signaali. Yksityisautoilun tukeminen elämäntapana perustuu väärinymmärretyn vapauden illuusioon; vapauteen madella kävelyvauhtia neljän iltapäiväruuhkassa ja katsella ulos auton ikkunasta, kuinka onnellinen ja vapaa elämäntapapyöräilijä hymyillen suhauttaa DBS:llä koko jonon ohi. Ja tämä elämäntapa lopulta surkastuttaa jalat, ja tuhoaa maapallon keuhkot eli metsät. Mennään vessaankin tai roskia viemään autolla. Myös jätehuollon ollessa YTV:n vastuulla, tässä olisikin YTV:llä todellinen haaste: kestävään kehitykseen tai vastuulliseen kuluttamiseen perustuvan kaupunkilaisen elämäntavan propagoiminen.
Yksityisautoilu on vanhempien ikäluokkien, etenkin miesten asia, falloksenjatke, ja tietenkin kaikkien tavallisten Markkujen. Uusi satama oltaisiin voitu sijoittaa Vuosaaren ainutlaatuisten lintuvesien sijasta Westendiin, sillä pitäisihän Espoonkin kantaa edes oma osansa YTV -yhteisvastuusta ja kaipaahan toki "kaupungin" logistiikka parantamista. Parasta aluepolitiikkaa olisi laittaa suhteellisen ruhtinaalliset tietullit Helsingin rajoille, ja varsinkin tämä koskee omalla autollaan Helsinkiin körötteleviä espoolaisia.
Yhteisvastuullisuudesta Espoossa onkin huutava pula, sillä kuten esimerkiksi elokuvassa ”Nousukausi” annettiin ymmärtää, westendiläisten naapurisolidaarisuus jättää tietyssä määrin toivomisen varaa verrattuna esimerkiksi jakomäkeläisiin. Seuraavan yhteisvastuukeräyksen tuotto voitaisiinkin lahjoittaa tapiolalaisten, westendiläisten ja haukilahtelaisten köyhälistöperheiden tukemiseen, eräänlaiseksi "catch up" -rahaksi, jotta he voisivat tavoittaa alueen yleisen elintason, hankkimalla peruselintasoon kuuluvat nelimastoveneen, city -maasturin ja oman golf -osakkeen.
Aitohelsinkiläiselle geografinen lokaatio on merkittävä faktori jopa deittailussa. Eli landeilla ei ole mitään tsargaa ja Espoo/Vantaa -linjaa voidaan harkita poikkeustapauksissa, sitä kauemmaksi menevät on raakattava ihan logistis-finanssipoliittisista syistä. Tai mikäs siinä, jos deittikumppanilla sattuisi olemaan auto, ja erityisen suuri hinku yksisuuntaisesti autoilla suoraan töistä ja vielä toimia kuskinakin aina kun sellaista keksisi tulla tarvitsemaan.
Matkustelu Suomessa silloin joskus harvoin kun on kertakaikkinen pakko poistua YTV -alueelta, onneksi harvoin, on kallista. Esimerkkitapauksena tästä pieni vertaileva tutkimus siitä, miten pääsisi halvimmalla Joensuuhun, ja helsinkiläiselle tällaisia pakollisia maakuntamatkoja koituu lähinnä sosiaalisesta pakosta sukujuhliin. Tulos oli häkellyttävä - kallein kolmesta vaihtoehdosta oli lentäminen Finnairilla - paras lentoaikatauluvaihtoehto olisi maksanut yli 300 euroa per nenä!! Toiseksi kallein oli juna, melkein 50 euroa toisen luokan lippu per suunta. "Halvin" oli bussi, ja kun ottaa huomioon että istumista olisi kertynyt suuntaansa 7-8.5 tuntia, se ei kuulostanut liki 80 euron väärtiltä (ottaen huomioon senkin, että tässä vaihtoehdossa edestakaisin reissaamista olisi kertynyt jotakuinkin 24h). Joten valitettavasti työttömän tai opiskelijan ekonominen tilanne ei anna periksi osallistua tuollaisilla hinnoilla *kahden tunnin* häävastaanottoihin maaseudulla.
Nyt pääsee halpalentoyhtiöiden lennoilla halvemmalla manner-Eurooppaankin, eikä ihme, että monelle helsinkiläiselle ovatkin Lontoo ja Pariisi tutumpia kuin Espoo tai Vantaa, puhumattakaan sitten Kuopiosta tai Oulusta. Ja sitten kuitenkin meillä on hallituksessa Suomen keskusta, jonka pitäisi tukea maakuntien elinkeinoelämää ja turismia, ja toisaalta, tukea ihmisiä jäämään kotiseudulleen. Tässä siis haaste Suomen Keskustalle; millaista tekohengitystä aiotte antaa, hups, siis alue-ja liikennepoliittisia toimia aiotte tehdä kuihtuvien seutu-ja maakuntien hyväksi? Oletteko kenties heittäneet pyyhkeet kehään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti