Avointa, julkista tilaa keskellä Osloa. Ei oikein kelpaa virkistysalueeksi, mutta ainakin kaatopaikkana ja poliittisena foorumina tätä näemmä käytetään.
Englannin kieli tuntee käsitteen "commons", jolla perinteisesti tarkoitetaan kaupunkien yhteiskäytössä olevia maita. Perinteisesti tällaiseksi yhteiskäytöksi on mainittu pienimuotoinen kotitarveviljely, ja kausittainen kotieläimien laiduntaminen. Lisäksi joillakin yksityisesti omistetuilla mailla on saanut rahvaskin kävellä.
"Commonseille" ei ole luonteenomaista se, kuka omistaa, vaan se, ketkä käyttävät. "Commonsiksi" luonnehdittu maa voi olla niin yhteiskunnan kuin yksityishenkilönkin, tai miksei jopa osuuskunnan omistuksessa.
Vanhimmat tunnetut "Commonsit" löytyvät Englannista. Yhdysvalloissa taas käsitteestä on tullut tärkeä, sillä siellä kansalaisuus perustuu yksityisten omistajien "vapaaehtoiseen" yhteenliittymään; siellä Commonsit ovat tieten tahtoen säästettyjä markkinavapaita vyöhykkeitä, joiden säilyminen on oikeastaan pieni ihme.
Tähän saakka määritellyn kaltaisia commonseja, "spatial commons", eli julkista tilaa voinee ehkä vielä suomeksi kutsua yhteismaaksi. Julkiseen tilaan kuuluvat itsestäänselvästi puistot, muut kaupunkivirkistysalueet, torit, tietyin varauksin kirjastot, julkiset urheilulaitokset ja muut tiettyihin tarkoitusperiin varatut paikat.
Kun sitten commonsin käsitettä laajennetaan, ja mukaan otetaan "intellectual commons", "cultural commons", "environmental commons" tai "political commons", suomentajan tehtävä vaikeutuu.
"Intellectual commonsilla" voi ymmärtää esimerkiksi tieteellisen tiedon tyyppistä jaettua, ilmaista aineetonta resurssia. Tämä commons on tosin uhattuna silloin kun tutkimus kahlitaan esimerkiksi elinkeinoelämän tarpeisiin tai sen julkaisu rajataan maksullisille kanaville.
"Cultural commons" vastaa aika tarkalleen laajaa, antropologista kulttuurin käsitettä, jossa kaikki merkkivälitteinen, tulkittava ja jaettava on kulttuuria. Tähän kuuluvat esimerkiksi tavat, rituaalit, normit, uskomukset, puhumattakaan kulttuuriperinnöstä: "länsimaalaisuudesta" tai "suomalaisuudesta". Tosin cultural commons on aina kontekstuaalinen; eri ihmiset ymmärtävät esimerkiksi "maallisuuden", "länsimaalaisuuden" tai "rationaalisuuden" kovin eri tavoin.
"Environmental commons" viittaa siihen, että tämä maailma tulisi jättää jälkipolville, siis vaalien ja suojellen. Tällöin luonnonvarojen käyttö ei ole ryöstökäyttävää nollasummapeliä, kuten Gareth Hardin väitti vaikutusvaltaisessa tekstissään "Tragedy of the Commons" yli 40 vuotta sitten, vaan se perustuisi jaetun, vaikka imaginaarisenkin yhteisön vastuullisuuteen.
"Political commons" tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että poliittiset päätökset ovat liian tärkeitä, jotta ne voisi jättää ammattipoliitikkojen yksinoikeudeksi. Käsite vaatii päätöksenteon avaamista, päätöksentekijöiden tavoitettavuutta, suoran demokratian edistämistä ja kansalaisten vaikutuskanavien lisäämistä. Uskon Patsy Healeyn tarkoittaneen jotakin tällaista, kun hänen mukaansa oikeudenmukainen kaupunki ottaa kaupunkilaistensa erilaiset, ristiriitaisetkin kokemukset osaksi strategista hallinnointiaan.
Julkinen tila ei siis tyhjentävästi käy commonsin suomennukseksi, koska jos "commons" ymmärretään laajasti, kattaen myös intellektin, kulttuurin ja politiikan, tällöin joudumme kyllä aika paljon venyttämään tilallisuuden käsitettämme. Yhteisomistuksesta ei ole kyse, sillä commonsissa on oleellisempaa käyttö kuin omistus. Jokamiehenoikeus olisi muuten hyvä käsite, mutta sitä pitäisi venyttää kattamaan muutkin kuin luonnonvarat.
Ehkä yhteinen perintömme; yhteinen älyllinen, kulttuurinen, ekologinen perintömme? Tämä käsite kelpaa ainakin minulle siihen saakka kunnes mukaan hyväksytään poliitikka, sillä "yhteinen poliittinen perintömme" tuo mieleen paitsi ehkä pohjoismaisen hyvinvointivaltion - sekä voimaannuttamis- että byrokratiapuoleltaan - mutta myös vahvasti korporatisoituneen hyvävelisysteemimme, jonka kanssa commons ei ole puheväleissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti