Olin Oslon yliopistossa pidetyssä ilmastopaneelissa, jonka oli järjestänyt LO eli Norjan SAK. Tässä pallo Suomen SAK:lle: kiinnostaako teitä ilmastoasiat, ja mitä aiotte tehdä omalta osaltanne edistääksenne sellaista työ- ja elinkeinoelämää, joka on paitsi kilpailukykyinen, myös kestävä ja miten aiotte varmistaa näiden tavoitteiden toteutumisen?
Yksi puhujista, sosiologian ja yhteiskuntamaantieteen vieraileva professori Karen O’Brien totesi, että emme voi odottaa johtajuutta ja vastuullisuutta muilta, vaan vastuussa ovat kaikki. Kansalliset hallitukset eivät voi odottaa, mitä tapahtuu Kööpenhaminan ilmastokokouksessa emmekä me kansalaisina voi odottaa, mitä hallituksemme tekee. Meidän on otettava aloite itse. Jotta me kansalaisina voisimme ottaa johtavan roolin ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, tarvitaan asennemuutosta.
Vastuuta ei voi ulkoistaa, mukaanlukien ympäristö- ja yhteiskuntavastuullisuus. Ilmatila ei tunne kansallisia rajoja – kuten ilmastojärjestö Zeron Unni Berge muistutti - ja on tekopyhää norjalaiseen tapaan moittia muita eurooppalaisia maita fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja kehitysmaita korruptoituneesta järjestelmästä ja poliittisen tahdon puutteesta sitoutua päästövähennyksiin kun samanaikaisesti öljytuloista riippuvainen maa dumppaa huonon omatuntonsa muiden maiden päästöiksi.
Jos Norja haluaisikin olla todella globaalin ilmastokamppailun johtaja, tällöin se voisi käyttää öljyrahastonsa vaihtoehtoisten energiamuotojen tukemiseen ja ilmastoteknologioiden ja -innovaatioiden - kuten esimerkiksi uusiutuvien energiantuotantotapojen - viennin tukemiseen. Nyt edelläkävijänä olemisen etu menetetään heti siinä vaiheessa kun Kiina alkaa kilpailemaan tuotantokustannuksilla; Maailmanpankin tulisikin subventoida esimerkiksi Saksan aurinkokennotuotantoa, koska nyt Saksa on haastanut Kiinan oikeuteen aurinkokennojen tuotantokustannuksien dumppaamisesta, tai sitten luoda hintakartellisysteemi ympäristöteknologialle. Lisäksi nämä teknologiat ja innovaatiot tulee vapauttaa patenteista, jotta kehitysmaillakin on niihin varaa; öljyrahastoa voisikin käyttää myös menetettyjen patenttikorvausten kompensoimiseen.
YK.n Helen Bank peräänkuulutti kulutuksen ja kulutustavaroiden tuotannon vähentämistä. Edellytyksenä tähän on paitsi Karen O’Brienin peräänkuuluttama asennemuutos, mutta ”enemmän aikaa, vähemmän roinaa” –tyyppinen löyhä höpinä ei riitä, vaan tarvitaan aktiivista elinkeinopolitiikkaa, jossa esimerkiksi auton muuntaminen sähköautoksi on kannattavampaa kuin uuden auton ostaminen. Vanhan korjaamista on tuettava tarvittaessa vaikka negatiivisella autoverolla, joka toimii lisäporkkanana uuden ja kiiltävän ostamisen ihanuuden vastapainoksi.
Kuten Helen Bank muistutti, kyse ei ole vain ilmastokriisistä, vaan myös talous-, ruoka- ja maahanmuuttokriisistä ja niin edelleen, ja näiden kriisien yhteydet toisiinsa pitää nähdä, jotta kestäviä ratkaisuja voidaan saavuttaa. Kriisi on aina myös positiivinen mahdollisuus: ilmastokriisi voi toimia keppinä ja työllisyyskriisi porkkanana – tai miten päin sen sitten haluaakaan nähdä – tukea poliittisilla valinnoilla meitä kaikkia arkipäivän valinnoissamme. Kun perustetaan lisää bussilinjoja, luodaan samalla uusia vihertyöpaikkoja ja samalla lisätään joukkoliikennetarjontaa. Ja samalla voidaan jättää edes osa niistä Vanhasen rypälepommipolitiikalla tilatuista ja Kataisen ydinsähköasemilla ladatuista sähköautoista kotiin, ja tehdä niistä vaikka uima-altaita tai kanaloita, kuten Oslon joukkoliikenneyhtiö Ruterin mainoskampanjassa ehdotetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti