Kirjoitukseni on kommentti Osmo Soininvaaran blogikeskusteluun, ja jatkaa tarkentaen tässä blogissa vähän aikaa sitten aiheesta kirjoittamaani.
Olen suurimman osan työrupeamaani tehnyt Suomen julkisen hallinnon virastoissa, kunnilla, lääneissä ja valtiolla, ja vain yhdessä näistä työpaikoistani (3 kk ajan) käytännössä käyttänyt ruotsia. Tässä tapauksessa kyseisessä työpaikassa vallitsi vakiintunut käytäntö siitä, että erään tietyn osaston eräällä tietyllä käytävällä puhuttiin ruotsia. Kyseisellä työpaikalla taisin olla omalla osastollani osastonjohtajan lisäksi ainoa ruotsia joten kuten kommunikoiva, joten puhelut ohjattiin minulle suunnilleen aiheesta riippumatta ainakin jos osastonjohtaja ei ollut tavattavissa. Joten kielivähemmistön palvelujen takaamiseksi riittää hyvin, että virastoissa on ruotsilla pärjääviä; käytännössä kuitenkaan kaikki eivät ruotsilla pärjää, eivät vaikka olisivat käyneet pitkän "pakkoruotsin" ja virkamiesruotsin parhain mahdollisin arvosanoin. Toki ei ruotsin - kuten ei minkään kielen - taidoista haittaa ole, mutta ne perusteet, joilla ruotsin opiskelu toisena kotimaisena perustellaan, sietävät joutua kriittisen tarkastelun alle.
Pohjoismainen yhteistyökään ei kelpaa ruotsinopiskelun syyksi; sen sijaan oman historiamme ja kulttuurimme ymmärtäminen kyllä, ainakin sellaisilla paikkakunnilla, joissa käytetään myös ruotsia. Runeberg, Snellman ja Lönnrot olivat kaikki ruotsinkielisiä, kyllä, mutta tämän ymmärtämiseksi ei tarvita ruotsinkieltä; sen sijaan esimerkiksi on valaisevaa ymmärtää oman kotiseudun katukyltit sillä toisella, olettaen että ne on kirjoitettu kahdella kielellä. Kannelmäkeläisen on myös kiintoisaa tietää, että Kannelmäki on nimikilpailun tulos: Gamlas-nimiselle paikalle saatiin sävellettyä kokonaan uusi nimi, mutta tausta "Vanhaisena" - jota ei koskaan ole paikkana ollut - näkyy edelleenkin esimerkiksi Vanhaistenpuistona ja Vanhaistentienä. Esimerkiksi Jyväskylässä tämäkään argumentti ei päde - siellä katukyltit ovat yksinomaan suomeksi - ja kouluopetus putoaa ikään kuin tyhjän päälle, koska ruotsi ei ole siellä elävä kieli. Helsingissä se sentään on, edellyttäen että tuntee ruotsinkielisiä tai työskentelee sellaisella alalla, jossa kieltä voi käyttää. Useimmille suomenkielisille tosin suomenruotsalaiset ihmiset ja ruotsin kielen tarpeellisuus töissä ovat vain kuulopuheita, pelotteluita Stockmannin tönivistä mummoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti